Ihmiset ovat elämän suola
Viimeisin lomaviikko oli siitä poikkeuksellinen, että kulutimme turuseni kanssa paljon aikaa muiden ihmisten seurassa. Viihdymme erinomaisesti kaksin, mutta jostain syystä tälle reissulle osui paljon sosiaalista kanssakäymistä – kivaa!
Käytyjen hauskojen, välillä hulvattomienkin keskusteluiden jälkimainingeissa aloin miettiä sosiaalisuutta. Omaa, muiden, yleensä. Tuttujen kesken ei ole niinkään tärkeää, mistä puhutaan, vaan miten puhutaan.
Yhteisten kahvitteluiden, illallisten tai aamiaisten tarkoituksena ei ole välittää mitään erityistä tietoa, vaan olla yhdessä. Mielessä kannattaa aina olla jokin yleiseen keskusteluun sopiva vuorosana tai uusi avaus, mutta sitä ei ole pakko saada ilmoille. Jos keskustelun suunta muuttuu, pitää mennä virran mukana, eikä heittää enää väkipakolla omia kommenttejaan muiden jo loppuun saakka jauhamiin teemoihin.
Eri asia tietysti on, jos keskustelun tarkoitus on urkkia esiin jotain keskustelukumppanista, sukulaisista tai yhteisistä tuttavista. Erityisesti silloin kuuntelu on tärkeämpää kuin itse äänessä oleminen. Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin saada irti juoru juoruhaluttomasta läheisestä.
Ihmiset ottavat vapaamuotoisessakin jutustelussa erilaisia rooleja: Asiantuntijan roolin voi ottaa kuka tahansa sukupuoleen ja ikään katsomatta, mutta jostain syystä asiantuntija pysyy aina roolissaan, eli aina se sama serkku tai työkaverin mies uuvuttaa muut kertomalla tyhjentävästi kaiken teemastaan. Vastaansanomiselle ei ole sijaa.
Syyttäjä on tavallisesti vanhempi sukulainen, yleisimmin nainen. Toki mieskin voi ottaa syyttäjän roolin. Pääasia on, että hän on lähtökohtaisesti aina oikeassa. Kimmokkeena voimakkaalle marttyyriyden tunteelle voi toimia perillisten, naapurien tai vaikka kaupan kassan käytös. Syyttäjälle koko elämä on silkkaa kansanradiota.
Ufo elää omissa maailmoissaan, eikä juuri häiritse muiden keskustelua. Häntä pidetäänkin herkästi mukavana ja fiksuna tyyppinä sekä hyvänä keskustelijana, koska hän ei päsmäröi. Ei hänellä tosin ole hirvittävän paljon annettavaa muulle porukalle.
Jutusteluiden ikiriesa on camel boots, tyyppi, joka nimikkeensä mukaan kulkee omia polkujaan. Kukaan ei pysy hänen aivoitustensa perässä. Kun muut puhuvat maasta, hän puhuu puusta. Tai kukkasista, lehmänkelloista ja avaruuspölystä. Camel bootsilla on toki ihan hyvät jutut, jos niissä pysyy kärryillä.
Arvatkaa vaan, mihin porukkaan minä itse samastun.
Käytyjen hauskojen, välillä hulvattomienkin keskusteluiden jälkimainingeissa aloin miettiä sosiaalisuutta. Omaa, muiden, yleensä. Tuttujen kesken ei ole niinkään tärkeää, mistä puhutaan, vaan miten puhutaan.
Yhteisten kahvitteluiden, illallisten tai aamiaisten tarkoituksena ei ole välittää mitään erityistä tietoa, vaan olla yhdessä. Mielessä kannattaa aina olla jokin yleiseen keskusteluun sopiva vuorosana tai uusi avaus, mutta sitä ei ole pakko saada ilmoille. Jos keskustelun suunta muuttuu, pitää mennä virran mukana, eikä heittää enää väkipakolla omia kommenttejaan muiden jo loppuun saakka jauhamiin teemoihin.
Eri asia tietysti on, jos keskustelun tarkoitus on urkkia esiin jotain keskustelukumppanista, sukulaisista tai yhteisistä tuttavista. Erityisesti silloin kuuntelu on tärkeämpää kuin itse äänessä oleminen. Helpompi on kamelin mennä neulansilmän läpi kuin saada irti juoru juoruhaluttomasta läheisestä.
Ihmiset ottavat vapaamuotoisessakin jutustelussa erilaisia rooleja: Asiantuntijan roolin voi ottaa kuka tahansa sukupuoleen ja ikään katsomatta, mutta jostain syystä asiantuntija pysyy aina roolissaan, eli aina se sama serkku tai työkaverin mies uuvuttaa muut kertomalla tyhjentävästi kaiken teemastaan. Vastaansanomiselle ei ole sijaa.
Syyttäjä on tavallisesti vanhempi sukulainen, yleisimmin nainen. Toki mieskin voi ottaa syyttäjän roolin. Pääasia on, että hän on lähtökohtaisesti aina oikeassa. Kimmokkeena voimakkaalle marttyyriyden tunteelle voi toimia perillisten, naapurien tai vaikka kaupan kassan käytös. Syyttäjälle koko elämä on silkkaa kansanradiota.
Ufo elää omissa maailmoissaan, eikä juuri häiritse muiden keskustelua. Häntä pidetäänkin herkästi mukavana ja fiksuna tyyppinä sekä hyvänä keskustelijana, koska hän ei päsmäröi. Ei hänellä tosin ole hirvittävän paljon annettavaa muulle porukalle.
Jutusteluiden ikiriesa on camel boots, tyyppi, joka nimikkeensä mukaan kulkee omia polkujaan. Kukaan ei pysy hänen aivoitustensa perässä. Kun muut puhuvat maasta, hän puhuu puusta. Tai kukkasista, lehmänkelloista ja avaruuspölystä. Camel bootsilla on toki ihan hyvät jutut, jos niissä pysyy kärryillä.
Arvatkaa vaan, mihin porukkaan minä itse samastun.
Kommentit