Kepeää kuin elämä itse
Facebookissa sitä ei huomaa. Samassa palaverissa sitä ei välttämättä tajua. Alitajunnassa saattaa tuntua, että jotain on erilailla, muttei pysty tarkkaan määrittämään mitä. Eipä uskoisi, että vieressä istuu uusi ihminen!
Hajuaisti tuo muistot mieleen voimakkaammin kuin muut aistit. Se, millaisella hajulla ihminen vapaaehtoisesti itsensä ympäröi päivin, öin, vuodesta toiseen, on iso asia.
Olen käyttänyt samaa hajuvettä 18 vuotta. Koko aikuisikäni – olin aika keskenkasvuinen vielä parikymppisenä. Totta kai olin kokeillut monia eri hajuja ennen sitä oikeaa. Ainakin Tresor, Ysatis ja Roma sekä persikkainen Body Shopin tuoksuöljy, josta kuulemma tuli Wunderbaum mieleen.
Mutta Givenchyn Amarige oli jotain ihan muuta. Minun onneni oli, että opiskelukaverini ei tykännyt siitä. Tai luuli tykkäävänsä, ja osti pullollisen muistaakseni Prahan reissulta. Kun hän palasi takaisin kotimaahan, ei tuoksu enää miellyttänyt. Minä huolin hukkahajun. Siitä se sitten lähti.
Miksi se on niin hyvä? Vaikea sanoa, ainakaan mitään ensivaikutelmaa en muista. Se on mielestäni todella makea ja tarpeeksi pehmeä ollakseen mieleeni. Yrttiset tuoksut eivät ole minun juttuni. Sporttisen kevyet ovat periaatteessa ok, mutta niiden käyttäminen tuntuisi jotenkin valheelliselta, koska en ole sporttinen enkä kevyt.
Amarigesta tuli sukuhaju, sillä myös pikkusiskoni alkoi käyttää samaa tuoksua. En voi sanoa parfyymia, sillä sitähän se ei ole, pelkkä eau de toilette. Miksi ihanalle asialle on suomessa annettu niin ruma nimi: haju + vesi? Tuoksustahan siinä on kyse, unelmahenkäyksestä ennemmin.
Nimikkohajuvedestä tuli niin iso osa elämää, että huhut sen valmistuksen lopettamisesta aiheuttivat ahdistusta. Haisua piti hamstarata kaikilla reissuilla varmuuden vuoksi – jos varastot olisivatkin ehtyneet ennen seuraavaa kertaa. Useita puteleita tuli ostettua myös Hakeniemen Sokoksen kemikaaliosastolta. Tuoksun huippuvuodet ovat jääneet kauas 90-luvulle, joten saatavuuden varmistamiseksi olen haistellut ympärilleni jo jonkin aikaa.
Pitkän etsinnän tulos on – ta-daa – Chanelia. Ei vitosta, vaan uudempaa tuotantoa. Chance Eau Tendre on alanimi. Tuoksu on kukkaista ja kepeää, kuin elämä itse. Ainoa huono puoli onkin, että se on vähän liian kepeää. Haluaisin lemuta enemmän! Intoani ei ainakaan heikennä hajuveden to-del-la tyylikkäästi muotoiltu pullo.
Nyt pitäisi enää keksiä, miten tuoksu saadaan leviämään virtuaalisesti.
Videolla Sanni leikittelee uudella hajuvedellä :)
Hajuaisti tuo muistot mieleen voimakkaammin kuin muut aistit. Se, millaisella hajulla ihminen vapaaehtoisesti itsensä ympäröi päivin, öin, vuodesta toiseen, on iso asia.
Olen käyttänyt samaa hajuvettä 18 vuotta. Koko aikuisikäni – olin aika keskenkasvuinen vielä parikymppisenä. Totta kai olin kokeillut monia eri hajuja ennen sitä oikeaa. Ainakin Tresor, Ysatis ja Roma sekä persikkainen Body Shopin tuoksuöljy, josta kuulemma tuli Wunderbaum mieleen.
Mutta Givenchyn Amarige oli jotain ihan muuta. Minun onneni oli, että opiskelukaverini ei tykännyt siitä. Tai luuli tykkäävänsä, ja osti pullollisen muistaakseni Prahan reissulta. Kun hän palasi takaisin kotimaahan, ei tuoksu enää miellyttänyt. Minä huolin hukkahajun. Siitä se sitten lähti.
Miksi se on niin hyvä? Vaikea sanoa, ainakaan mitään ensivaikutelmaa en muista. Se on mielestäni todella makea ja tarpeeksi pehmeä ollakseen mieleeni. Yrttiset tuoksut eivät ole minun juttuni. Sporttisen kevyet ovat periaatteessa ok, mutta niiden käyttäminen tuntuisi jotenkin valheelliselta, koska en ole sporttinen enkä kevyt.
Amarigesta tuli sukuhaju, sillä myös pikkusiskoni alkoi käyttää samaa tuoksua. En voi sanoa parfyymia, sillä sitähän se ei ole, pelkkä eau de toilette. Miksi ihanalle asialle on suomessa annettu niin ruma nimi: haju + vesi? Tuoksustahan siinä on kyse, unelmahenkäyksestä ennemmin.
Nimikkohajuvedestä tuli niin iso osa elämää, että huhut sen valmistuksen lopettamisesta aiheuttivat ahdistusta. Haisua piti hamstarata kaikilla reissuilla varmuuden vuoksi – jos varastot olisivatkin ehtyneet ennen seuraavaa kertaa. Useita puteleita tuli ostettua myös Hakeniemen Sokoksen kemikaaliosastolta. Tuoksun huippuvuodet ovat jääneet kauas 90-luvulle, joten saatavuuden varmistamiseksi olen haistellut ympärilleni jo jonkin aikaa.
Pitkän etsinnän tulos on – ta-daa – Chanelia. Ei vitosta, vaan uudempaa tuotantoa. Chance Eau Tendre on alanimi. Tuoksu on kukkaista ja kepeää, kuin elämä itse. Ainoa huono puoli onkin, että se on vähän liian kepeää. Haluaisin lemuta enemmän! Intoani ei ainakaan heikennä hajuveden to-del-la tyylikkäästi muotoiltu pullo.
Nyt pitäisi enää keksiä, miten tuoksu saadaan leviämään virtuaalisesti.
Videolla Sanni leikittelee uudella hajuvedellä :)
Kommentit