Kaiken se kestää?
Meiltä hajosi mikroaaltouuni. Lämmitystehossa ei tapahtunut kitalaella havaittavaa muutosta, mutta eräänä maanantai-iltapäivänä kalapuikkoja ei saanut enää uunista ulos. Kokeilin erilaisia nylkytys- ja nitkutusmenetelmiä, mutta luukku oli jumissa kuin tupo-neuvottelut.
Silloin tällöin väkivalta on ihan käyttökelpoinen ratkaisu. Poistin tulevan perintölautasen ja rupsahtaneet kalapuikot mikron kidasta rosettiraudan irtovarrella vääntäen. Kerran auettuaan luukku ei tietenkään enää pysynyt kiinni. Niinpä vanha mikro pääsi kodinkoneiden hautausmaalle – nykyisin sekin on maksutonta hupia.
Parin päivän kuluttua meillä oli keittiössä uusi uuni. Aluksi kaikki sujui ihan hyvin. Osasin jopa asentaa mikron kellon oikeaan aikaan. Lapset saivat jälleen syödä maksalaatikkonsa lämpimänä. Sitten se alkoi: Piip! Hetken kuluttua asteen vaativampi ääni: Piip-PIIP! Uusi mikro ei tyydy ilmoittamaan, kun valittu lämmitysaika on lopussa, se myös huomauttaa syyttävästi, jos luukkua ei ole avattu ekalla piippauksella. Kun kiireinen perheenäiti ei vielä toisellakaan varoituksella ole ehtinyt koneen tykö, muuttuu sävy niin komentavaksi, että kissalta kerma happanee.
Sen sijaan, että viimeisintä huippusuunnittelua, kodinkoneiden kuuminta hottia edustava vehje helpottaisi elämäämme, se juoksuttaa ja stressaa koko perhettä. Vieläköhän vanhan uuneroisemme, rakkaan mikroliinin voisi hakea takaisin? Tai ehkä siitä on ehditty tehdä kompostori jollekin sinkkuperheelle.
***
Seuraavalla viikolla hajosi pesukone. Ei sekään linkoamasta lakannut, mitä nyt purskautti ylimääräiset vedet vessan lattialle. Ensin ajattelin, että ei satunnainen sukkien kastelu mitään haittaa. Sitten alistuin konttailemaan pitkin–poikin vessan nurkkia, jotta vuotopaikka löytyisi.
Eikä aikaakaan, kun tarkkailin otsalamppu tanassa koneen eri pesuvaiheita. Kriisin aikana ei edes päässyt pesemään yösähköllä, piti ryttyyttää päivänvalolla, jotta joka ainoan koneesta ulos noroavan vesipisaran reittivalinnat paljastuisivat. Taisi saada pesukoneemme, tuo valkopyykkien valtias, kirjotahrojen kiusaaja numero yksi kyydin mikrouunin kaveriksi kodinkoneiden vastaanottokeskuksen kylmälle takapihalle.
Työkaveri tiesi näkemättäkin, mistä on kyse. Se on se tiiviste. Eikä sitä voi vaihtaa, tai voihan siihen ostaa uudenkalliin, mutta se ei koskaan ole niin hyvä kuin alkuperäinen. Samainen niksiveikko teki oman edestätäytettävänsä kelvottomasta tiivisteestä pefletin juuri synnyttäneelle vaimolleen.
En kuitenkaan masentunut kumikeskusteluista, vain jatkoin koneen tarkkailua. Niin alkuperäinen mikro kuin falskaava pesukonekin oli saatu häälahjaksi. Mahtaako olla ennuste parisuhteen laadusta, kun rakkauslahjat alkavat levitä? Tutkimustyötäni rytmitti keittiössä pilkallisesti piipittävä mikrouuni.
Lopulta selvisi, että vesi valuu koneen pesuainelokerosta. Vaikka olen putsannut sen ainakin kaksi kertaa vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa, oli siellä tukos.
