Saanko sen, mistä luovun?

No nyt se sitten tapahtui! Huono kolumni. Tai sanotaanko heikko. Tämä on kirjoitettu melko tasan vuosi sitten, viime tammikuussa.

Vaikuttaa siltä, että päässäni on pyörinyt teräviä ajatuksia, mutta syystä tai toisesta en ole voinut niitä kirjoittaa auki, joten lopputuloksena on tällainen löysä esitys. Hävettää.

Ihmettelin jopa hetken, mitkä vaalit silloin on ollut, nythän ne vaalit vasta. Mutta ilmeisesti vaaleja ja asiatonta kirjoittelua riittää joka vuodelle. Onneksi en enää muista, mikä nettitölväisy minua niin suuresti harmittanut, että olen siitä käynyt tilittämään. Tuon kierrätyskeskustelun sen sijaan muistan oikein hyvin. Se jatkuu edelleen :D

Mutta tästä suosta on pakko nousta, ensi viikolla on taas dead line seuraavalle tekstille. Pitäisi olla nokkela.


SAANKO SEN, MISTÄ LUOVUN?

Nyt kun baareissa ei saa kohta enää sauhutella, ja eiköhän dokauskin pian kielletä, siirtyy koko jurottava Suomen kanssa internetin keskustelupalstoille. Siellä saa helposti vierähtämään kaiken vapaa-aikansa, pikkuhiljaa myös työajan. Valomerkki ei tule koskaan.

Keskustelupalstojen houkutus piilee nimettömyydessä. Kukaan ei tiedä avioerosta, veroveloista tai akuutin käteisvajeen takia pitkittyneestä autoremontista. Voi muuttua kokonaan uudeksi, paremmaksi ihmiseksi. Joillekin tosin tuntuu käyvän päinvastoin.

Netissä monista ihmisistä kuoriutuu esiin kummallinen alkuihminen, jolla on mielessä vain primitiivitarpeiden (lähinnä lisääntyminen) täyttäminen. Parisuhde-palstoilla kysellään, minkä kokoinen sulla on ja miten tykkäät sitä käyttää. Seksijutut sopivatkin hyvin anonyymeihin nettichatteihin, sillä vuosittain satoja sukupuolitauti-tartuntoja jää maassamme diagnosoimatta, koska ihmiset eivät kehtaa mennä lääkäriin alapäävaivojensa kanssa.

Moukkamaisen nettikäytöksen voi vielä kruunata haukkumalla palstan ylläpitäjää fasistiksi, jos tämä käy huomauttelemaan keskustelun tasosta.

Sen sijaan politiikan puhuminen pitäisi kieltää netissä kokonaan. Puoluekoneistot suoltavat erityisesti näin vaalivuonna verkon pullolleen oman aatteensa jargoniaa ja vastapuolen solvauksia. Vaalioppaiden neuvot ovat menneet syrjäkylien spindoctoreille hyvin perille, sillä vastapuolen mustamaalaaminen on aina kustannustehokkaampaa kuin oman ehdokkaan kilven kiillottaminen. Mikään opas ei kuitenkaan kerro, miten netissä leviävä loka pysäytetään. Terveellä järjellä?

***

Internetin keskusteluryhmiä harrastavilla perheenäidit, nettimammat tyrkyttävät keskustelupalstoille erilaisia elämänkulkua helpottavia niksejä, minkä vaipanvaihdolta ehtivät. Kaiken muun vielä sulatan, mutta yltiöpäiset kierrätysvinkit ovat minulle ihan liikaa.

Yksi tietää, mitä kaikkea voi tehdä vanhoilla pilttipurkkien kansilla, jollakin toisella on loputon varasto vinkkejä vanhojen, virttyneiden kalsareiden käyttöön. Apua! Minä haluaisin päästä jätteistäni eroon.

Niin pilttipurkin kannet kuin kalsaritkin päätyvät oikeisiin osastoihin verovaroilla kustannettuihin jätteidenlajittelupisteisiin. Ihan vilpittömästi toivoisin niiden myös pysyvän siellä, eikä palaavan kummittelemaan elämääni vielä vuosiksi jossain uudessa ja kekseliäässä käyttötarkoituksessa.

Onko luopuminen ihmisille niin kauhean vaikeaa? Vai sitäkö se tarkoittaa, kun ammattiajattelijat sanovat, että saat sen, mistä luovut?

Elämä on silkkaa luopumista, sen takaa luonnon kiertokulku. Olemme juuri selviämässä joulu-luopumisesta. Kuusesta oli helppo luopua, eikä markettien joululaulurenkutuksiakaan kukaan kaipaa 11 kuukauteen. Ei-toivotut joululahjat voi aina vaihtaa kivempiin. Kun Visa-laskujen maksuaika kuun lopussa koittaa, luovumme myös ylimääräisistä rahoistamme.

Mutta minne luovuttaisin kolme ylimääräistä joulukiloa?