Häpeätkö sinä koskaan mitään?
Milloin viimeksi tunsit suurta, kaiken ilon ja valon ympäriltään kutistavaa häpeää? Oliko häpeäsi tahmeaa vai kurkun kuristavan kuivaa? Miten pääsit tunteesta yli? Huomasiko kukaan?
Miksi hävetä? Pohjimmiltaanhan on kyse siitä, että joku – sinä itse – on tehnyt jotain, mitä ei olisi pitänyt, ja nyt on jääty kiinni ja on seuraamusten vuoro. Häpeä on seuraamus siitä, että ihmisillä on vielä oikeudentajua. Tosin häpeätutkijat ovat huolissaan länsimaisen häpeäkäsityksen rappeutumisesta. Häpeän tunteen on heidän mukaansa korvannut menestyksen pakkomielle.
Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Syyllisyys on häpeän veli. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö, kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö, sanoo Wikipedia.
On oikein hävetä, jos on tehnyt väärin. Huomattavasti kyseenalaisempaa on hävetä, jos häpeää vain sitä, että jäi kiinni. Väärin hävetty! Jos nolostuu oikein voimakkaasti itseensä kohdistuneesta positiivisesta huomiosta, se käy hyvästä häpeästä. Oikein hävetty!
Kun on ensin menettänyt kasvonsa, haluaa peittää ne. Mutta myös julkisuuteen joutuneiden oikeudenkäyntien syytetyt peittävät kasvonsa. Peittävätkö he ne häpeästä vai siksi, etteivät naapurit tunnistaisi? Vanhoina hyvinä aikoina häpeä oli rangaistus: ryökäleet torille jalkapuuhun kärsimään häpeärangaistusta.
Häpeän tunteen kylväminen lapseen on kyseenalaista. Miten lapsen nurkkaan pakottaminen eroaa nöyryyttämisestä? Mutta mitä tekee vanhempi, kun ruumiillinen väkivalta on kielletty? Kumpi on pienempi paha lapsen mielenterveydelle? Tai oikeamielisen vanhemman.
Myötähäpeä on häpeän etäinen, hailea pikkuserkku. Voiko koskaan oikeasti hävetä toisen puolesta, eikö häpeä ole aina henkilökohtainen, vaikka syylliseksi projisoituisikin joku läheinen tai vaikka tositeeveen tähtönen? Muistan kuulleeni, että joissain kielissä ei ole ollenkaan sanaa, joka kuvaisi myötähäpeää. Vaikea uskoa, ettei joissain kulttuureissa tunnettaisi myötähäpeää.
Miksi hävetä? Pohjimmiltaanhan on kyse siitä, että joku – sinä itse – on tehnyt jotain, mitä ei olisi pitänyt, ja nyt on jääty kiinni ja on seuraamusten vuoro. Häpeä on seuraamus siitä, että ihmisillä on vielä oikeudentajua. Tosin häpeätutkijat ovat huolissaan länsimaisen häpeäkäsityksen rappeutumisesta. Häpeän tunteen on heidän mukaansa korvannut menestyksen pakkomielle.
Häpeällä on suojaava vaikutus, sillä se saa ihmisen pohtimaan tekojensa seurauksia jo ennalta. Syyllisyys on häpeän veli. Häpeän erottaa syyllisyydestä se, että häpeään liittyy todellinen tai kuviteltu yleisö, kun taas syyllisyyteen liittyy jokin yleisöstä riippumaton moraalisääntö, sanoo Wikipedia.
On oikein hävetä, jos on tehnyt väärin. Huomattavasti kyseenalaisempaa on hävetä, jos häpeää vain sitä, että jäi kiinni. Väärin hävetty! Jos nolostuu oikein voimakkaasti itseensä kohdistuneesta positiivisesta huomiosta, se käy hyvästä häpeästä. Oikein hävetty!
Kun on ensin menettänyt kasvonsa, haluaa peittää ne. Mutta myös julkisuuteen joutuneiden oikeudenkäyntien syytetyt peittävät kasvonsa. Peittävätkö he ne häpeästä vai siksi, etteivät naapurit tunnistaisi? Vanhoina hyvinä aikoina häpeä oli rangaistus: ryökäleet torille jalkapuuhun kärsimään häpeärangaistusta.
Häpeän tunteen kylväminen lapseen on kyseenalaista. Miten lapsen nurkkaan pakottaminen eroaa nöyryyttämisestä? Mutta mitä tekee vanhempi, kun ruumiillinen väkivalta on kielletty? Kumpi on pienempi paha lapsen mielenterveydelle? Tai oikeamielisen vanhemman.
Myötähäpeä on häpeän etäinen, hailea pikkuserkku. Voiko koskaan oikeasti hävetä toisen puolesta, eikö häpeä ole aina henkilökohtainen, vaikka syylliseksi projisoituisikin joku läheinen tai vaikka tositeeveen tähtönen? Muistan kuulleeni, että joissain kielissä ei ole ollenkaan sanaa, joka kuvaisi myötähäpeää. Vaikea uskoa, ettei joissain kulttuureissa tunnettaisi myötähäpeää.
Kommentit