Ai ettei nuoria kiinnosta politiikka?
Miksi meillä
sitten on sitkeä käsitys, ettei yhteiskunnallinen päätöksenteko kiinnosta
nuoria? Omien keittiöpsykologisten havaintojeni perusteella väitän, että niin
metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Aikuisväestö dissaa sukupolvi toisensa
perään nuorempia, koska nämä eivät toimi ja ajattele, kuten vanhempansa. Kuulun
itse paljon parjattuun pullamössösukupolveen, mutta niin vaan on leivän
syrjässä pysytty kiinni, lapsia laitettu ja keskiluokkaistuttu.
Yksi
varteenotettava havainto on, että nuoret ovat ihmisiä siinä missä me vähän
rapistuneemmatkin. Vaikka nuoret tarkastelevat asioita omasta
näkökulmastaan, ihan samalla tavoin heitä koskettavat asuminen,
terveydenhoito ja liikenneverkon ylläpito. Kukin sukupolvi haluaa keksiä pyörän
uudelleen, mutta mikäpä siinä, jos sitä kautta löytyy motivaatio järjestötyöhön
tai muuhun yleishyödylliseen osallistumiseen.
Keitä ne
nuoret edes ovat? Alle 25-vuotiaita, sanoo työvoimahallinto, alle 28-vuotiaita, nokittavat nuorisojärjestöjen tukihanat. 19-vuotiaan näkökulmasta 23-vuotias on jo
ikäloppu. Ikä on vain numeroita, toistelemme me keski-sellaiset. Aikaisemmin
kaivattiin kadotettua lapsuutta, nykyisin hämärtyvät nuoruuden ja aikuisuuden
rajaviivat. Omaan kotiin muuttaminen ja perheen perustaminen olisivat selkeitä
aikuisuuden merkkejä. Mutta miten muutat ja aikuistut, kun finanssikriisit ja
taantumat ovat syöneet mahdollisuuden työllistymiseen ja sitä myötä avaimet
itsenäisyyteen? Eteneekö pätkätyösukupolvi-Y harjoituspaikasta toiseen aina
eläkeikään saakka?
Olen minä sentään
vähän huolissani kasvavasta sukupolvesta. Nuorten kannattaisi oman etunsa
nimissä opetella lukemaan lehtiä. Jos ei halua perinteisen paperilehden
kolahtavan eteisen matolle aamuöisin, on uutisten hankintaan käytettävissä vanhanaikaisia
aparaatteja, kuten radio ja telkkari. Internetin ihmeellisessä maailmassa voi tilata
uutissyötteen muutamalta asialliselta uutissivustolta. Sosiaalinen media on nykyisin
vastaus kaikkeen, mutta tässä tapauksessa se tuottaa vain enemmän ongelmia, kun
kuka tahansa pystyy syöttämään someaalloille mitä tahansa tietoa. Ei ihme, että
itsensä kuvaamisesta on tullut nykyään niin suosittua – siten ainakin pystyy lähes
aukottomasti todistamaan, että tapasi oikeasti valtiovarainministerin, söi
hainevää tai kävi Kiirunassa.
Kommentit