Siksi en kulje julkisilla

Herään aamulla väärään aikaan. Illalla myöhäisemmäksi siirtämäni herätys ei ollutkaan vaihtunut, vaan alkuperäinen piti meteliä. En ehdi seuraavaan mahdolliseen bussiin. Sitä seuraavaan on ärsyttävän pitkä aika. Teen aamutouhut kaikessa rauhassa, mutta olen kumminkin etuajassa bussipysäkillä.

Pysäkillä on yksi ihminen ennen minua, tervehdin häntä tietenkin. Ei vastausta. Pian pysäkille kokoontuu lisää naisia, he tuntevat ilmeisesti toisensa, koska aloittavat keskenään iloisen pulinan. Kun bussi saapuu, ei mennäkään siinä järjestyksessä, jossa pysäkille on tultu. Ei sentään samanlaista sivistymätöntä tunkemista kuin lentokoneessa.

Kannattaa asua lähellä päätepysäkkiä, saa valita paikkansa. Mutta valitsen vääriin; eteeni istuu kaksi naista, joilla riittää yhteiskunta-analyysiä koko matkan. Jollain kanssamatkustajalla on vahvaa hajustetta, nenäni alkaa vuotaa kymmenen minuutin matkanteon jälkeen. En voi onkia nenäliinaa kassistani, koska se on lattialla, enkä pysty kurottamaan lattialle iskemättä kyynärpäällä vieressäni istuvaa tyttöä.

Kaikkein eniten inhoan turhaa odottelua, minun aikani tuhlaamista. Tuhlausta pääsee harjoittamaan aina, kun bussi lähtee Rajamäestä Kirkonkylän kautta. Bussi seisoo kirkonkyläläisiä odottelemassa pahimmillaan jopa kymmenen minuuttia.

Köröttele on sinänsä kivaa, mutta onko bussin pattereiden ihan pakko pohottaa täysillä? Sateisella kelillä bussien saumat fuskaavat.

Ilmoille pärähtää tuttu biisi kovalla voluumilla. Kuka idiootti pitää puhelintaan noin kovalla? Ah, myöhempi herätyksenihän se siellä – se, jonka kuvittelin poistaneeni aamulla.

Vaikka vieressäni istuva tyttö on pienikokoinen, on käsien liikuttaminen lähes mahdotonta. Entä jos meillä kummallakin olisi läppäri sylissä? Läppärin näyttö on tietenkin liian suorassa kulmassa, koska edessä oleva penkki on liian lähellä.

Poistun viimeisenä bussista, koska vieressäni istuva tyttö jää samalla pysäkillä, enkä pysty laittamaan takkia päälleni niin kauan kuin hän istua tatittaa vieressäni.

Onni suosii vihdoin julkisilla matkaajaa! Kun hissin ovet aukeavat metrolaiturilla, on kulkuneuvo sopivasti paikalla. Vaan rajallinen on onnen annostelu; vaikka kuinka kevyesti tipsuttelen kenkäritilän yli, jumahtaa kengänkorko ralliin. Tutkin tuhot vasta toimistolla, kyllä rullalle meni materiaali.

Työmatkan viimeinen osuus viimeistelee kenkien täystuhon. Sohjoinen Siltasaarenkatu on armoton. Jo Seppälän kohdalla ovat sukat litimärät.

Iltapäiväksi vaadin paikalle valkealla ratsulla varustetun prinssin!