Porvariston hillitön charmi

Kuuntelin radiosta mielenkiintoista ohjelmaa, jossa keskusteltiin Leo Tolstoin Anna Karenina -kirjasta. Minulta jäi kyseinen kirja joskus lukioaikoina kesken, mutta radio-ohjelma sytytti innostuksen uudestaan. Lukuintoa ei haittaa, vaikka tietääkin loppuratkaisun. Kirjallisuudessa tärkeintä on matka, ei päämäärä. Voiko samaa sanoa Hollywoodin kassamagneeteista?

Mutta miksi nämä kirjallisuusklassikoiden nk. sankarittaret ovat niin selkärangatonta porukkaa? Anna Koon lisäksi esimerkiksi tuulen viemä Scarlet O´Hara on itsekäs ja epäkypsä naishahmo, joka haikailee satojen sivujen verran väärän miehen perään aiheuttaen siinä sivussa itselleen ja läheisilleen kurjuutta, kärsimyksiä ja jopa kuolemaa.

Arkisen pullantuoksuisesta naisenelämästä ei taitaisi saada draamaa edes kolmen ruudun sarjakuvan verran. Kännykän toimintahäiriöt, iltapäiväkerhon maksujen tuplaveloitus ja yliaktiivisten vanhempaintoimikunnan ihmisten pakoilu eivät vedä vertoja kiihkeille upseerirakastajille tai sisällissodan runteleman plantaasin pelastamiselle.

***

Viimeisimpänä kulttuurinautintona ovat meille Nelosen avittamina rantautuneet nämä epätoivoiset kotirouvat, jotka eivät suomennettuna edes saa olla kotirouvia, koska Suomessa ei sellaisia ole. Suomalaisnaiset säntäävät takaisin työelämään heti kun imetysväli on venynyt yli neljän tunnin – muuten ei talolaina tule maksettua ennen 74-vuotiaana koittavaa eläkeikää.

Ehkä kuitenkin selviämme kiiltokuva-kotirouvien mukanaan tuomasta kulttuurishokista. Olemmehan koko ikämme tyytyneet siihenkin, että Aku Ankassa joulupukki tulee savupiipusta ja laittaa lahjat sukkaan.

Me keski-ikäistyvät olemme selvästi menetetty sukupolvi, mutta onneksi 2000-luvun tyttöjen idolit ovat hieman terveemmällä pohjalla. Whitcheillä on sentään henkilökohtaiset taikavoimat ja Bratzit isoista päistään ja bambinsilmistään huolimatta ovat itsenäisiä typyköitä, jotka miettivät mm. ammatinvalintaa. 70-luvulla meillä oli vain Barbiet, joilla oli anorektisen silikoniset vartalot ja taikavoimat rajoittuivat siihen, että deluxe-ratsastajamalli osasi levittää jalkansa, jotta hevonen mahtui sinne väliin.

***

Venetsiassa pidetään pulujen määrä kurissa syöttämällä niille e-pillereitä. Mallin voisi tuoda tänne Suomeenkin, niin ei tarvitsisi jahdata hirviparkoja sillä verukkeella, että niitä kirmailee liikaa metsissä. Hirvisoppa maistuu minullekin, mutta en haluaisi konepellilleni hirveän montaa sataa kiloa raakaa hirvenlihaa. Ainakaan yhdellä kertaa.

Mutta olisivatko hirvenmetsästäjät hirville sittenkään sen suurempi murhe kuin e-pillerit? Miettikääpä metsissä tylsistyneinä ja haluttomina vaeltavia hirvinaaraita. Mikään ei huvita ja muut metsäneläimet tulevat hulluiksi hirvivosujen huolia kuunnellessa.

Kerran vuodessa naaraille iskisi tosi tymäkkä kiima, richterin asteikolla sellaista nelosen luokkaa. Siinä puuta kaatuisi ja puskat ryskyisivät. Sarvipääsulhojen olisi ihan turha yrittää puhua perhesuunnittelusta tai päänsärystä.

Hirviuroot, nuo metsien jylhät valtiaat lähtisivät mieluummin vaikka rekkojen kanssa moottoritielle hippasille myös silloin, kun hirvi-tyttöystävillä alkaisi hormonitehostetut pms-oireet.