B-luokan demarit
Viikko jo perinteeksi muodostuneella perheleirillä palautti mieleeni vanhan lempitematiikkani: demariksi ei ryhdytä, demariksi synnytään. Tämä ei toteudu niin, että lapset jo päiväkodissa leikkivät mielenosoituksia ja järjestävät kokouksia – kuten omani. Demariksi ei muututa liittymällä lähimpään tai sopivimpaan puolueosastoon ja maksamalla jäsenmaksu, vaan veressä on virrattava sosialidemokratiaa tunnustavan suvun veri.
Verkottumisesta alettiin puhua vasta tällä vuosituhannella, mutta käytännössä sitä on toteutettu kautta aikojen. Miten monta järjestöä, hanketta, yritystä ja yksittäistä ihmistä onkaan kytketty toisiinsa monimutkaisten linkkien kautta. Sama epäilemättä pätee myös monissa muissa yhteisöissä; ankkalammikossa, pellervolaisissa, erilaisissa uskonnollisissa yhteisöissä jne. Jos sinä rapsutat minun selkääni…
Nuorena tyttönä arvelin kaiken pahan ruumiillistuvan yhteen tiettyyn rintamaan, kutsukaamme sitä täysin tekaistulla nimellä Vantaan demarit. Koin tämän joukon muodostavan suuren ja yhtenäisen muurin, jonne kenelläkään piiriin kuulumattomalla ei ollut mitään asiaa. Erilaiset muurinmurtoyritykset ja tiilien heittelyt vain naurattivat niitä.
Paljon on virrannut vettä Vantaassa, sillä nykyisin pidän muutamaa niistä ystävänäni.
Opiskelijajärjestökokemusten perusteella päätin, etten ikinä liity mihinkään puolueeseen, kaikkein viimeisenä niihin. Sitten siellä Vantaassa virtasi vettä, tyttö kasvoi ja hänet jopa toivotettiin tervetulleeksi töihin osaksi niitä lähellä olevaa liikettä. Kaikkein merkittävin asia kuitenkin oli, että tutustuin ihmisiin, jotka kokivat olevansa ulkokehällä suuressa sosialidemokraattisessa perheessä, mutta jotka sukujuuristaan – niiden puutteesta – huolimatta ovat halunneet kantaa kortensa yhteiseen kekoon.
Melkein tasan 10 vuotta ensimmäisen Hakaniemi-kokemukseni jälkeen tein sitoutumispäätökseni proosallisesti baaritiskin ääressä. Sitä edelsi vuosien harkinta, jota suosittelen kaikille muillekin. En ole syntynyt punainen lusikka suussa, en laulanut kotkalauluja leirinuotiolla tai suunnitellut vallankumousta nuorisojärjestössä (tai mitä siellä tehdäänkään), mutta tunnen kuitenkin kuuluvani joukkoon. Ja edelleen olen sama ihminen kuin 20 vuotta sitten.
Mielestäni me aatteemme puolesta taistelemaan joutuneet olemme A-luokan jäseniä. Ehkä pitäisi perustaa FB-ryhmä?
Verkottumisesta alettiin puhua vasta tällä vuosituhannella, mutta käytännössä sitä on toteutettu kautta aikojen. Miten monta järjestöä, hanketta, yritystä ja yksittäistä ihmistä onkaan kytketty toisiinsa monimutkaisten linkkien kautta. Sama epäilemättä pätee myös monissa muissa yhteisöissä; ankkalammikossa, pellervolaisissa, erilaisissa uskonnollisissa yhteisöissä jne. Jos sinä rapsutat minun selkääni…
Nuorena tyttönä arvelin kaiken pahan ruumiillistuvan yhteen tiettyyn rintamaan, kutsukaamme sitä täysin tekaistulla nimellä Vantaan demarit. Koin tämän joukon muodostavan suuren ja yhtenäisen muurin, jonne kenelläkään piiriin kuulumattomalla ei ollut mitään asiaa. Erilaiset muurinmurtoyritykset ja tiilien heittelyt vain naurattivat niitä.
Paljon on virrannut vettä Vantaassa, sillä nykyisin pidän muutamaa niistä ystävänäni.
Opiskelijajärjestökokemusten perusteella päätin, etten ikinä liity mihinkään puolueeseen, kaikkein viimeisenä niihin. Sitten siellä Vantaassa virtasi vettä, tyttö kasvoi ja hänet jopa toivotettiin tervetulleeksi töihin osaksi niitä lähellä olevaa liikettä. Kaikkein merkittävin asia kuitenkin oli, että tutustuin ihmisiin, jotka kokivat olevansa ulkokehällä suuressa sosialidemokraattisessa perheessä, mutta jotka sukujuuristaan – niiden puutteesta – huolimatta ovat halunneet kantaa kortensa yhteiseen kekoon.
Melkein tasan 10 vuotta ensimmäisen Hakaniemi-kokemukseni jälkeen tein sitoutumispäätökseni proosallisesti baaritiskin ääressä. Sitä edelsi vuosien harkinta, jota suosittelen kaikille muillekin. En ole syntynyt punainen lusikka suussa, en laulanut kotkalauluja leirinuotiolla tai suunnitellut vallankumousta nuorisojärjestössä (tai mitä siellä tehdäänkään), mutta tunnen kuitenkin kuuluvani joukkoon. Ja edelleen olen sama ihminen kuin 20 vuotta sitten.
Mielestäni me aatteemme puolesta taistelemaan joutuneet olemme A-luokan jäseniä. Ehkä pitäisi perustaa FB-ryhmä?
Kommentit