Alfauroot keväthangella
Timo Harakka soitteli minulle joskus keväällä 2005 ja pyyteli talliinsa, eli kolumneja kirjoittamaan. Sanomattakin on selvä, että olin ihan intopiukkana.
Aluksi kolumni menisi pääkapunkiseudulla ilmestyvään Alueuutiset-lehteen. Pöllämystyneenä kesken palaverin tulleesta puhelusta, itse asiassa Harakka soitti kahdesti, ehdin jo unohtaa, mistä lehdestä oli kyse.
Toimeksiantona oli tarkkailla maailmaa naisnäkökulmasta, hiekkalaatikon reunalta. Korjasin heti alkuun, että hiekkalaatikolla en kyki, mutta olen ihan pätevä futismamma. Niinpä huhtikuun puolivälissä 2005 kirjoitettu eka kolumni liittyi luontevasti juniorijalkapalloiluun.
Kuten yleensä, on osa kolumnin tapahtumista totta ja osa ei. Tai sanotaanko niin, että kaikki on totta, mutta osan tapahtumien kulusta on mielikuvitukseni ja vikkelät näppissormeni vieneet vähän reaalimaailmaa pidemmälle.
Monet pääkaupunkiseudulla asuvat tutut tietysti huomasivat, kun eka kolumni ilmestyi. Sain jopa palautetta yhdeltä Vantaan kaupunginhalituksen jäseneltä.
ALFAUROOT KEVÄTHANGELLA
Jalkapallokausi on taas alkanut. Muistelen vieläkin lämmöllä ensimmäistä turnaustamme. Turnaus kesti koko sunnuntain, ja deadlinet huusivat töissä heti maanantaiaamuna. Pakkasinkin juomapullojen, vaihtovaatteiden ja suojusten sekaan tietokoneen sekä lippusia ja lappusia arvokkaine muistiinpanoineen.
Aluksi etsin kentän laidalta paikan, josta näki niin pelin kuin pelikentän laidalla värjöttelevät pojanruipelotkin. Asensin sadetakin takamuksen alle ja käynnistin tietokoneen. Sitten se tapahtui. Yksi vähän napakampi tuulenhenkäys, ja paalillinen vasta-ajeltua pelikenttää peitti alleen minut ja koneeni.
Ei sillä niin väliä, että minä näytin akateemiselta linnunpelättimeltä, mutta kun työnantajan omistaman tietokoneen näppäimet olivat tukkeessa ruohonkorsista.
Kaipaisin kaikin puolin vanhempi-ystävällisempiä pallokenttiä. Voisivatkohan kunnan päättäjät budjetoida laajakaistayhteydet vaihtopenkille? Langaton yhteys on nii-in hidas, että juniori ehti tehdä kolme maalia, juosta päin päätä pidempää poikaa ja tyhjentää tauolla kukkaroni kanttiiniin ennen kuin olin saanut sähköpostini luettua. Tässä olisi loistava kunnallisvaaliase jollekulle edistykselliselle ehdokkaalle. Jätetään vaikka muutama koirapuisto perustamatta.
Ei minulla mitään koirapuistoja vastaan tietenkään ole. Puiston aidan taakse on näppärä kärrätä lastillinen tuskastuneita kakaroita. Hyppelehtivät hauvat saavat tuitummankin tenavan tyytyväiseksi. Sitä paitsi lemmikit, niiden jätökset ja omistajat pysyvät koirapuistoissa hyvässä tallessa. Vaan millä saataisiin siisteyskasvatus taottua roduista kinkkisimmän, suomalaisen miehen kaaliin?
***
Jouduimme tässä taannoin samaan liikenneruuhkaan yhdessä moottoripyöränäyttelyyn matkalla olevien miesporukoiden kanssa. Moottoripyörämiehillä näytti olevan mäyräkoirittain matkaevästä. Tämän päättelin siitä, että ruuhkassa seisovista autoista luikahteli kolleja tekemään tarpeitaan kevyenliikenteenväylälle. Oli siinä viisivuotiailla takapenkkiläisillä ihmettelemistä: Pissasiko se setä oikeasti?
Vanhemmuus vaatii salamannopeaa ajattelua. Vapauttaisinko nyt siis lapseni pumpulikääreistään ja tunnustaisin, että kyllä vain, urea se sinne keväthangille lorisee ajattelemattoman aikuisen jalkovälistä?
Hitto kun piti se naapurin tyttökin houkutella mukaan reissuun, eiköhän hän ota asian puheeksi kotonaan viimeistään huomenna aamupalalla.
Olisin tietysti voinut myös väittää, että sedät ovat sairaita – johan sen horjuvasta askelluksestakin näkee. Päätin kuitenkin jatkaa jälkikasvun lapsuutta vielä muutamalla vuodella, ja kerroin heille, että olimme jo melkein perillä hillittömän kalliissa jääshow’ssa, jonne olimme matkalla. Nämä sedät esittivät jääshow’n viidakko-teemaan liittyen gorilloita tien varressa.
Nimesin jopa yhden erityisen päissään olleen vihreäpaitaisen tyypin niiden johtajaksi, alfauros-Yamahaksi hänen paidassaan olleen tekstin mukaisesti. Muut paidoissa esiintyneet nimivaihtoehdot olisivat olleet Kotiteollisuus, Ryhänen ja Aina humalassa.
