Elämä on juhla
Meillähän on talossa myös henkilökuntalehti Paperi-Santra (outo nimi, pitkä tarina). Sinne piti täytteeksi saada vähän tarinaa loppuvuodesta - tai ehkä halusin vain saada tarinani muiden tietoisuuteen.
ELÄMÄ ON JUHLA
SAK:n pikkujoulut olivat linnanjuhlien tasoinen legenda 90-luvulla, kun aloittelin taivaltani opiskelija-aktiivina. SAKKIlaisista SAK:n vuosijuhlaan kutsuttiin vain palkolliset, joten me luottamustoimiset saimme jäädä nuolemaan näppejämme ja odottamaan juoruja, mitä tällä kertaa niissä taianomaisissa juhlissa olikaan tapahtunut. Tosin jo silloin parikymppisenä ymmärsin, että taianomaiset tarinat syntyivät lähinnä taikalienten runsaasta käytöstä.
Kun sitten tulin oikeasti SAK:hon töihin syksyllä 2000, oli tietenkin lähes ensimmäisenä mielessä, millaiset kinkerit olisi luvassa. Pettymys olikin sitten melkoinen, kun selvisi, ettei sinä vuonna järjestettäisi koko vuosijuhlaa, koska väki oli päässyt kesällä hienolle Petäyksen retkelle. Katkeria olivat pihlajanmarjat sinä vuonna.
***
Seuraavalla kerralla pääsinkin sitten vetämään pikkujoulu-työryhmää, kuten uusille työntekijöille niin usein käy. Tehtävä oli mieluisa, ja juhlien valmistelu sujui vaivatta hyvässä porukassa. Finanssiasioista jouduimme muistaakseni vääntämään hieman kättä, ja pari vanhemman ikäpolven työntekijää kieltäytyi tulemasta koko tilaisuuteen, koska he kokivat teeman pilkkaavan itseään. Vähän myös ihmettelin, miksi työryhmään pitää haalia niin paljon porukkaa, kun käytännössä työt kuitenkin tekee pari–kolme ihmistä.
Kun sitten viimein pääsin oikeasti osallistumaan SAK:n pikkujouluihin oltuani yli kaksi vuotta talossa, oli tupo-syksy, ja taisin olla about ainoa viestinnästä, joka osallistui juhlaan. Muut olivat toimistolla syömässä mäkkiruokaa ja odottelemassa Etelärannan kuulumisia.
Sen jälkeen on muistaakseni mennyt vähän paremmin.
ELÄMÄ ON JUHLA
SAK:n pikkujoulut olivat linnanjuhlien tasoinen legenda 90-luvulla, kun aloittelin taivaltani opiskelija-aktiivina. SAKKIlaisista SAK:n vuosijuhlaan kutsuttiin vain palkolliset, joten me luottamustoimiset saimme jäädä nuolemaan näppejämme ja odottamaan juoruja, mitä tällä kertaa niissä taianomaisissa juhlissa olikaan tapahtunut. Tosin jo silloin parikymppisenä ymmärsin, että taianomaiset tarinat syntyivät lähinnä taikalienten runsaasta käytöstä.
Kun sitten tulin oikeasti SAK:hon töihin syksyllä 2000, oli tietenkin lähes ensimmäisenä mielessä, millaiset kinkerit olisi luvassa. Pettymys olikin sitten melkoinen, kun selvisi, ettei sinä vuonna järjestettäisi koko vuosijuhlaa, koska väki oli päässyt kesällä hienolle Petäyksen retkelle. Katkeria olivat pihlajanmarjat sinä vuonna.
***
Seuraavalla kerralla pääsinkin sitten vetämään pikkujoulu-työryhmää, kuten uusille työntekijöille niin usein käy. Tehtävä oli mieluisa, ja juhlien valmistelu sujui vaivatta hyvässä porukassa. Finanssiasioista jouduimme muistaakseni vääntämään hieman kättä, ja pari vanhemman ikäpolven työntekijää kieltäytyi tulemasta koko tilaisuuteen, koska he kokivat teeman pilkkaavan itseään. Vähän myös ihmettelin, miksi työryhmään pitää haalia niin paljon porukkaa, kun käytännössä työt kuitenkin tekee pari–kolme ihmistä.
Kun sitten viimein pääsin oikeasti osallistumaan SAK:n pikkujouluihin oltuani yli kaksi vuotta talossa, oli tupo-syksy, ja taisin olla about ainoa viestinnästä, joka osallistui juhlaan. Muut olivat toimistolla syömässä mäkkiruokaa ja odottelemassa Etelärannan kuulumisia.
Sen jälkeen on muistaakseni mennyt vähän paremmin.
Kommentit