Pelastakaa uimari Sievinen
En edesmuista, miksi tartuin janisieviseen. Ehkä koin jotain eronneiden sielunveljeyttä, ehkä kuvittelin, että hän sittenkin lähtee demarien ehdokkaaksi Uudellamaalla tai ehkä yritin saada kolumnille huomioarvoa ratsastamalla julkkiksella.
Tarrasin myös kompostoriin viime hetkillä, kun pihassa sellainen törötti. Tai minulla yleensäkään oli pihaa. Niin itse asiassa mainitsen tekstissä kissankin, jonka siinä vaiheessa luulin menettäväni. Mutta kuten historia osoittaa, sain sen sitten takaisin - week by week.
Loppu menee aika herkäksi. Olin siitä itsekin kirjoittaessa vähän yllättynyt. Mutta en missään nimessä vetänyt herkkyyttä pois. Sinne vain, huis hais sampoot ja ihmisen ikävät toisen luo.
PELASTAKAA UIMARI SIEVINEN
Kuten lehtiotsikoista olemme saaneet lukea, on uima-altaista tuttu Jani Sievinen viettänyt viimeiset 12 vuotta parisuhteessa missikisoista tutun Susanna Kedon kanssa. Naimisiinkin ehtivät, ja pari lasta laittoivat kotitanhuvia komistamaan. Kuluvan vuoden elokuussa rakkaus loppui ja eropaperit vietiin maistraattiin hautumaan.
Jani ja Susanna eivät jääneet sooloina tuleen makaamaan, vaan uudet heilat löytyivät ennen kuin kansa edes ehti kohista eron loppuun saakka. Susanna löysi rinnalleen toisen haaleanvaalean vonkaleen. Onneksi tämä Idols-Christian ei ole mikään kelluke, vaan lähestulkoon iskelmätähti.
Mutta entä sitten Jani? Meni ja pokasi itselleen uuden missin!
Olen syvästi huolissani Jani Sievisen naiskuvasta. Kaiken maailman janisieviset kuvittelevat, että kaikki maailman naiset ovat 172-senttisiä, isosilmäisiä, valkohampaisia huitukoita, joiden tukka ei takkuunnu eikö hymy hyydy.
Minulla on aikaisemminkin ollut vireillä erilaisia hyväntekeväisyysprojekteja, ja nyt olen päättänyt ottaa tavoitteekseni Jani Sievisen pelastamiseen. Hyppään bussiin ja lähden Vihtiin todistamaan, että myös naiset, joiden painoindeksi on yli 20, ovat elinvoimaisia. Emme ehkä osaa kääntyä catwalkilla ilman merkkiä, mutta tyhjennämme kompostorin, madotamme kissan ja makkarakeittomme sulattaa karuimmankin karpaasin jo toisella lusikallisella.
***
Erään kotimaisen valtalehden liikenneaiheinen kolumnisti ihmetteli talvirengaskauden alkumetreillä, miksi naiset eivät vaihda talvirenkaita. Lehti on aikaa sitten sytyttänyt saunanpesän hienoon roihuun, mutta mieskolumnistin väite, että vain kymmenisen prosenttia naisista osaa vaihtaa autoon renkaat, jäi rassaamaan.
Kyllä me osaamme, mutta meitä ei huvita. Suutari pysykööt lestissään ja miehet rasvamontuissaan. Sitä paitsi renkaidenvaihtosesonkia edeltää aina vaatekaappien vuodenaikatyhjennys. Koska kaikki huonot farkut on viety kierrätykseen, ei kerta kaikkiaan ole mitään päälle pantavaa renkaanvaihtohommiin.
***
Käymme kakaroiden kanssa aina aika ajoin tarkistuttamassa Lastenklinikalla, että heillä on kaikki raajat paikoillaan. Tämänkertaisessa vuosihuollossa meitä oli vastassa uudet säännöt: Lääkärit eivät enää kättele asiakkaita. Määräys oli perusteltu hygienia-syillä.
Minua on pienestä pitäen on opetettu kättelemään lääkäriä mennen tullen, joten tuntui hassulta olla kättelemättä. Koko käynti jäi jotenkin irrallisen oloiseksi. Kun ei saanut fyysistä otetta lääkäristä, ei myöskään saanut otetta hänen sanomisistaan. Nimi ei jäänyt mieleen, eikä oikein mikään muukaan. Jäiköhän meiltä joku labrareissu käymättä?
Todella harvassa arkipäivän tilanteessa tulee koskettua toista ihmistä. Kirjastonhoitajalla, lounaskahvilan myyjällä ja bussikuskilla on oikeus koskemattomuuteen. Puhumattakaan työkavereista, naapureista ja lasten jalkapallovalmentajasta, jossa lapset tosin estoitta roikkuvat. Parturi sentään koskettelee päänahkaa sampoohunnun läpi, mutta sekin tapahtuu vain noin kuuden viikon välein.
