Mehevät muistot


Millaisia ruokamuistoja sinulla on ystävistäsi? Kysymys nousi esiin, kun sain vahvan ja miellyttävän makumuiston siemaillessani ihanaa, kermaista England-teetä. Katjahan minut siihen tutustutti joskus tällä vuosituhannella. Samalla aloin muistella, miten monet kaverit liittyvät tiettyihin ruokiin. Ihan niin raadollista se ei ole, että jostain ihmisestä tulisi jokin ruoka mieleen puhtaasti aistihavainnoin. Yleensä mielikuvat syntyvät tilanteista ja yhteisistä muistoista.

Sisarestani Sonjasta tulee mieleen kinkkupasteija, koska minulle oli niin suuri järkytys, kun vasta aikuisiällä selvisi, ettei hän ole missään vaiheessa tykännyt tästä nuoruusvuosieni herkusta.

Lapsuudenystävästäni Pia-Marista muistan aina paprikan, koska hän sai jo ala-asteella paprikaherätyksen ja käännytti armotta kavereitaan paprikan syöjäksi.

Opiskelukaverini Katin yhdistän aina digestive-kekseihin, joita en ennen Katin kanssa nautittuja yhteisiä teehetkiä osannut arvostaa ollenkaan.

Ex-työkaveri Maaritista tulee mieleen kesäkurpitsa. Kun naurultanne tokenette, voin kertoa, ettei ihanampaa lahjaa olekaan kuin ystävän itse kasvattama eines ynnä ällistyttävä resepti sen hyödyntämiseen.

Kun muodostin ympärilleni perheen, alkoi syöminen liittyä kaikkiin tuttujen kanssa tapaamisiin. Esimerkiksi Vauvakassi-aktiivit ovat olleet ehtymätön reseptiaitta. Saanalta olen oppinut papu-tonnikalasalaatin reseptin ja Inexin Ninalta bataattikeiton teon. Amin ansiosta uskalsin kokeilla peston valmistusta ensimmäistä kertaa elämässä.

Pökerryttävän hyvä ruoka ei ole ihan niin pökerryttävän hyvää, jos en pääse jakamaan sitä armaani kanssa. Armaksen kanssa on tullut jaettua niin monet herkut, että makusinfonia kokee hieman jo inflaation tuskaa. Silloin muistikuvissa ykkössijalla on tunnelma. Jaamme makukokemuksia myös siten, että armas suostuu maistamaan kaikkia köökkikokeiluideni tuotoksia.

Oletko tässä lukemisen aikana ehtinyt miettiä, mikä ruoka Sinulle tulee minusta mieleen?

Kommentit

Siskosi mies sanoi…
Minulle kinkkupasteija nimestä tulee mieleen nimenomaan pasteija, jonka sisällä on kinkkua. Ei tuubi, joka sisältää kinkkupasteija -tahnaa.
Maarit sanoi…
Hoi! Mietin heti blogitekstin alusta lähtien, mihin makuun sinut yhdistän. Niitä on kolme!

1) Punajuuri-pinjansiemen-vuohenjuusto-hunajapaistos, jota kerran tarjosit ja joka vei kielen mennessään. Olen itse koittanut tehdä sitä muutaman kerran mutta yhtä hyvää ei ole tullut, liekö kaasu-uunin vika.

2) Se bataattilaatikko, joka taitaakin olla kiertävä makumuisto. Sinulle Ninalta ja minulta muun muassa vanhemmille, ja sitä kautta meidän joulupöydän vakioherkuksi.

3) Ja nyt jotain lähes yhtä hauskaa kuin se kesäkurpitsa. Puuro! Yökyläilijä muistaa lämmöllä aamuja Rajamäessä, aamuja jolloin paatunut "lähden ilman minkäänlaista aamiaista töihin" -henkilö nauttii puurokattilan hämmentelystä ja siitä, että sitä on hetki aikaa syödä ja höpöttää niitä näitä. Koska taas? <3
Sanni Halla-aho sanoi…
Huom: Bataattilaatikko on oma, keiton kanssa sillä ei ole muuta yhteistä kuin bataatti :)
Maarit sanoi…
Ooh! Sekosin! No sitä paremmalla syyllä sitten. Siirrän sen ykköseksi.

Suositut tekstit