Miehet, jotka vihaavat naista
Joskus yön pimeinä hetkinä olen ihmetellyt, mikä siinä on, että jotkut ihmiset eivät voi sietää minua. Tosin ne hetket eivät ole hirvittävän pitkiä – omapa on tappionsa.
Kerta kaikkiaan onneton ihmisjoukko on se, joka luokittelee minut inhokkikategoriaan pelkästään ennakkokäsitysten, ensivaikutelman tai ulkoasun perusteella. Miehet, jotka vihaavat minunlaisiani naisia, väittävät, että heillä on aiemmassa elämässään kokemus juuri tuollaisista vosuista. Ihan hyvä peruste siis?
Vaikka naiset yleensä kategorioivat kaiken tarkemmin ja insinöörimäisemmin, luottavat he näissä asioissa enemmän intuitioon. He vain eivät tykkää jostain ihmisestä ja sillä siisti.
Niin yllättävältä kuin se saattaa kuulostaakin, jouduin opiskeluaikoina nk. koulukiusaamisen uhriksi. Olen itse edelleen hämmästynyt, miten siinä niin pääsi käymään. Onneksi olin unohtanut koko asian ennen kuin aloin päässäni pyöritellä viha-asiaa tätä kirjoitelmaa varten.
Ei tilanne kauhean paha ollut, eikä sentään fyysinen, mutta kyllä se ahdisti. Ahdisti niin paljon, että näin painajaisen, jossa tämä (nais)henkilö tökkii pitkiä vanhanaikaisia hattuneuloja päähäni. Yritin unessa sanoa muille, että ettekö te näe, mitä tämä ämmä tekee. Ja kuten uniin kuuluu, kukaan ei ottanut asiaa vakavasti.
Onko sitten oikeutettua vihata ihmistä, jonka tuntee jotenkuten? Ehkä jos toinen on käyttäytynyt huonosti, puhunut ohi suunsa tai jotain muuta tyhmää. Mutta maailma on täynnä väärinkäsityksiä. Sellaisestakin on kokemusta. Välejä on pantu poikki ihan vain mutu-tuntuman pohjalta.
Tosin Suomi on sen verran pieni maa, että täällä ei luulisi muodostavan hirveän suuria tulkintaeroja eri heimojen kesken.
Suosikki-inhokkikokemukseni juontaa parinkymmenen vuoden taakse. Silloin asialla oli vanhempi naishenkilö, ikään kuin kollega. Olin saanut kesätyöpaikan firmasta, jossa olin ollut harjoittelussa koko kevään. Kautta rantain sain kuulla, että tämä kärtty oli kommentoinut minun saaneen paikkani ulkonäön takia. Ensireaktioni oli iloinen naurun remakka. Sitä seurasi epäusko. Kärttyhän laukaisi kohteliaisuuden sitä varsinaisesti tarkoittamattaan.
Kerta kaikkiaan onneton ihmisjoukko on se, joka luokittelee minut inhokkikategoriaan pelkästään ennakkokäsitysten, ensivaikutelman tai ulkoasun perusteella. Miehet, jotka vihaavat minunlaisiani naisia, väittävät, että heillä on aiemmassa elämässään kokemus juuri tuollaisista vosuista. Ihan hyvä peruste siis?
Vaikka naiset yleensä kategorioivat kaiken tarkemmin ja insinöörimäisemmin, luottavat he näissä asioissa enemmän intuitioon. He vain eivät tykkää jostain ihmisestä ja sillä siisti.
Niin yllättävältä kuin se saattaa kuulostaakin, jouduin opiskeluaikoina nk. koulukiusaamisen uhriksi. Olen itse edelleen hämmästynyt, miten siinä niin pääsi käymään. Onneksi olin unohtanut koko asian ennen kuin aloin päässäni pyöritellä viha-asiaa tätä kirjoitelmaa varten.
Ei tilanne kauhean paha ollut, eikä sentään fyysinen, mutta kyllä se ahdisti. Ahdisti niin paljon, että näin painajaisen, jossa tämä (nais)henkilö tökkii pitkiä vanhanaikaisia hattuneuloja päähäni. Yritin unessa sanoa muille, että ettekö te näe, mitä tämä ämmä tekee. Ja kuten uniin kuuluu, kukaan ei ottanut asiaa vakavasti.
Onko sitten oikeutettua vihata ihmistä, jonka tuntee jotenkuten? Ehkä jos toinen on käyttäytynyt huonosti, puhunut ohi suunsa tai jotain muuta tyhmää. Mutta maailma on täynnä väärinkäsityksiä. Sellaisestakin on kokemusta. Välejä on pantu poikki ihan vain mutu-tuntuman pohjalta.
Tosin Suomi on sen verran pieni maa, että täällä ei luulisi muodostavan hirveän suuria tulkintaeroja eri heimojen kesken.
Suosikki-inhokkikokemukseni juontaa parinkymmenen vuoden taakse. Silloin asialla oli vanhempi naishenkilö, ikään kuin kollega. Olin saanut kesätyöpaikan firmasta, jossa olin ollut harjoittelussa koko kevään. Kautta rantain sain kuulla, että tämä kärtty oli kommentoinut minun saaneen paikkani ulkonäön takia. Ensireaktioni oli iloinen naurun remakka. Sitä seurasi epäusko. Kärttyhän laukaisi kohteliaisuuden sitä varsinaisesti tarkoittamattaan.
Kommentit