K niin kuin kirjahylly

Laku auttoi kirjahyllyn siivouksessa.

Siivosin eilen kirjahyllyä, joten sain kerrankin uppoutua kirjallisuuteen ihan luvan kanssa. Kirjalliset ajatukseni eivät liittyneet kirjojen sisällä aukeaviin ihaniin seikkailuihin ja uskomattomiin ihmiskuviin. Mietiskelin ihmiskunnan tarvetta ilmaista itseään kirjallisessa muodossa. Tarpeen on täytynyt olla todella voimakas, kun ottaa huomioon, miten työlästä tarinoiden tallentaminen on ennen Guttenbergia – ja aika pitkään sen jälkeenkin – ollut. Kirjojen käsin tallennukseen riitti aika ja hermot vain munkeilla. Jotain hyötyä uskon palostakin siis.

En tietenkään siivonnut kirjahyllyä sanan perinteisessä merkityksessä, niin että hyllystä olisi yhtään kirjaa ulkoistettu kierrätykseen tai kaatopaikalle. Suhteeni kirjoihini on hyvin omistushaluinen, enkä kestä luopumisen tuskaa. Tällä hetkellä koen lähinnä paljouden tuskaa, sillä kaikki kolme kirjahyllyäni ovat tupaten täynnä. Uusien kirjojen ostokielto on ollut päällä jo pitkään, mutta aina niitä jostain ilmaantuu. Pukki tuo, työkaverit tyrkyttävät, ja tiettyjen kirjailijoiden uutukaiset on ihan pakko saada ja omistaa.

Kirjoja putsatessa mietin kaihoisasti, miten painetun kirjan asema tulevina vuosikymmeninä tulee muuttumaan. Kaipaako kukaan enää kirjaa visuaalisena elementtinä? Tuleeko digikirjoista kertakäyttökamaa? Onko lasteni kodeissa enää tarvetta kirjahyllylle? Tosin eipä sellaista nykyisinkään kaikista kodeista löydy – ainakaan niin, että hylly toimisi kirjojen säilytyspaikkana.

Huonekalut ovat saaneet sopeutua tekniikan kehitykseen. Miettikää vaikka puhelinpöytiä, stereoräkkejä ja tv-tasoja.

Siivousvuorossa oli tällä kertaa ykköskirjahyllyni, sieltä löytyvät ne kirjat, jotka ovat minulle läheisimmät. Hylly on myös huonekaluna kaikkein kaunein (siinä on lasiovet, joten kaiken järjen mukaan ei pölyä edes pitäisi kertyä). Kirjoista valtaosa on kertomakirjoja, eli romaaneja. Mukana on pari runokirjaa ja kokoelmaa. Tietokirjoista ykkössuosikkini on Veijo Meren Sanojen synty, jota käytimme aikoinaan iltasatukirjana. Lapset saivat valita sanoja, joiden taustat luimme ensin kirjasta ja sitten kummastelimme niitä yhdessä.

Kirjahyllyssäni on myös historiallinen jäänne: tietosanakirjasarja. Tietokokoelma on lähes viikoittaisessa käytössä, koska aina ei jaksa KVG. Tietysti haluan myös brassailla kakaroille, miten painettu sana on vielä voimissaan. Neliosainen tietosanakirjasarja on lapsuudenkotini kakkossarja, se alkuperäinen 21-osainen on työhuoneessa Hakaniemessä. Sitä pikku-Sanni pienenä luki ees ja taas. Siellä kirjaimessa L niin kuin Lappeenranta näkyy vanha kotitalomme ilmakuvassa.