Hukkuneen haravan tapaus
Hukkuneen haravan tapaus on täyttä totta. Ehkä liitoittelin vähän puuhun kadonneiden kamojen määrää, mutta liioitteluhan on sallittu taiteenlaji. Harava todellakin löytyi puusta, ja kaikessa absurdiudessaan siitä sai ihastuttavan aiheen kirjoittamiselle.
Aivan kuin Euroviisuissa myös omenpuun suhteen on tapahtunut päivitystyötä. Kuten eräässä myöhemmässä kirjoituksessa voimme huomata, ensimmäisen kesän köyhäillyt omenapuuvanhus syttyi uuteen loistoon kahtena sitä seuranneena kesänä. Nyt omenapuu ja sitä ympäröivä tontti on myyty (ja talokin siinä sivussa), mutta hilloja riittää kuudeksi vuodeksi ;)
Mutta siis se kolumnin esittely... lapsista on kiva kirjoittaa, ja siksi kai minut alun perin tähän hommaan pestattiinkin. Kaikki Peppiin liittyvä on täyttä totta :)
HUKKUNEEN HARAVAN TAPAUS
Minua on jo pidemmän aikaa viehättänyt ajatus siitä, että kaikki samana vuonna syntyvät lehmät (tai mikä lieneekään sopiva yleisnimitys nautaeläimille) nimetään samalla alkukirjaimella alkaviksi. Luin jostain kantrilehdestä, että tänä vuonna on menossa uu.
Tätä käytäntöä voisi soveltaa lapsiinkin, tietäisi sitten heti, että Aatu on vuosimallia 2000 ja Bertta 2001. Näin päästäisiin lapsiperheitä raastavasta tavasta nimetä koko katras alkamaan samalla alkukirjaimella. En voi esitellä tässä yhteydessä käytännön esimerkkejä aiheesta, ettei tule naapurin rouvilta turpiin kaupan kassajonossa.
Ennen vanhaan lasten nimissä suosittiin yhtenäisten alkukirjainten sijaan loppuriimiä. Tiedättehän ne kaikki sotien jälkeen syntyneet kaijat ja raijat sekä heidän lapsensa sarin, marin ja jarin?
Perheet voisivat nimien lisäksi yhdenmukaistaa myös pukeutumisensa. Huvipuistoon tai muihin joukkotilaisuuksiin mentäessä olisi helppoa löytää omat sukulaisensa, kun kaikilla olisi oranssit lappuhaalarit tai koko perhe olisi pukeutunut yhteisen teeman mukaisesti. Myös ulkopuoliset tietäisivät, ketkä ovat yhtä, kun paikalle pelmahtaisi perheellinen eri kokoisia ninjakilpikonnia tai Disneyn värimaailmalla kyllästetty kalaparvi Nemon hengessä.
***
Minulla on tytär, joka on hyvä karkaamaan. Jo pienestä pitäen hän on tykännyt lähteä tarpomaan taakseen katsomatta sinne, minne nenä näyttää. Takaa kuuluvat huudot tai eteen osuvat aidat eivät vauhtia hidasta. Etevä eksyjä ei myöskään koskaan hätäänny.
Onneksi tyttäreni on myös hyvä löytymään. Hän vetää ylleen prinsessavetimet kruunuineen päivineen kaikkiin merkkitilaisuuksiin. Merkkitilaisuudesta käy esimerkiksi arkinen kauppareissu. Lähes jokainen ohikulkija muistaa mihin suuntaan "eksynyt" pikku prinsessa on vaeltanut.
***
Muistatteko Tenavat-sarjakuvan, jossa oli leijoja syövä puu? Pidin tappajapuuta pelkkänä fiktiona, kunnes samanlainen luonnonoikku osui omalle kohdalleni. Tämä omenapuu sijaitsee pihallamme, ihan tontin laidassa. Puuvanhuksemme ei juurikaan jaksa enää työntää oksistaan omenoita, ehkä sitä olisi pitänyt leikata joskus Kekkosen valtakaudella.
En ole hirveästi murehtinut hedelmätöntä puutamme, sillä se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet lasten kiipeilyharrastukselle ja aina talvisin pihalla käyskentelevät jänikset käyttävät sitä drive in -ruokapaikkanaan.
Näin loppukesästä armas käkkäräoksa on alkanut muistuttaa joulukuusta, vaikken vielä ole ehtinyt kiinnittää sen oksille yhden yhtä tuikkulyhtyä. Omenapuuhun on jäänyt jumiin joka ikinen bumerangi, sulkapallo ja lippalakki, joka pihallamme on kesäloman aikana lennellyt.
Kaiken huippu oli, kun en löytänyt lehtiharavaani mistään. Jälkikasvu ei tietenkään tunnusta, että sen avulla olisi yritetty tiputella tavaroita alas puusta tai leikitty MM-keihään alkukarsintoja. Mutta sieltä harava löytyi puolivälistä oksistoa sen jälkeen kun olin ehtinyt käydä ostamassa lähirautakaupasta uuden.