Pikkusiskoni menee naimisiin kesällä. Taidan hankkia hänelle jonkin kivan kodinkoneen lahjaksi.
Silloin tällöin väkivalta on ihan käyttökelpoinen ratkaisu. Poistin tulevan perintölautasen ja rupsahtaneet kalapuikot mikron kidasta rosettiraudan irtovarrella vääntäen. Kerran auettuaan luukku ei tietenkään enää pysynyt kiinni. Niinpä vanha mikro pääsi kodinkoneiden hautausmaalle – nykyisin sekin on maksutonta hupia.
Parin päivän kuluttua meillä oli keittiössä uusi uuni. Aluksi kaikki sujui ihan hyvin. Osasin jopa asentaa mikron kellon oikeaan aikaan. Lapset saivat jälleen syödä maksalaatikkonsa lämpimänä. Sitten se alkoi: Piip! Hetken kuluttua asteen vaativampi ääni: Piip-PIIP! Uusi mikro ei tyydy ilmoittamaan, kun valittu lämmitysaika on lopussa, se myös huomauttaa syyttävästi, jos luukkua ei ole avattu ekalla piippauksella. Kun kiireinen perheenäiti ei vielä toisellakaan varoituksella ole ehtinyt koneen tykö, muuttuu sävy niin komentavaksi, että kissalta kerma happanee.
Sen sijaan, että viimeisintä huippusuunnittelua, kodinkoneiden kuuminta hottia edustava vehje helpottaisi elämäämme, se juoksuttaa ja stressaa koko perhettä. Vieläköhän vanhan uuneroisemme, rakkaan mikroliinin voisi hakea takaisin? Tai ehkä siitä on ehditty tehdä kompostori jollekin sinkkuperheelle.
***
Seuraavalla viikolla hajosi pesukone. Ei sekään linkoamasta lakannut, mitä nyt purskautti ylimääräiset vedet vessan lattialle. Ensin ajattelin, että ei satunnainen sukkien kastelu mitään haittaa. Sitten alistuin konttailemaan pitkin–poikin vessan nurkkia, jotta vuotopaikka löytyisi.
Eikä aikaakaan, kun tarkkailin otsalamppu tanassa koneen eri pesuvaiheita. Kriisin aikana ei edes päässyt pesemään yösähköllä, piti ryttyyttää päivänvalolla, jotta joka ainoan koneesta ulos noroavan vesipisaran reittivalinnat paljastuisivat. Taisi saada pesukoneemme, tuo valkopyykkien valtias, kirjotahrojen kiusaaja numero yksi kyydin mikrouunin kaveriksi kodinkoneiden vastaanottokeskuksen kylmälle takapihalle.
Työkaveri tiesi näkemättäkin, mistä on kyse. Se on se tiiviste. Eikä sitä voi vaihtaa, tai voihan siihen ostaa uudenkalliin, mutta se ei koskaan ole niin hyvä kuin alkuperäinen. Samainen niksiveikko teki oman edestätäytettävänsä kelvottomasta tiivisteestä pefletin juuri synnyttäneelle vaimolleen.
En kuitenkaan masentunut kumikeskusteluista, vain jatkoin koneen tarkkailua. Niin alkuperäinen mikro kuin falskaava pesukonekin oli saatu häälahjaksi. Mahtaako olla ennuste parisuhteen laadusta, kun rakkauslahjat alkavat levitä? Tutkimustyötäni rytmitti keittiössä pilkallisesti piipittävä mikrouuni.
Lopulta selvisi, että vesi valuu koneen pesuainelokerosta. Vaikka olen putsannut sen ainakin kaksi kertaa vuodessa tai kerran kahdessa vuodessa, oli siellä tukos.
Pikkusiskoni menee naimisiin kesällä. Taidan hankkia hänelle jonkin kivan kodinkoneen lahjaksi.
Kommentit