Petollinen paakaripoika

Istun taksin takapenkillä tulevan väliaikaiskotini oven edessä. Ovi on lukossa, enkä pääse sisään. Vastapäisen leipomon poika ei antanutkaan avainta – eikä yhtään englanninkielistä sanaa. Asunnonvälittäjä ei vastaa puhelimeen. Brysselin ilta pimenee, ja yritän olla vaipumatta epätoivoon.

Pelastava enkelini on vanhemman puoleinen belgialainen taksikuski, joka kysyy ihan kohtuuhyvällä englannilla, että kävisikö hän vähän jutskailemassa sen paakaripojan kanssa. Lopulta parin rankankielisen keskustelun ja käsien heiluttelun jälkeen avain löytyy viereisestä pubista. Pääsen raahaamaan ihan liian painavia matkalaukkujani ihan liian jyrkkiä portaita ylös. Samalla siunailen taksikuskin ystävällisyyttä – ja auttavaa kielitaitoa. Annoin kympin tippiä ihan omasta pussistani.

Kun olin toipunut alkujärkytyksestä, lähdin tutustumaan lähiympäristöön. Ennen kaikkea minua kiinnosti, missä on lähin metroasema, sillä huomenaamulla pitää olla tikkana Euroopan ay-elimen, EAY:n hallituksen kokousta observoimassa. Tämäniltainen työvelvoitteeni onneksi peruuntui.

Metroasema löytyi helposti, ja siellä oli ilokseni myös lipunmyyntikoppi ja pari -automaattia. Enköhän selviä aamulla metroon ja ajoissa töihini.

Pimenevässä illassa en ehtinyt hirveästi muita havaintoja tehdä. Majapaikkaani vastapäätä on pubi, josta saa omeletteja, sen vieressä apteekki. Sitten on se leipomo, johon en ehkä kehtaa enää mennä. Vastaan tuli kymmeniä lenkkeilijöitä – ja kaikki sortseissa. Vaikea tajuta, kun kotona oli aamusella 20 astetta pakkasta.

Ilman kotoa tuotuja eväitä olisin ollut pulassa, sillä yhtään auki olevaa ruokakauppaa en onnistunut bongaamaan. Sämpylä ja pillimehu tuovat turvaa ja tuttuutta suurkaupungin yöhön.