Liiton työt ja pojat

Arvo-lehden 4/2012 pääkirjoitus, directors cut.

Kaikki Arvon lukijat kuuluvat ammattiliittoon. Tieto ei ole minkään tutkimuslaitoksen keräämä, sillä juuri ammattiliitot lähettävät lehteä omille jäsenilleen. Mutta millä perusteella Arvon lukijat kuuluvat siihen liittoon, johon he jäsenmaksunsa maksavat? Kuuluvatko he oikeaan liittoon?

Ammattiyhdistysliike lähtee ajatuksesta, että työntekijöiden tulisi kuulua siihen liittoon, joka neuvottelee hänen työehtosopimuksensa. Luottamusmies toimii linkkinä liiton ja työpaikan välillä, ja hänen tukeaan ja palveluitaan saavat hyödyntää vain ne, jotka ovat liiton jäseniä.

Toisaalta ammattiliitot ovat aikoinaan syntyneet ammattikuntapohjalle. Ensin järjestäytyivät kirjanpainajat, sitten maalarit, räätälit, ja suutarit. Järjestäytyminen perustui yhteiseen ammattiin. Myöhempinä vuosikymmeninä samaa logiikkaa ovat noudattaneet koulutuspohjaiset liitot.

Paljon on vettä virrannut Vantaassa, ja matkan varrella liitot ovat kasvattaneet kokoa ja yhdistyneet. Työpaikat keräävät yhä useamman sorttista ammattikuntaa. Todennäköisesti samalla työpaikalla – tehtaassa tai toimistossa – on myös eri keskusjärjestöihin kuuluvia palkansaajia. Luottamusmiehiäkin saattaa olla niin, että päät yhteen kolkkaavat.

Yhä useampi työskentelee nykyisin usealle eri työnantajalle. Järjestäytymishalua löytyisi, mutta loppuuko into, jos työt jakautuvat kolmen eri toimialan hommiin? Miten siis järjestäytyä, jos haluaa toimia oikein?

Minulla ei ole vastausta esittämääni kysymykseen.

Aina aika-ajoin nousee esiin keskustelu SAK:laisesta porstualiitosta. Vastikään työelämään astuneet nuoret duunarit saisivat tuumailla pari vuotta omaa alaansa ennen kuin valitsisivat ”oikean” liiton itselleen. Erotuksena opiskeluajasta jäsenmaksua kuitenkin maksettaisiin ja edut taattaisiin. Järjestely sopisi keskusjärjestölle, mutta liitot näkevät siinä ongelmia.

Se on kuitenkin varmaa, että Loimaan kassassa on vain yksi luukku.

Arvon näköisversio löytyy täältä.