Lapset olivat tyytyväisiä ja minä tunsin itseni hyväksi kasvattajaksi.
Aluksi kolumni menisi pääkapunkiseudulla ilmestyvään Alueuutiset-lehteen. Pöllämystyneenä kesken palaverin tulleesta puhelusta, itse asiassa Harakka soitti kahdesti, ehdin jo unohtaa, mistä lehdestä oli kyse.
Toimeksiantona oli tarkkailla maailmaa naisnäkökulmasta, hiekkalaatikon reunalta. Korjasin heti alkuun, että hiekkalaatikolla en kyki, mutta olen ihan pätevä futismamma. Niinpä huhtikuun puolivälissä 2005 kirjoitettu eka kolumni liittyi luontevasti juniorijalkapalloiluun.
Kuten yleensä, on osa kolumnin tapahtumista totta ja osa ei. Tai sanotaanko niin, että kaikki on totta, mutta osan tapahtumien kulusta on mielikuvitukseni ja vikkelät näppissormeni vieneet vähän reaalimaailmaa pidemmälle.
Monet pääkaupunkiseudulla asuvat tutut tietysti huomasivat, kun eka kolumni ilmestyi. Sain jopa palautetta yhdeltä Vantaan kaupunginhalituksen jäseneltä.
ALFAUROOT KEVÄTHANGELLA
Jalkapallokausi on taas alkanut. Muistelen vieläkin lämmöllä ensimmäistä turnaustamme. Turnaus kesti koko sunnuntain, ja deadlinet huusivat töissä heti maanantaiaamuna. Pakkasinkin juomapullojen, vaihtovaatteiden ja suojusten sekaan tietokoneen sekä lippusia ja lappusia arvokkaine muistiinpanoineen.
Aluksi etsin kentän laidalta paikan, josta näki niin pelin kuin pelikentän laidalla värjöttelevät pojanruipelotkin. Asensin sadetakin takamuksen alle ja käynnistin tietokoneen. Sitten se tapahtui. Yksi vähän napakampi tuulenhenkäys, ja paalillinen vasta-ajeltua pelikenttää peitti alleen minut ja koneeni.
Ei sillä niin väliä, että minä näytin akateemiselta linnunpelättimeltä, mutta kun työnantajan omistaman tietokoneen näppäimet olivat tukkeessa ruohonkorsista.
Kaipaisin kaikin puolin vanhempi-ystävällisempiä pallokenttiä. Voisivatkohan kunnan päättäjät budjetoida laajakaistayhteydet vaihtopenkille? Langaton yhteys on nii-in hidas, että juniori ehti tehdä kolme maalia, juosta päin päätä pidempää poikaa ja tyhjentää tauolla kukkaroni kanttiiniin ennen kuin olin saanut sähköpostini luettua. Tässä olisi loistava kunnallisvaaliase jollekulle edistykselliselle ehdokkaalle. Jätetään vaikka muutama koirapuisto perustamatta.
Ei minulla mitään koirapuistoja vastaan tietenkään ole. Puiston aidan taakse on näppärä kärrätä lastillinen tuskastuneita kakaroita. Hyppelehtivät hauvat saavat tuitummankin tenavan tyytyväiseksi. Sitä paitsi lemmikit, niiden jätökset ja omistajat pysyvät koirapuistoissa hyvässä tallessa. Vaan millä saataisiin siisteyskasvatus taottua roduista kinkkisimmän, suomalaisen miehen kaaliin?
***
Jouduimme tässä taannoin samaan liikenneruuhkaan yhdessä moottoripyöränäyttelyyn matkalla olevien miesporukoiden kanssa. Moottoripyörämiehillä näytti olevan mäyräkoirittain matkaevästä. Tämän päättelin siitä, että ruuhkassa seisovista autoista luikahteli kolleja tekemään tarpeitaan kevyenliikenteenväylälle. Oli siinä viisivuotiailla takapenkkiläisillä ihmettelemistä: Pissasiko se setä oikeasti?
Vanhemmuus vaatii salamannopeaa ajattelua. Vapauttaisinko nyt siis lapseni pumpulikääreistään ja tunnustaisin, että kyllä vain, urea se sinne keväthangille lorisee ajattelemattoman aikuisen jalkovälistä?
Hitto kun piti se naapurin tyttökin houkutella mukaan reissuun, eiköhän hän ota asian puheeksi kotonaan viimeistään huomenna aamupalalla.
Olisin tietysti voinut myös väittää, että sedät ovat sairaita – johan sen horjuvasta askelluksestakin näkee. Päätin kuitenkin jatkaa jälkikasvun lapsuutta vielä muutamalla vuodella, ja kerroin heille, että olimme jo melkein perillä hillittömän kalliissa jääshow’ssa, jonne olimme matkalla. Nämä sedät esittivät jääshow’n viidakko-teemaan liittyen gorilloita tien varressa.
Nimesin jopa yhden erityisen päissään olleen vihreäpaitaisen tyypin niiden johtajaksi, alfauros-Yamahaksi hänen paidassaan olleen tekstin mukaisesti. Muut paidoissa esiintyneet nimivaihtoehdot olisivat olleet Kotiteollisuus, Ryhänen ja Aina humalassa.
Lapset olivat tyytyväisiä ja minä tunsin itseni hyväksi kasvattajaksi.
Kommentit