Eikö jokaisen ihmisen perusoikeutena pitäisi olla minimimäärä kosketuksia viikossa?
Tarrasin myös kompostoriin viime hetkillä, kun pihassa sellainen törötti. Tai minulla yleensäkään oli pihaa. Niin itse asiassa mainitsen tekstissä kissankin, jonka siinä vaiheessa luulin menettäväni. Mutta kuten historia osoittaa, sain sen sitten takaisin - week by week.
Loppu menee aika herkäksi. Olin siitä itsekin kirjoittaessa vähän yllättynyt. Mutta en missään nimessä vetänyt herkkyyttä pois. Sinne vain, huis hais sampoot ja ihmisen ikävät toisen luo.
PELASTAKAA UIMARI SIEVINEN
Kuten lehtiotsikoista olemme saaneet lukea, on uima-altaista tuttu Jani Sievinen viettänyt viimeiset 12 vuotta parisuhteessa missikisoista tutun Susanna Kedon kanssa. Naimisiinkin ehtivät, ja pari lasta laittoivat kotitanhuvia komistamaan. Kuluvan vuoden elokuussa rakkaus loppui ja eropaperit vietiin maistraattiin hautumaan.
Jani ja Susanna eivät jääneet sooloina tuleen makaamaan, vaan uudet heilat löytyivät ennen kuin kansa edes ehti kohista eron loppuun saakka. Susanna löysi rinnalleen toisen haaleanvaalean vonkaleen. Onneksi tämä Idols-Christian ei ole mikään kelluke, vaan lähestulkoon iskelmätähti.
Mutta entä sitten Jani? Meni ja pokasi itselleen uuden missin!
Olen syvästi huolissani Jani Sievisen naiskuvasta. Kaiken maailman janisieviset kuvittelevat, että kaikki maailman naiset ovat 172-senttisiä, isosilmäisiä, valkohampaisia huitukoita, joiden tukka ei takkuunnu eikö hymy hyydy.
Minulla on aikaisemminkin ollut vireillä erilaisia hyväntekeväisyysprojekteja, ja nyt olen päättänyt ottaa tavoitteekseni Jani Sievisen pelastamiseen. Hyppään bussiin ja lähden Vihtiin todistamaan, että myös naiset, joiden painoindeksi on yli 20, ovat elinvoimaisia. Emme ehkä osaa kääntyä catwalkilla ilman merkkiä, mutta tyhjennämme kompostorin, madotamme kissan ja makkarakeittomme sulattaa karuimmankin karpaasin jo toisella lusikallisella.
***
Erään kotimaisen valtalehden liikenneaiheinen kolumnisti ihmetteli talvirengaskauden alkumetreillä, miksi naiset eivät vaihda talvirenkaita. Lehti on aikaa sitten sytyttänyt saunanpesän hienoon roihuun, mutta mieskolumnistin väite, että vain kymmenisen prosenttia naisista osaa vaihtaa autoon renkaat, jäi rassaamaan.
Kyllä me osaamme, mutta meitä ei huvita. Suutari pysykööt lestissään ja miehet rasvamontuissaan. Sitä paitsi renkaidenvaihtosesonkia edeltää aina vaatekaappien vuodenaikatyhjennys. Koska kaikki huonot farkut on viety kierrätykseen, ei kerta kaikkiaan ole mitään päälle pantavaa renkaanvaihtohommiin.
***
Käymme kakaroiden kanssa aina aika ajoin tarkistuttamassa Lastenklinikalla, että heillä on kaikki raajat paikoillaan. Tämänkertaisessa vuosihuollossa meitä oli vastassa uudet säännöt: Lääkärit eivät enää kättele asiakkaita. Määräys oli perusteltu hygienia-syillä.
Minua on pienestä pitäen on opetettu kättelemään lääkäriä mennen tullen, joten tuntui hassulta olla kättelemättä. Koko käynti jäi jotenkin irrallisen oloiseksi. Kun ei saanut fyysistä otetta lääkäristä, ei myöskään saanut otetta hänen sanomisistaan. Nimi ei jäänyt mieleen, eikä oikein mikään muukaan. Jäiköhän meiltä joku labrareissu käymättä?
Todella harvassa arkipäivän tilanteessa tulee koskettua toista ihmistä. Kirjastonhoitajalla, lounaskahvilan myyjällä ja bussikuskilla on oikeus koskemattomuuteen. Puhumattakaan työkavereista, naapureista ja lasten jalkapallovalmentajasta, jossa lapset tosin estoitta roikkuvat. Parturi sentään koskettelee päänahkaa sampoohunnun läpi, mutta sekin tapahtuu vain noin kuuden viikon välein.
Eikö jokaisen ihmisen perusoikeutena pitäisi olla minimimäärä kosketuksia viikossa?
Kommentit