Tai ehkä syyllinen onkin luihu kauppias, joka käy aina yöaikaan piilottelemassa ihmisten puutarhavälineitä pensaisiin.
Aivan kuin Euroviisuissa myös omenpuun suhteen on tapahtunut päivitystyötä. Kuten eräässä myöhemmässä kirjoituksessa voimme huomata, ensimmäisen kesän köyhäillyt omenapuuvanhus syttyi uuteen loistoon kahtena sitä seuranneena kesänä. Nyt omenapuu ja sitä ympäröivä tontti on myyty (ja talokin siinä sivussa), mutta hilloja riittää kuudeksi vuodeksi ;)
Mutta siis se kolumnin esittely... lapsista on kiva kirjoittaa, ja siksi kai minut alun perin tähän hommaan pestattiinkin. Kaikki Peppiin liittyvä on täyttä totta :)
HUKKUNEEN HARAVAN TAPAUS
Minua on jo pidemmän aikaa viehättänyt ajatus siitä, että kaikki samana vuonna syntyvät lehmät (tai mikä lieneekään sopiva yleisnimitys nautaeläimille) nimetään samalla alkukirjaimella alkaviksi. Luin jostain kantrilehdestä, että tänä vuonna on menossa uu.
Tätä käytäntöä voisi soveltaa lapsiinkin, tietäisi sitten heti, että Aatu on vuosimallia 2000 ja Bertta 2001. Näin päästäisiin lapsiperheitä raastavasta tavasta nimetä koko katras alkamaan samalla alkukirjaimella. En voi esitellä tässä yhteydessä käytännön esimerkkejä aiheesta, ettei tule naapurin rouvilta turpiin kaupan kassajonossa.
Ennen vanhaan lasten nimissä suosittiin yhtenäisten alkukirjainten sijaan loppuriimiä. Tiedättehän ne kaikki sotien jälkeen syntyneet kaijat ja raijat sekä heidän lapsensa sarin, marin ja jarin?
Perheet voisivat nimien lisäksi yhdenmukaistaa myös pukeutumisensa. Huvipuistoon tai muihin joukkotilaisuuksiin mentäessä olisi helppoa löytää omat sukulaisensa, kun kaikilla olisi oranssit lappuhaalarit tai koko perhe olisi pukeutunut yhteisen teeman mukaisesti. Myös ulkopuoliset tietäisivät, ketkä ovat yhtä, kun paikalle pelmahtaisi perheellinen eri kokoisia ninjakilpikonnia tai Disneyn värimaailmalla kyllästetty kalaparvi Nemon hengessä.
***
Minulla on tytär, joka on hyvä karkaamaan. Jo pienestä pitäen hän on tykännyt lähteä tarpomaan taakseen katsomatta sinne, minne nenä näyttää. Takaa kuuluvat huudot tai eteen osuvat aidat eivät vauhtia hidasta. Etevä eksyjä ei myöskään koskaan hätäänny.
Onneksi tyttäreni on myös hyvä löytymään. Hän vetää ylleen prinsessavetimet kruunuineen päivineen kaikkiin merkkitilaisuuksiin. Merkkitilaisuudesta käy esimerkiksi arkinen kauppareissu. Lähes jokainen ohikulkija muistaa mihin suuntaan "eksynyt" pikku prinsessa on vaeltanut.
***
Muistatteko Tenavat-sarjakuvan, jossa oli leijoja syövä puu? Pidin tappajapuuta pelkkänä fiktiona, kunnes samanlainen luonnonoikku osui omalle kohdalleni. Tämä omenapuu sijaitsee pihallamme, ihan tontin laidassa. Puuvanhuksemme ei juurikaan jaksa enää työntää oksistaan omenoita, ehkä sitä olisi pitänyt leikata joskus Kekkosen valtakaudella.
En ole hirveästi murehtinut hedelmätöntä puutamme, sillä se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet lasten kiipeilyharrastukselle ja aina talvisin pihalla käyskentelevät jänikset käyttävät sitä drive in -ruokapaikkanaan.
Näin loppukesästä armas käkkäräoksa on alkanut muistuttaa joulukuusta, vaikken vielä ole ehtinyt kiinnittää sen oksille yhden yhtä tuikkulyhtyä. Omenapuuhun on jäänyt jumiin joka ikinen bumerangi, sulkapallo ja lippalakki, joka pihallamme on kesäloman aikana lennellyt.
Kaiken huippu oli, kun en löytänyt lehtiharavaani mistään. Jälkikasvu ei tietenkään tunnusta, että sen avulla olisi yritetty tiputella tavaroita alas puusta tai leikitty MM-keihään alkukarsintoja. Mutta sieltä harava löytyi puolivälistä oksistoa sen jälkeen kun olin ehtinyt käydä ostamassa lähirautakaupasta uuden.
Tai ehkä syyllinen onkin luihu kauppias, joka käy aina yöaikaan piilottelemassa ihmisten puutarhavälineitä pensaisiin.
Kommentit