Sannin kevätmuotivinkit

En ollut varsinaisesti mitään vailla, kun näin vaatekaupan ikkunassa ihanan appelsiininvärisen neuleen. Pitkän päivän illan väsymys unohtui, kun koukkasin sisälle. Sovituskopit löytyivät puodin perältä vaivatta. Vaivatta löytyi myös myyjä, jota tervehdin niin kuin myyjää tervehditään.

Kun olin aloittanut tuskaisen rimpuilun ulos vaatekerroksistani, alkoi kopin verho kahista. Myyjähän se siinä kyselemässä, tarvitsenko apua. No en tarvitse, kiitos vaan. Ja kiitos, tiedän kyllä, mistä apua löydän, jos tarve yllättäen iskee.

Ennen kuin olin saanut oman paitani pään yli ja kaupan paidan tilalle, alkoi verho taas heilua. Meillä on vielä tämän ja huomisen kaikki housut –20 prosentin alennuksessa, tiedotti palvelualan ammattilainen. Hyvä tietää, minä tätä paitaa vaan, vastasi asiakas.
90-luku on ilmeisesti palaamassa muotiin, sillä paita oli turhan väljä. Onneksi apu oli lähellä. Kokovalikoima saapui luokseni (voiton)riemusaatossa.

Näitä paitoja on kahta muutakin väriä, kuului seuraavaksi verhon takaa. Kun kurkistin oranssinvärisessä ulos, odotti siellä myyjä sekä sininen ja valkoinen paita. No onpas kivoja, myönsin ja nappasin valkoisen.
Valkoinen paita oli hyvä, sen tunnusti myös myyjä, joka rynni koppiin antamaan ammattilaisen arvion tilanteesta. Meillä olisi just saman värinen huivi kuin toi sun laukkusi, hän avasi keskustelun. Kiitos, en osaa käyttää huiveja, päätin sen.

Koppi oli ahdas meille molemmille, joten aloin liikehtiä kiusaantuneena. Myyjä ymmärsi yskän ja katkaisi hiljaisuuden: Sulla taitaa olla kotona kissoja? Katoin vaan, kun on noi housut ihan törkeesti karvassa. Meillä on tuossa kassalla sellaista ammattitasoista huuhteluainetta, joka ehkäisee karvojen tarttumista tekstiileihin. Tuuppasin vastaukseksi myyjää muka-vahingossa kohti verhoa. Myyjä ymmärsi yskän ennen kuin kokeilin häneen jarkkoruutu-otettani.

Kiskaisin kaupan paidan pääni yli varomattoman rivakasti. Liikerata katkesi vihlovaan kipuun; korvikseni tarttui neuleeseen. Korvis pysyi päässä ja päässä pysyi myös neule napanuoranaan langanlenksukka. Jähmetyin paikalleni kuin halvaantunut performanssitaiteilija. Valitsenko kivun vai (kaupan) paidan hajottamisen? Kolmas vaihtoehto – myyjän apuun kutsuminen – ei ole vaihtoehto.
Pidätin hengitystäni. Niin pidätti ilmeisesi myös myyjä, sillä verhon toisella puolen oli hipihiljaista.
Vaikka käynkin salilla, alkoivat kädet väsyä. Kevyt vapina pahensi kipua korvalehdessäni. Kokeilin flekti-taktiikkaa. Ei, korvis ei irronnut, vaikka lenksukka vähän löystyikin. Pään hallittu kallistaminen aiheutti jumitusta joissain lihaksissa, jotka ovat jääneet salilla harjoittamatta.

Seisoin siis sovituskopissa paita puoliksi pään yli vedettynä kädet ilmassa, niskat linkussa. Sitten alkoi kännykkäni soida.
Final Coundtownin raikaessa alan ujuttaa kättä pois neulotusta vankilasta. Tietenkin olen säätänyt soittoääneni voimistumaan sointu soinnulta.
Kun kainaloni ovat litimärät ja pulssini ylittänyt rasvanpolttolukemat, saan oikean käden vapaaksi. Vasen käsi on jo puutunut ääriasentoonsa. Mielessäni vilisee kuvia ihmisistä, joilta on amputoitu joku raaja. Näprään yksikätisesti korviksen irti korvasta ja vapautan itseni piinasta.

Juuri kun istahdan huokailemaan helpotuksia sovituskopin jakkaralle (edelleen jäykistynyt vasen käsi tanassa hinduaskeetikko-tyyliin), tekee myyjätyttönen viimeisen iskun: Sulla ei varmaan ole tätä meidän kanta-asiakaskorttia, hän arvailee kaavake toisessa, verhonreuna toisessa kädessään.
Kuule tehdäänkö niin, että minä otan paidan kaikissa kolmessa värissä, parit housut, miinus 20 prossan alennuksen, sen laukkuni värisen vihreän huivin sekä perhepakkauksen huuhteluainetta? Sitten täytän tuon korttihakemuksen ja jätän Visani tunnuslukuineen kassalle, jos vaikka seuraavilla asiakkailla ei ole tarpeeksi likviditeettiä.
Ohikiitävän hetken myyjän kasvoilla käväisee epäusko. Sitten hän poistuu ryhdikkäänä kopista, eikä aikaakaan, kun myymälän täyttää iloinen kassakoneen kilahtelu.