Suomi elää talkoista

Toisinaan kolumnin kirjoittaminen on silkkaa draamaa. Kesälomalla ihan varmasti kirjoitettu pohja katosi - ja pesuveden mukana meni myös loistoidea. Tämä kaunokirjallinen taidonnäyte syntyikin sitten ihan hirveän väännön ja pakottamisen seurauksena.

SUOMI ELÄÄ TALKOISTA
Pesupulveria, leivonnaisia ja teatterilippuja toisilleen kauppaavat futismammat ovat jo elävä legenda. Niin arvotonta pinssiä, heijastinta tai firman logokynää ei ole, ettei se kelpaisi arpajaisiin edes lohdutuspalkinnoksi. Aktiivisimmat vanhempainyhdistykset, palloseurat ja kotiseutujärjestöt lajittelevat hedelmiä tai jakavat mainoksia iltapuhteikseen.

Talkootyö on monien suomalaisten harrastejärjestöjen kivijalka. Ilman ilmaistyötä jäisi monta tapahtumaa ja turnausta järjestämättä, pelimatkaa ja luokkaretkeä käymättä.
Eikä talkootyö arvotonta ole. Pohjimmiltaanhan on kyse varainhankinnasta. Kun varat hankitaan yhdessä ja yhteiseksi hyväksi, saattaa jopa verottaja heltyä pitämään tarkoitusperiä yleishyödyllisinä. Yhteisissä rahoissa on se huono puoli, että niiden käytöstä tulisi päättää yhteisymmärryksessä. Aktiiveja saattaa myös harmittaa se, että kökkätyön tuotoista pääsevät hyötymään myös ne ei-niin-aktiiviset seuralaiset, joille osuu aina sopivasti akillesjänteen pullistuma tai anopin häät.

***

Erilaisia julkisia avustuksia haettaessa on vapaaehtoistyölle jouduttu määrittelemään hinta. Yleismaailmallisen, ei erityistä osaamista vaativan työn tuntitaksa on 8,5 euron luokkaa, ammattitaitoa vaativien suoritusten 13,5 euroa. Näitä summia voi kukin ynnäillä, kun seisoo räntäsateessa puulaakijoukkueen pullatiskin takana tai pakkaa sormet viiltohaavoilla mainoskirjeitä kuoriin.

Suhteutukaa siis lempeästi, kun työkaveri seuraavan kerran kauppaa sukkia tai pipareita. Muutaman euron sijoitus on lahja suoraan nuorisoliikunnalle, kansansivistystyölle tai kodittomille kissoille.

Kommentit

Suositut tekstit