Elämää suurempi asia
Ihanaa, futiksen MM-kilpailut ovat alkaneet! En tosin ole varsinainen penkkiurheilija, sillä minusta on turhauttavaa ahdistua jommankumman joukkueen puolesta, koska kotikatsomossa asian eteen on kovin vähän tehtävissä. Paitsi tänä vuonna Euroviisuissa hyppiminen ja karjuminen tuottivat selvästi tulosta.
Kotona meitä on kaksi futisintoilijaa, minä ja 8-vuotias nappulajalkapalloilija. Meidän intressimme kisojen seuraamiseen ovat kovin erilaiset. Siinä missä nappula inuaa maaleja ja rankkareita, kiinnostavat minua lähikuvat pelaajien reisilihaksista tai hien kihartamista niskavilloista.
Pelipaikalle menemisestä en ole edes haaveillut, sillä siellä kyynärpäätaktiikan ja paksun lompakon lisäksi kisavarustukseen pitäisi lisätä kiikarit.
Kotisohvalta käsin selviän voittajana näistä kisoista.
***
Sen sijaan radiorintamalla koin pahan takaiskun, kun Sävelradion toimilupaa ei jatkettu. Tiedän kyllä, että Sävelradio rinnastetaan ihmisten puheissa niljakkaaseen Iskelmä-radioon ja vanhainkotien yhteisiin radiohetkiin. Minun korvaani sen formaattivapaa musiikkitarjonta kuitenkin sopii. Juontajat ovat ehkä välillä vähän rasittavia, mutta milläpä kanavalla eivät olisi?
Kävin laittamassa nettiadressiin nimeni, ja nyt odotan, että liikenne- ja viestintäministeriö pyörtää päätöksensä. Aikaisemmin en ole adresseihin juuri uskonut, eivät niiden avulla nouse hoitajien palkat tai opiskelijoiden tuet. Mutta jos roskalehdistö nöyrtyi Lordi-fanien edessä, niin ehkä Sävelradiollakin on mahdollisuus?
Koko muu ikäluokkani taitaa olla tyrmistyneempi Radio Cityn lakkauttamisesta. Radio City ehti pitkän taipaleensa aikana luopua kaikista niistä periaatteista, jotka tekivät siitä oman aikansa legendan. Jopa taajuus vaihdettiin konsernipäätöksellä. Miksi siis haikailla sielunsa myyneen reliikin perään?
Radiotoiminta ei ilmeisesti ole tässä maassa kannattavaa. On liian kallista palkata toimittajia, jotka laukkaavat mikit ojossa raportoimassa oman alueen tapahtumista kuulijoille. On myös liian kallista soittaa musiikkia – etenkään kotimaista. Ilman ääntä radio on turhake.
Oikeita ohjelmia tuntuu olevan varaa tehdä vain Yleisradiolla, eivätkä ne senkään resurssit kummoiset ole.
Jos paikallisradiot katsottaisiin kulttuuriksi, ja esimerkiksi osa oopperan tuki-euroista suunnattaisiinkin niiden elvyttämiseen, voisi syntyä paljon hyvää. Ehkä silloin minun ensimmäinen paikallisradioni, Saimaan Aallot, nousisi feniks-linnun lailla takaisin eetteriin?
Ei minulla tietenkään mitään oopperaa vastaan ole, tyhjä se kuuluu olevan heidänkin pohjakassansa.
***
Minusta ei muuten ole mikään ihme, että Lordi sulatti suomalaisten sydämet. Tähän saakka maamme myydyimpien levyjen joukkoon on vuodesta toiseen kuuluneet Lordi-perhettäkin pelottavammat Smurffit kaameilla cover-viisuillaan. Lordissa erikoiseen ulkonäköön yhdistyy kotimaisuus toisin kuin niillä ylikansallisilla sinivalkoisilla kavereilla.
Kotona meitä on kaksi futisintoilijaa, minä ja 8-vuotias nappulajalkapalloilija. Meidän intressimme kisojen seuraamiseen ovat kovin erilaiset. Siinä missä nappula inuaa maaleja ja rankkareita, kiinnostavat minua lähikuvat pelaajien reisilihaksista tai hien kihartamista niskavilloista.
Pelipaikalle menemisestä en ole edes haaveillut, sillä siellä kyynärpäätaktiikan ja paksun lompakon lisäksi kisavarustukseen pitäisi lisätä kiikarit.
Kotisohvalta käsin selviän voittajana näistä kisoista.
***
Sen sijaan radiorintamalla koin pahan takaiskun, kun Sävelradion toimilupaa ei jatkettu. Tiedän kyllä, että Sävelradio rinnastetaan ihmisten puheissa niljakkaaseen Iskelmä-radioon ja vanhainkotien yhteisiin radiohetkiin. Minun korvaani sen formaattivapaa musiikkitarjonta kuitenkin sopii. Juontajat ovat ehkä välillä vähän rasittavia, mutta milläpä kanavalla eivät olisi?
Kävin laittamassa nettiadressiin nimeni, ja nyt odotan, että liikenne- ja viestintäministeriö pyörtää päätöksensä. Aikaisemmin en ole adresseihin juuri uskonut, eivät niiden avulla nouse hoitajien palkat tai opiskelijoiden tuet. Mutta jos roskalehdistö nöyrtyi Lordi-fanien edessä, niin ehkä Sävelradiollakin on mahdollisuus?
Koko muu ikäluokkani taitaa olla tyrmistyneempi Radio Cityn lakkauttamisesta. Radio City ehti pitkän taipaleensa aikana luopua kaikista niistä periaatteista, jotka tekivät siitä oman aikansa legendan. Jopa taajuus vaihdettiin konsernipäätöksellä. Miksi siis haikailla sielunsa myyneen reliikin perään?
Radiotoiminta ei ilmeisesti ole tässä maassa kannattavaa. On liian kallista palkata toimittajia, jotka laukkaavat mikit ojossa raportoimassa oman alueen tapahtumista kuulijoille. On myös liian kallista soittaa musiikkia – etenkään kotimaista. Ilman ääntä radio on turhake.
Oikeita ohjelmia tuntuu olevan varaa tehdä vain Yleisradiolla, eivätkä ne senkään resurssit kummoiset ole.
Jos paikallisradiot katsottaisiin kulttuuriksi, ja esimerkiksi osa oopperan tuki-euroista suunnattaisiinkin niiden elvyttämiseen, voisi syntyä paljon hyvää. Ehkä silloin minun ensimmäinen paikallisradioni, Saimaan Aallot, nousisi feniks-linnun lailla takaisin eetteriin?
Ei minulla tietenkään mitään oopperaa vastaan ole, tyhjä se kuuluu olevan heidänkin pohjakassansa.
***
Minusta ei muuten ole mikään ihme, että Lordi sulatti suomalaisten sydämet. Tähän saakka maamme myydyimpien levyjen joukkoon on vuodesta toiseen kuuluneet Lordi-perhettäkin pelottavammat Smurffit kaameilla cover-viisuillaan. Lordissa erikoiseen ulkonäköön yhdistyy kotimaisuus toisin kuin niillä ylikansallisilla sinivalkoisilla kavereilla.
Kommentit