Murheeni muuttokuorma

Elämän pienet ja isot murheet pitää pilkkoa käsiteltävän kokoisiksi palasiksi ja käsitellä sitten yksi kerrallaan pois päiväjärjestyksestä. Paloittelen hankkeita ja suunnitelmia, aikatauluja ja lausumia  työkseni, mutta kun on kyse omasta elämästä ja sen mustista aukoista, ei homma olekaan niin helppo. Tunnen hallitsematonta kauhua, kun mietin, että joskus lähiaikoina joudun organisoimaan kotini muuton. Koska asun kalliisti vuokralla, on lähtö lähellä ennemmin tai myöhemmin.

Olen pystynyt analysoimaan asiaa sen verran, että minua kauhistuttaa se vaiva, joka järkyttävän suuren tavaramääräni pakkaaminen, paikasta toiseen siirtäminen sekä uudessa paikassa purkaminen ja paikalleen asettelu aiheuttavat. Tavaramäärän lisäksi muuton vaikeusastetta – ja minun stressitasoani – nostaa se, että asun seitsemännessä kerroksessa ja talossa on käytettävissä vain naurettavan pieni ja hidas kolmen hentoisen hengen hissi.

Rahallahan siitä selviäisi. Tiedän täsmälleen miten isolla rahalla sen jälkeen, kun heinäkuun helteillä muuttomiehet raahasivat tuntitolkulla laatikoita, nyssäköitä, huonekaluja ja jätesäkkejä asuntoon.

Kiinteän omaisuuden arvo joutuu todelliseen vaakaan, kun pitää miettiä, kuinka paljon sen säilöminen ja paikasta toiseen siirtely on tullut vuosien varrella maksamaan. Tarvitsenko siis näin paljon kirjoja, astioita, vaatteita – siinä suurimmat syntisäkit. Mikä on luopumisen tuskan hinta?

Ainoa ratkaisu on siis tavaramäärän vähentäminen.

Kirjat. Olen kasvanut kodissa, jossa kirjahyllyssä säilytetään kirjoja, eikä koriste-esineitä. Heikkoina hetkinä uskon, että kirjasivistys valuu lapsiin lattiaa pitkin yön aikana. Kirja on myös kaunis sisustuselementti. Olen toki suorittanut karsintaa vuosien varrella, ei tässä ensimmäistä kertaa olla pappia kyydissä. Mutta kirjojen kanssa ehkä ainoa vaihtoehto olisi kertalinttuu-menetelmä. Eli kaikki pois. Sinne menisivät samassa rytinässä John Irvingin koko tuotanto, lukemattomat klassikot ja kaikki elämässä tarpeelliset tietokirjat. Erityisesti lahjaksi saatujen kirjojen poistaminen elämästä kirpaisisi. Sekä niiden kirjojen, jotka olen nuorena likkana ostanut viimeisillä rahoilla, koska ne ovat tehneet vaikutuksen juuri siinä ajassa ja elämäntilanteessa – ennemmin sielun sivistys kuin vatsalaukun täyttymys.

Kaapintyhjennysoraakkeleiden mantrassa sanotaan, että sellaiset vaatteet, joita ei ole pitänyt vuoteen, voi laittaa kiertoon. En minä vaan. Koskaan ei voi tietää, milloin saa kutsun kesähäihin tai naamiaisiin. Aitoa fiftarimekkoanikin pääsin juuri käyttämään. Edes kaapin perällä kutistuneet vaatteet eivät saa kuolemantuomiota, koska koin vastikää ihmekutistumisen. Kyllä olisi harmittanut, jos olisin luopunut ihanista hörsöistäni, vaikken niihin pariin vuoteen mahtunutkaan. Tai viiteen. Minulla on lämmin suhde myös kenkiin. Ja käsilaukkuihin.

Astiat. Ei.

Olen siis tiedostava materialisti. Ja umpikujassa.