Itken muuten vaan
Istuin kahvilassa teatteriseuraa odottamassa, kun huomasin, että naapuripöydän nuori mies itkee. Itku ei ollut mitään vaimeaa pisarointia, vaan voimakasta purskahtelua ja vaikerointia. Mistään ei valunut verta, joten päättelin, että kysessä on syystä tai toisesta ilmoille päässyt tunnekuohu.
Tuollaisessa tilanteessa tulee automaattisesti kiusaantunut olo. Tuijotin tiukasti teekuppiini, ja yritin olla cool. Olisin halunnut sanoa miehelle, että minun takiani ei tarvitse pidätellä, mutta en kehdannut.
Jätin tyrskähtelevän miehen kahvilaan, mutta itkeminen jäi vaivaamaan mieltäni. Missä tilanteessa ihminen voi omassa arjessaan itkeä rauhassa? Kotona lapset ihmettelevät, että mikä sun on. Töissä on aina joku mölöttämässä oven suussa, vaikka sattuisi olemaan oma työhuone. Saati sitten opettajat, bussikuskit ja asfalttimiehet, joilla ei tällaista saavutettua etua ole. Elokuvateatterit tai julkiset liikennevälineet eivät käy. Metsässäkin tulee naapurin rouva kävelysauvat viuhoen vastaan.
Päädyin siihen, että aikuinen ihminen ei voi itkeä rauhassa missään muualla kuin työmatkoilla omassa autossaan. Se on todella väärin, koska omalla autolla työmatkoja kulkevat pääasiassa miehet. Tai ehkä se onkin oikeus ja kohtuus, sillä keskivertomiehen on – jos mahdollista – vielä vaikeampaa purkaa tunteitaan kuin keskivertonaisen.
Siinä sitä sitten ollaan aamutuimaan liikennevaloissa kaikki audit ja volkkarit rinnakkain. Yksi yrittää laulaa vaivihkaa puolisuulla aarioita, toinen kaivaa nenää ja kolmas kyynelehtii epäonnista parisuhdettaan.
Toinen vaihtoehto on tietysti pidätellä itkua. Tiedättehän sen tunteen, kun leuka alkaa täristä, päänahkaa kiristää ja kyyneleet karkaavat väkisin, vaikka kuinka pyörittäisi silmiään ja hengittelisi syvään.
Eräässä itkettävässä tilanteessa ratkaisin tilanteen hyvin absurdilla tavalla. Tiedättehän sellaiset kohellusleffat, joissa amerikkalaisteinit yrittävät päästä collegekimmojen pöksyihin hinnalla millä hyvänsä? Aina uima-allaskohtauksessa jollain poikaparalla alkaa ns. luonto kutsua, eli sukupuolinen kiihtyminen on silmin havaittavissa. Näissä piinallisissa tilanteissa elokuvien teinitähdet toistelevat hiljaa itsekseen "roseanne barr, roseanne barr", jotta mahdollisimman ei-seksikäs mielikuva helpottaisi painetta. Täysin sopimatonta, mutta minä selvisin samalla konstilla tuloillaan olevasta julkisesta tunteenpurkauksesta.
***
Myös nauru on ongelma. Etenkin hervoton naurunremakka, kun kaikki muut ympärillä ovat työmatkakoomassa.
Minulla on tapana kuunnella iltapäivisin erään radioaseman seksistisiä, rääväsuisia nuoria miehiä kännykkäradion kautta. Kerran se sitten tapahtui. Pojat vitsailivat keskenään toisiaan pilkaten. Tarina jatkui ja jatkui, minä pidätin henkeäni. Viimeinen käänne oli yllättävä ja loppukaneetti naseva. Minä räjähdin nauramaan hipo-hiljaisessa bussissa.
Selitä siinä sitten kanssamatkustajille, että tää nyt oli yksi vitsi, joka liittyi keskieurooppalaiseen laskettelukeskukseen ja jäätyneeseen kukkoon siellä rinteessä, ja on oikeasti tosi hauska juttu.
Tuollaisessa tilanteessa tulee automaattisesti kiusaantunut olo. Tuijotin tiukasti teekuppiini, ja yritin olla cool. Olisin halunnut sanoa miehelle, että minun takiani ei tarvitse pidätellä, mutta en kehdannut.
Jätin tyrskähtelevän miehen kahvilaan, mutta itkeminen jäi vaivaamaan mieltäni. Missä tilanteessa ihminen voi omassa arjessaan itkeä rauhassa? Kotona lapset ihmettelevät, että mikä sun on. Töissä on aina joku mölöttämässä oven suussa, vaikka sattuisi olemaan oma työhuone. Saati sitten opettajat, bussikuskit ja asfalttimiehet, joilla ei tällaista saavutettua etua ole. Elokuvateatterit tai julkiset liikennevälineet eivät käy. Metsässäkin tulee naapurin rouva kävelysauvat viuhoen vastaan.
Päädyin siihen, että aikuinen ihminen ei voi itkeä rauhassa missään muualla kuin työmatkoilla omassa autossaan. Se on todella väärin, koska omalla autolla työmatkoja kulkevat pääasiassa miehet. Tai ehkä se onkin oikeus ja kohtuus, sillä keskivertomiehen on – jos mahdollista – vielä vaikeampaa purkaa tunteitaan kuin keskivertonaisen.
Siinä sitä sitten ollaan aamutuimaan liikennevaloissa kaikki audit ja volkkarit rinnakkain. Yksi yrittää laulaa vaivihkaa puolisuulla aarioita, toinen kaivaa nenää ja kolmas kyynelehtii epäonnista parisuhdettaan.
Toinen vaihtoehto on tietysti pidätellä itkua. Tiedättehän sen tunteen, kun leuka alkaa täristä, päänahkaa kiristää ja kyyneleet karkaavat väkisin, vaikka kuinka pyörittäisi silmiään ja hengittelisi syvään.
Eräässä itkettävässä tilanteessa ratkaisin tilanteen hyvin absurdilla tavalla. Tiedättehän sellaiset kohellusleffat, joissa amerikkalaisteinit yrittävät päästä collegekimmojen pöksyihin hinnalla millä hyvänsä? Aina uima-allaskohtauksessa jollain poikaparalla alkaa ns. luonto kutsua, eli sukupuolinen kiihtyminen on silmin havaittavissa. Näissä piinallisissa tilanteissa elokuvien teinitähdet toistelevat hiljaa itsekseen "roseanne barr, roseanne barr", jotta mahdollisimman ei-seksikäs mielikuva helpottaisi painetta. Täysin sopimatonta, mutta minä selvisin samalla konstilla tuloillaan olevasta julkisesta tunteenpurkauksesta.
***
Myös nauru on ongelma. Etenkin hervoton naurunremakka, kun kaikki muut ympärillä ovat työmatkakoomassa.
Minulla on tapana kuunnella iltapäivisin erään radioaseman seksistisiä, rääväsuisia nuoria miehiä kännykkäradion kautta. Kerran se sitten tapahtui. Pojat vitsailivat keskenään toisiaan pilkaten. Tarina jatkui ja jatkui, minä pidätin henkeäni. Viimeinen käänne oli yllättävä ja loppukaneetti naseva. Minä räjähdin nauramaan hipo-hiljaisessa bussissa.
Selitä siinä sitten kanssamatkustajille, että tää nyt oli yksi vitsi, joka liittyi keskieurooppalaiseen laskettelukeskukseen ja jäätyneeseen kukkoon siellä rinteessä, ja on oikeasti tosi hauska juttu.
Kommentit