Kolmas kerta toden sanoo?

Tällaisena haluamme Amstredamin nähdä. Miljoona turistia on rajattu kuvan ulkopuolelle.

Kirosin Amsterdamin sinne alimpaan paikkaan, kun tungin sankan turistivirran läpi vastakarvaan kohtia Dam-aukiota, Minnekä muualle sitä ihminen osaisi tuossa hampun ja tulppaanien kaupungissa suunnistaa? Tajusin, että olen kyläillyt kannabiskaupungissa kolmella eri vuosikymmenellä, vaikken kertaakaan ole halunnut matkustaa sinne.

Ekalla kerralla Amsterdam osui matkan varrelle interraililla kohti Irlantia. Muistan tarkkaan, miten ahdistavaa oli tulla täpösen täyteen kaupunkiin rinkka selässä ja huomata, että edullista, edes kohtuuhintaista, majoitusta ei kerta kaikkiaan ole tarjolla. Muistan myös, että matkalla visa-automaatille näimme kaverini Katin kanssa joulupukin palloilemassa Dam-aukiolla.

Ahdingosta oli se hyöty, että suuntasimme naapurikaupunkiin, Rotterdamiin ja hankimme sieltä kantiskortit suomalaiseen merimieskirkko -ketjuun. Rotterdamissa uinuimme samassa vierashuoneessa kuin Neumann aikoinaan (!!).

Toinen Amsterdamin reissu oli parisuhdematka, ja se tuli minulle ihan pyytämättä ja tilaamatta. Yllätykset ovat kivoja noin periaatteessa, mutta jäisessä Amsterdamissa yksin tötöily, kun yllättäjä etsii tuntikaupalla kitarakauppaa, on vähän niin ja näin. Aurinko paistoi kymmenen vuoden takaiseen risukasaani Anton Corbinjin valokuvanäyttelyn ja maailman söpöimmän käsilaukun muodossa.

Hollannin The Kaupunki oli siis melkoisen haasteen edessä, kun se otti minut ja jälkikasvuni syleilyynsä täksi pääsiäiseksi. Tulimme kaupunkiin pallon perässä, eli Ajaxin peliä katsomaan. Joukkue olisi voinut olla mikä tahansa muukin sopivien kulkuyhteyksien päässä Brysselistä sijaitseva. Mutta kohtalon sormi – eli Hollannin futisliigan aikataulut – ohjasi meidät juuri Amsterdamiin.

Futislippujen metsästys ja lippujen lunastushankaluudet olivat alkusoittoa via dolorosallemme. Kohtuuhintainen junayhteys sentään löytyi pitkällisten internetsessioiden jälkeen, mutta vähän yksi sun toinen asia pissi ennen kuin olimme Amsterdamin keskusasemalla etsimässä, mistä saamme ostettua 72 tunnin kaupunkiliikenneliput. Erähenkeä nostatti myös se, että yllättävän helposti löytynyt majapaikkamme oli varautunut vain kahteen tulijaan kolmen sijaan.

Nyt kun retki alkaa olla lopuillaan, ja huomasin juuri, että huomista paluujunaamme ei ole olemassakaan (minulla ON printattuna se…), olen vihdoin ottanut niskaotteen Amsterdamista. Tästä reissusta jää enemmän positiivisia kuin negatiivisia muistoja.