Pyjamabileet Peugeotissa

Kuvan henkilöillä ei ole mitään tekemistä tarinan kanssa. Kuvan copyrights Äiti.

Olen tutustunut elokuun aikana kahteen 14-vuotiaaseen tyttöön. Ensi ajattelemalla heillä ei ole mitään yhteistä. Toinen on suomalainen, toinen Keski-Euroopasta. Toinen on ihan tavis, toinen aatelinen. Toinen on kaverinsa vietävissä, toinen perheen. Toinen heistä on oikeasti elänyt ja kuollut, toisen tarina on surullista satua.

Kahden täysin eri maailmasta kotoisin olevan tytön tarinoista löytää kuitenkin yhtymäkohtia

Jasmin Martin on Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tyttöjen päähenkilö, Sophie Auguste Friedrike Anhalt-Zerbst Laila Hirvisaaren Minä Katariina -romaanin kertojaminä. Miksi kaksi menestynyttä suomalaista naiskirjailijaa on halunnut kirjoittaa kirjan nuoren naisen näkökulmasta? (Sophien elämää toki kuvataan pidemmällekin, ja vanhenee Jasminkin.)

Jasminin ja Sophien, eli Katariina II:n elämässä tapahtuu käännekohta juuri 14-vuotiaana. Yhteistä on myös se, etteivät tytöt pysty itse vaikuttamaan mullistuksiin. Mutta miksi juuri 14-vuotiaat? Koska kirjailijat kaipaavat omaa nuoruuttaan? Minun arvaukseni on, että ikävaihe on valittu, koska silloin tyttö on vielä täysin epäkypsä, mutta kuitenkin halukas itsenäisyyteen, oli eletty aika ja maailma millainen tahansa.

Tyttöjen seksuaalisuus on merkittävä tekijä kummassakin tarinassa. Nykylukijat eivät hätkähdä mistään, mutta en osaa kuvitella, että teini-ikäisten seksuaalisuudesta olisi voitu kirjoittaa yhtä avoimesti silloin kun itse olin 14-vuotias. Olisinko halunnut lukea aikuisten naisten kuvittelemia teinityttöjen seksiajatuksia sen ikäisenä? Todennäköisesti. Haluaisinko, että oma teinini lukee niitä? En usko.

Kummankin tytön äiti-suhteen kuvaamiseen käytetään paljon aikaa. Äideistä annetaan melko mustavalkoinen kuva, mikä tuntuu olevan yleinen käytäntö niin kirjallisuudessa kuin muillakin kulttuurin aloilla. Jasminin äiti pääse sentään itsekin ääneen. Miten paljon naiskirjailijat tuovat äiti-kuvauksiin omaa äiti-suhdettaan? Anja Kauranen (sittemmin Snellman) on käsitellyt omansa kuuloista äiti-suhdetta useammassakin teoksessaan. Historiallisiin kirjoihin erikoistunut Laila Hirvisaari (hänelläkin on vaihtunut sukunimi matkan varrella) on voinut rakentaa sankarittariensa äiti-suhteita perinteisen velvollisuudentuntoiselle pohjalle.

Kirjoja yhdistää myös se, että ne kuvaavat taitavasti omaa aikaansa, sitä miten elettiin ja mitä arvostettiin. Tämän päivän ihanteista kertova kirja on rihannoineen ja stringeineen historiallinen joskus tulevaisuudessa. Historiallisen tutkimustyön pohjalta syntyneen romaanin aikalaisarvo on ja pysyy maailman melskeissä.

Ps: Ai miten Peugeot liittyy asiaan? Olen kuunnellut kirjat äänikirjoina autolla ajaessa niin työ- kuin kesälomamatkoillakin.