Mummot ensin
Nyt kun on vihdoin ihan rehellinen talvi, tulee lähes ikävä lievästi käyneen tuoksuista omena-aikaa. Muistaakseni myös vuosi sitten syksyllä, kun tämän omenaylistyksen kirjoitin, tuli talvi vähän myöhässä, joten raksahtevilla vaahteanlehdillä ei päästy ihan vielä lokakuun alussa kävelemään.
Onneksi en enää muistaa, oliko tuohon mummo-tilitykseen lähtökohtana jokin oikean elämän attentaatti. Todennäköisesti, pelkään niin. Mutta edelleen inhoan itseäni joka kerta, kun jätän huomauttamatta etulijoille ja muille öykkäreille. Mutta tunnen mmyös piston jossain, kun esitän totuuden torvea. Todellinen kauhun tasapaino.
MUMMOT ENSIN
Keittiömme on muuttunut omenahillopurkittamoksi. Sama puuvanhus, joka viime syksynä tarjosi oksiltaan kahden kituliaan omenapiirakan verran hedelmiä, on nyt täyttänyt antimillaan niin meidän kuin koko tuttavapiirimme ämpärit, paljut ja purnukat.
Poltin malttamattomuuksissani hillosokerit pohjaan niin tiukasti, että musta ilkeän näköinen matto irtosi kattilasta vain liottamalla siellä vuorokauden ajan astianpesukoneen pesuainenappia. Ennen vanhaan samaan hommaan on varmaan käytetty lampaansuolista keitettyä suopaa ja hetekan jousista väännettyä teräsvillaa.
Vielä kun keksisi, millä imelän tuoksun osingoille houkuttelemat hedelmäkärpäset saisi aisoihin. Tähän mennessä punasilmäiset ystävämme on pysäyttänyt tehokkaimmin halvasta espanjalaisesta punaviinistä ja siirapista viritetty ansa.
***
Niin madonsyömää ja lommoista omenaa ei löydy, etteikö siitä saisi jotain hyvää ja syömäkelpoista kaivettua esiin. Kunpa ihmisten kanssa olisi yhtä helppoa. Todellinen luonteemme pulpahtaa pintaan arkisissa toimissa, kuten kauppareissuilla. Tietyn ihmisrodun on ihan pakko kiilata kärryineen muiden asiakkaiden eteen oli kyseessä lihatiski, uuden pussikeiton maistajaiset tai kauppareissun finaali, kassajono.
On ihan mielialasta kiinni, leikinkö, etten ole huomaavinani häirikköä, vai korotanko ääntäni ja muistutan omasta eksistenssistäni osana jonomuodostelmaa. Tuuppimiseen en ole vielä alentunut, vaikka joskus tekisi mieli. Sieluni silmin näen tönijä-asiakkaan tanssivan poskitangoa juorulehtihyllyssä hymyilevän Matti Nykäsen naamakuvan kanssa.
Epäilen, että joidenkin kaupparyhmien tehomyyjäkoulutukseen kuuluu ikärasistinen oppimäärä nimeltä Mummot ensin. Koska olen vasta täti-iässä, en ymmärrä, miksi vanhuksia pitäisi palvella ohi vuoronumeroiden. Luovun mieluusti istumapaikastani bussissa ja autan muutenkin heikkopolvisia ja -ranteisia aina kun voin, mutta iltapäivisin töiden jälkeen en voi.
En väitä, etteikö mummoilla voisi olla johonkin kiire, kai bingotkin tasatunnein alkavat. Mutta heillä ei taatusti ole kylmettynyttä lasta odottamassa pimeällä päiväkodin pihalla. Ei se lapsi siellä tietenkään yksin ole. Hänellä on käsipuolessaan kelloa vilkuileva lastentarhanopettaja. Vapaassa kädessä opella on kännykkä ja taskussa lastensuojeluviranomaisten puhelinnumero.
***
Ilmojen kylmenemisen myötä siirrytään elämän kiertokulussa uuteen, huurteisten vaahteranlehtien ja nahkeiden sukkahousujen aikakauteen. Syksyn tullen myös kaapin perälle unohdetut parittomat hanskat kaipaavat huomiota osakseen. Minulla on jokavuotinen hanskatraditio, johon kuuluu vanhojen rikkinäisten käsineiden lähettäminen energiajätteen kautta hanskojen taivaaseen ja neljien identtisten hanskaparien osto kummallekin kersalle. Pojalle sinistä, tytölle punaista. Niillä sinnitellään rukkaskauden alkuun.
