Long time, no see
Istun taas täällä laiturin nokassa. Samassa paikassa, jossa reilu vuosi sitten aloitin blogiurakkani. Sen sijaan, että olisin valinnut viime kesälle lukuteeman valitsin kirjoitusteeman – blogin hengissä pitämisen. Ainoa sääntö oli, että useammin kuin kerran viikossa on kirjoitettava.
Kirjoittamisen rutiiniin pääsi melko helposti kiinni, eikä hirveitä riman alituksia, pakkotekstejä tullut kuin muutama. Hieman arastellen mainostin uusia tekstejä facebookissa ja twitterissä. Läheskään jokaista tekstiä en buffannut, ja se näkyi lukijatilastoissa, joita jännittyneenä seurasin.
Blogitehtävää itselleni määritellessä en ollut ajatellut kuvapuolta ollenkaan, joten tekstien yhteydessä ei hirveästi kuvia nähty.
Tuli syksy, loma loppui, mutta kirjoittaminen jatkui. Sen verran arki ja työ söi kirjoittamisaikaa, että tahti hiljeni pariin–kolmeen kertaan kuukaudessa. Huomasin, että olin alkanut katsella maailmaa mielipidekirjoittajan silmin, ja muotoilla ajatukseni näppärään, noin 1 500 merkin muotoon.
Blogi jatkoi vanhoja, yleismaailmallisia polkujaan, vaikka välillä otin kantaa päivänpolttaviin aiheisiin (vaalit) ja yritin tehdä siitä hetkeksi teemablogia (inttiblogi). Saatoin heristellä sormeani lukijoille, mutta en yrittänytkään antaa itsestäni hirveän fiksua kuvaa. Toivottavasti :)
Minusta leivottiin myös blogiasiantuntija. Luennoin parissa eri paikassa blogikirjoittamisesta. Vasta niiden jälkeen kävin kuuntelemassa blogin kirjoittamiseen liittyvän kurssin. Sieltä ainakin selvisi, ettei blogiasiassa ole tässä maassa, tuskin missään, vielä varsinaisia asiantuntijoita. Hyviä, kokemuksen kautta kertyneitä näkemyksiä on monilla.
Tuli kevät ja kirjoittaminen loppui. Ensin ajattelin, että olen kesälomalla. Mutta kun kesäloma venyi yli kahden kuukauden, aloin epäillä, ovatko ajatuksenikin loppuneet. Eivät ne ole. Mutta miten käy blogin, sitä en vielä tiedä.
Kirjoittamisen rutiiniin pääsi melko helposti kiinni, eikä hirveitä riman alituksia, pakkotekstejä tullut kuin muutama. Hieman arastellen mainostin uusia tekstejä facebookissa ja twitterissä. Läheskään jokaista tekstiä en buffannut, ja se näkyi lukijatilastoissa, joita jännittyneenä seurasin.
Blogitehtävää itselleni määritellessä en ollut ajatellut kuvapuolta ollenkaan, joten tekstien yhteydessä ei hirveästi kuvia nähty.
Tuli syksy, loma loppui, mutta kirjoittaminen jatkui. Sen verran arki ja työ söi kirjoittamisaikaa, että tahti hiljeni pariin–kolmeen kertaan kuukaudessa. Huomasin, että olin alkanut katsella maailmaa mielipidekirjoittajan silmin, ja muotoilla ajatukseni näppärään, noin 1 500 merkin muotoon.
Blogi jatkoi vanhoja, yleismaailmallisia polkujaan, vaikka välillä otin kantaa päivänpolttaviin aiheisiin (vaalit) ja yritin tehdä siitä hetkeksi teemablogia (inttiblogi). Saatoin heristellä sormeani lukijoille, mutta en yrittänytkään antaa itsestäni hirveän fiksua kuvaa. Toivottavasti :)
Minusta leivottiin myös blogiasiantuntija. Luennoin parissa eri paikassa blogikirjoittamisesta. Vasta niiden jälkeen kävin kuuntelemassa blogin kirjoittamiseen liittyvän kurssin. Sieltä ainakin selvisi, ettei blogiasiassa ole tässä maassa, tuskin missään, vielä varsinaisia asiantuntijoita. Hyviä, kokemuksen kautta kertyneitä näkemyksiä on monilla.
Tuli kevät ja kirjoittaminen loppui. Ensin ajattelin, että olen kesälomalla. Mutta kun kesäloma venyi yli kahden kuukauden, aloin epäillä, ovatko ajatuksenikin loppuneet. Eivät ne ole. Mutta miten käy blogin, sitä en vielä tiedä.
Kommentit