Kaikki muumit laaksossa?

Syrjäytyminen on meidän aikamme murheellisin ilmiö. Aina joku putoaa oravanpyörästä, tai ei sinne koskaan kipuakaan.

Syrjäytymisen syyllisiä haetaan yhteiskunnan rakenteista, heikentyvästä perheyhteydestä tai länsimaisen elämäntavan rappiosta. Rakenteet ja rappio eivät paljoa lohduta, kun ongelma osuu lähipiiriin. Kukaan ei halua olla syrjäytynyt, ja aika harva myöskään kokee itsensä sellaiseksi. Kuitenkin jokainen koulupudokas, kiusattu ja syrjäytynyt on yksilö, jonkun naapuri, pikkusisko tai koulukaveri.

Suurin syrjäytymisriski uhkaa elämänsä nivelvaiheissa eläviä. Tällainen nivelvaihe on peruskoulun päättymisen jälkeen, kun nuorten tulisi päästä kiinni opiskelupaikkaan ja työelämään. Vuosittain jopa 10 prosenttia ikäluokasta jää ilman toiseen asteen koulutuspaikkaa. Puhumattakaan niistä, jotka syystä tai toisesta keskeyttävät opintonsa. Alle 25-vuotiaita työnhakijoita on tällä hetkellä 30 000, mutta onko se koko totuus?

Huoli nuorista väliinputoajista on saanut isot voimat liikkeelle. Työministeri Ihalainen tarttui toimeen ja kätilöi nuorisotakuun. Presidenttimme Niinistö nousi arjen pieniä tekojen merkitystä korostavan Ihan tavallisia asioita -nettisivuston johtotähdeksi. Ay-liike on muuten mukana kummassakin hankkeessa.

Edellistä presidenttiämme, Tarja Halosta kutsuttiin Muumimammaksi, eikä muumiyhteys niin kaukana ole syrjäytymisen ehkäisyssäkään. Muumit huolehtivat lähimmäisestään – myös niistä, joita eivät aina ymmärrä. Muumilaaksossa otetaan muukalainen vastaan, vaikka jouduttaisiinkin siirtymään omalle epämukavuusalueelle.

Kirjassa Näkymätön lapsi kerrotaan Ninnistä, tytöstä, jonka ironiset kommentit ovat muuttaneet näkymättömäksi. Ei Ninni pelkällä hyysäämisellä parane edes Muumilaaksossa. Muumipeikon ystävällisyyden lisäksi Ninnin piti itse hermostua ja puolustaa Muumimammaa ennen kuin hän muuttuu näkyväksi.

Mitä Sinä voisit tehdä naapurin Ninnin tai Niilon hyväksi?

Teksti on Arvon 1/2013 pääkkäri. Arvon näköislehti.