70-luvun sosiaalinen media
Alkukesästä 2010 maailmaan tupsahtanut Arvo-lehden kolumni on mielestäni edelleen täyttä asiaa. Keksinkö pyörän uudestaan?
70-LUVUN SOSIAALINEN MEDIA
Se on prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen ja yhteisöjen avulla. Yksilöt eivät ole kuluttajia, vaan käytännön toimijoita. Osallistumisesta ei yleensä saa rahapalkkaa. Liittyminen ja eroaminen on vapaaehtoista.
Sosiaalisen median herätyksen saaneen konsultin saarnasta on vaikea erottaa, puhutaanko nyt todella jostain uudesta ilmiöstä. Kutakuinkin samoin sanoin olisi voinut itäsuomalaisen kauppalan työväentalolle tupsahtanut ammattiliiton piirisihteeri vaahdota järjestötyön tärkeydestä viime vuosituhannella.
Yhdistysten luvatussa maassa ihmisillä on aina ollut tarve kokoontua yhteen puuhaamaan jotain yhteistä tärkeää. Nyt puuhastelu tapahtuu ruudun äärellä, käsipäivään sijaan kaveria tökätään virtuaalisesti.
Internetiä on väitetty uhkaksi järjestötoiminnalle koko sen olemassaolon ajan. Taustakuorossa on jäänyt se porukka, joka on yrittänyt vakuutella, että sähköinen liittymismahdollisuus ei tietenkään korvaa luottamusmiestä työpaikoilla. Nyt osat ovat vaihtuneet. Pahimmat nettiänkyrät ovat vaienneet, ja SAK ja liitot ottavat haparoivia ensiaskelia sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa.
***
1990-luvulla SAK oli edelläkävijä nettisivuillaan, ja 2000-luvun alussa me tiedotimme netissä tupo-käänteistä nopeammin kuin muut osapuolet. Nyt pitäisi hallita mielipidekirjoittelu kymmenillä eri areenoilla, ylläpitää kattavia nettiportaaleja, introja ja ekstroja, blogata ja twitteröidä sekä tietysti vuorovaikuttaa 24/7.
Sosiaalinen median myötä olemme palanneet järjestötyön alkurämeisiin. Ammattiyhdistysliike ei ole saavuttanut vaikutusvaltaansa Hakaniemen norsunluutorneista käsin. Joukkovoima syntyy siellä, missä ihmiset ovat – oli se sitten työpaikoilla, harrastusten parissa tai sähköisessä verkossa.
Kootkaamme siis hajanaiset joukkomme yhteen, nyt on sen aika!
70-LUVUN SOSIAALINEN MEDIA
Se on prosessi, jossa yksilöt ja ryhmät rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen ja yhteisöjen avulla. Yksilöt eivät ole kuluttajia, vaan käytännön toimijoita. Osallistumisesta ei yleensä saa rahapalkkaa. Liittyminen ja eroaminen on vapaaehtoista.
Sosiaalisen median herätyksen saaneen konsultin saarnasta on vaikea erottaa, puhutaanko nyt todella jostain uudesta ilmiöstä. Kutakuinkin samoin sanoin olisi voinut itäsuomalaisen kauppalan työväentalolle tupsahtanut ammattiliiton piirisihteeri vaahdota järjestötyön tärkeydestä viime vuosituhannella.
Yhdistysten luvatussa maassa ihmisillä on aina ollut tarve kokoontua yhteen puuhaamaan jotain yhteistä tärkeää. Nyt puuhastelu tapahtuu ruudun äärellä, käsipäivään sijaan kaveria tökätään virtuaalisesti.
Internetiä on väitetty uhkaksi järjestötoiminnalle koko sen olemassaolon ajan. Taustakuorossa on jäänyt se porukka, joka on yrittänyt vakuutella, että sähköinen liittymismahdollisuus ei tietenkään korvaa luottamusmiestä työpaikoilla. Nyt osat ovat vaihtuneet. Pahimmat nettiänkyrät ovat vaienneet, ja SAK ja liitot ottavat haparoivia ensiaskelia sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa.
***
1990-luvulla SAK oli edelläkävijä nettisivuillaan, ja 2000-luvun alussa me tiedotimme netissä tupo-käänteistä nopeammin kuin muut osapuolet. Nyt pitäisi hallita mielipidekirjoittelu kymmenillä eri areenoilla, ylläpitää kattavia nettiportaaleja, introja ja ekstroja, blogata ja twitteröidä sekä tietysti vuorovaikuttaa 24/7.
Sosiaalinen median myötä olemme palanneet järjestötyön alkurämeisiin. Ammattiyhdistysliike ei ole saavuttanut vaikutusvaltaansa Hakaniemen norsunluutorneista käsin. Joukkovoima syntyy siellä, missä ihmiset ovat – oli se sitten työpaikoilla, harrastusten parissa tai sähköisessä verkossa.
Kootkaamme siis hajanaiset joukkomme yhteen, nyt on sen aika!
Kommentit