Vuoden masentavin päivä

Hei iskä!

Ei ole paljon kirjoiteltu viime aikoina. Tosin ei ole taidettu kirjoitella hirveästi ikinä. Soiteltu ollaan. Mutta ei sitäkään enää muutamaan vuoteen. Silloin aikoinaan, kun vielä soittelimme, meillä oli telepaattinen yhteys. Tiesin aina milloin aiot soittaa minulle päin.

Onkohan yhteys säilynyt? Eli ajatteletko sinäkin minua silloin kun minä ajattelen sinua.

Isänpäivä on vuoden masentavin päivä, kun ei ole isää, jota juhlistaa. Omien lastenkin isänpäivän vietto on ulkoistettu elämästäni avioeron myötä. Kerran olin isänpäivänä katsomassa Bond-elokuvaa. Se oli hyvä päivä.

Eräässä lehtijutussa luvattiin, että anteeksi antaminen – yksipuolinenkin – helpottaa omaa oloa. Kokeilin ja havaitsin, että niin todella tapahtui. Katkeruus vaihtui kummalliseen lämmöntunteeseen, ihan kuin olisi jeesuksen nähnyt. Odotin innoissani, että pääsen kertomaan aikaansaannoksestani. Mutta sitten tapahtui taas jotain. Tunsin itseni torjutuksi, ja anteeksianto katosi savuna ilmaan.

Lehtijuttu ei kertonut, että anteeksiannon voi vetää takaisin.

Luulen, että viimeinen niitti umpioitumiseesi oli, kun vaihdoin nimeäni. Jos olisimme olleet puheväleissä silloin, olisit voinut kysyä minulta, miksi sen tein. Mutta et kysynyt, koska tiesit itse paremmin.

Olisin tarvinnut sinua todella kipeästi, kun avioero vei hetkeksi pohjan koko elämältä. Kuvittelen, että kanssasi keskustelemalla olisin päässyt selville, miksi reagoin niin kuin reagoin kriisissäni. Olemmehan samasta puusta veistetyt. Se puu ei ole taipuisaa laatua.

Mutta minä en saa pyytää sinulta apua.

Surustani huolimatta olen varma, että sinä menetät enemmän kuin minä. Et ole nähnyt lapsenlapsiasi kuuteen vuoteen. Tarjosin sinulle mahdollisuuden nähdä kuvia heistä Facebookin kautta. En kai minä muuten lomakuviani sinne lataisi. Vaan sekin napanuora katkesi, kun dumppasit FB-kaveruuteemme.

Minulla on lempeä ja pitkämielinen mies, jota et ole tavannut. Hän on rohkaissut minua sopimaan asiat kanssasi. Miehellä on lapsia aikaisemmasta liitostaan. On minun vuoroni olla paha äitipuoli. Vaan sen verran olen kartuttanut elämänkokemusta, etten ikinä, IKINÄ mene miehen ja hänen lastensa väliin. Lapset tulevat aina ennen minua, tietenkin.

En ole ihan varma, korjaisiko se mitään, vaikka joskus ottaisitkin yhteyttä. Sinähän olet hylännyt minut kahdesti. Antaisinko enää tilaisuutta kolmanteen kertaan? Hylkääminen kuulostaa dramaattiselta. Hyvä, se on tarkoituskin. Mutta miksikä muuksi voi kutsua toimenpidettä, jossa toinen ihminen suljetaan pois omasta elämästään? Jälkikasvustaan kun ei oikein voi ottaa avioeroa.