Syysaamujeni pelastus on leivänpaahdin. Sen lisäksi, että vempeleellä voi näppärästi paahtaa leipää, pääsee sen kuumassa höyryssä tuulettamaan aamuäreitä ihohuokosiaan. Kuuman hetken saattaa katkaista ikävällä tavalla otsaan napsahtava leivänpalanen.
Onneksi en enää muistaa, oliko tuohon mummo-tilitykseen lähtökohtana jokin oikean elämän attentaatti. Todennäköisesti, pelkään niin. Mutta edelleen inhoan itseäni joka kerta, kun jätän huomauttamatta etulijoille ja muille öykkäreille. Mutta tunnen mmyös piston jossain, kun esitän totuuden torvea. Todellinen kauhun tasapaino.
MUMMOT ENSIN
Keittiömme on muuttunut omenahillopurkittamoksi. Sama puuvanhus, joka viime syksynä tarjosi oksiltaan kahden kituliaan omenapiirakan verran hedelmiä, on nyt täyttänyt antimillaan niin meidän kuin koko tuttavapiirimme ämpärit, paljut ja purnukat.
Poltin malttamattomuuksissani hillosokerit pohjaan niin tiukasti, että musta ilkeän näköinen matto irtosi kattilasta vain liottamalla siellä vuorokauden ajan astianpesukoneen pesuainenappia. Ennen vanhaan samaan hommaan on varmaan käytetty lampaansuolista keitettyä suopaa ja hetekan jousista väännettyä teräsvillaa.
Vielä kun keksisi, millä imelän tuoksun osingoille houkuttelemat hedelmäkärpäset saisi aisoihin. Tähän mennessä punasilmäiset ystävämme on pysäyttänyt tehokkaimmin halvasta espanjalaisesta punaviinistä ja siirapista viritetty ansa.
***
Niin madonsyömää ja lommoista omenaa ei löydy, etteikö siitä saisi jotain hyvää ja syömäkelpoista kaivettua esiin. Kunpa ihmisten kanssa olisi yhtä helppoa. Todellinen luonteemme pulpahtaa pintaan arkisissa toimissa, kuten kauppareissuilla. Tietyn ihmisrodun on ihan pakko kiilata kärryineen muiden asiakkaiden eteen oli kyseessä lihatiski, uuden pussikeiton maistajaiset tai kauppareissun finaali, kassajono.
On ihan mielialasta kiinni, leikinkö, etten ole huomaavinani häirikköä, vai korotanko ääntäni ja muistutan omasta eksistenssistäni osana jonomuodostelmaa. Tuuppimiseen en ole vielä alentunut, vaikka joskus tekisi mieli. Sieluni silmin näen tönijä-asiakkaan tanssivan poskitangoa juorulehtihyllyssä hymyilevän Matti Nykäsen naamakuvan kanssa.
Epäilen, että joidenkin kaupparyhmien tehomyyjäkoulutukseen kuuluu ikärasistinen oppimäärä nimeltä Mummot ensin. Koska olen vasta täti-iässä, en ymmärrä, miksi vanhuksia pitäisi palvella ohi vuoronumeroiden. Luovun mieluusti istumapaikastani bussissa ja autan muutenkin heikkopolvisia ja -ranteisia aina kun voin, mutta iltapäivisin töiden jälkeen en voi.
En väitä, etteikö mummoilla voisi olla johonkin kiire, kai bingotkin tasatunnein alkavat. Mutta heillä ei taatusti ole kylmettynyttä lasta odottamassa pimeällä päiväkodin pihalla. Ei se lapsi siellä tietenkään yksin ole. Hänellä on käsipuolessaan kelloa vilkuileva lastentarhanopettaja. Vapaassa kädessä opella on kännykkä ja taskussa lastensuojeluviranomaisten puhelinnumero.
***
Ilmojen kylmenemisen myötä siirrytään elämän kiertokulussa uuteen, huurteisten vaahteranlehtien ja nahkeiden sukkahousujen aikakauteen. Syksyn tullen myös kaapin perälle unohdetut parittomat hanskat kaipaavat huomiota osakseen. Minulla on jokavuotinen hanskatraditio, johon kuuluu vanhojen rikkinäisten käsineiden lähettäminen energiajätteen kautta hanskojen taivaaseen ja neljien identtisten hanskaparien osto kummallekin kersalle. Pojalle sinistä, tytölle punaista. Niillä sinnitellään rukkaskauden alkuun.
Syysaamujeni pelastus on leivänpaahdin. Sen lisäksi, että vempeleellä voi näppärästi paahtaa leipää, pääsee sen kuumassa höyryssä tuulettamaan aamuäreitä ihohuokosiaan. Kuuman hetken saattaa katkaista ikävällä tavalla otsaan napsahtava leivänpalanen.
Kommentit