Pressanvaalien voittaja on sosialidemokratia

Koska maassamme on ollut sosialidemokraattinen presidentti viimeiset vuosikymmenet, on media ottanut lempilapsekseen demarien äänestyskäyttäytymisen arvailun tulevissa presidentinvaaleissa. Eivät ne ainakaan Paavo L:ää äänestä.

Haloo, etelän media – ja pohjoisenkin, jos siellä on vielä joku töissä: Meidän Paavomme on sivistynyt ja humaani ihminen. Muuta todistusta sosialidemokraattisesta sielusta ei tarvita, vaikka unohdettaisiin vuosien ja vuosikymmenten mittainen työ- ja poliittinen ura.

Vaan ei sosialidemokratialle huonosti kävisi, vaikka joku muu tyrkyllä olevista päätyisi vallankahvaan seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.

Sosialidemokraattista sydäntä lämmitti niin, kun Timon mainittiin eduskuntavaalien aikaisessa vaalikeskustelussa tölvineen kokoomusta siitä, että puolue on hyvä köyhille – se ei vain anna niille mitään. Miten hyvä demari Soinista olisi tullut, jos hän vain itse olisi tajunnut sen. Herkässä, maailmankuvaa muovaavassa iässä hän haksahti SMP:hen ja sille tielle jäi.

Uskonnollisia arvoja korostava puolueen ja sen Sari-ehdokkaan kuvittelisi olevan melko kaukana sosialidemokraattisesta ajatusmaailmasta. Antaumuksellinen liikuntaharrastus viittaa kuitenkin terveeseen sieluun työväenhenkisessä ruumiissa. Myös kirkkohistorian sitkeästi piilottelema fakta Jeesuksen sosialidemokraattisuudesta tukee väitettäni. (Olen toki tietoinen, että Sartsa on ennemminkin fariseusten puolella, mutta niin oli Jeskakin syntyjään.)

Kokoomuksen kandidaatti Sauli toi työväenhenkistä sieluaan voimakkaasti julki edellisellä kierroksella, jolloin hän hävisi kuin akat tappelussa. Kyllä kansa tiesi sillä kertaa, ettei tiikeriä saa raidoistaan eikä porvaria sorron lemusta. Tällä kierroksella Sale lähestyy kampanjassaan erityisesti itäisten maiden viisaita miehiä (ja toivottavasti myös naisia) murrehenkisellä mainoksellaan. Kyllähän myö se ymmärretään.

Kielivähemmistön edustaja Eva on vaalidebatissa osoittautunut mitä suurinta humaaniutta ja huolta ihmisoikeuksien puolesta. Ihmisoikeudet jos mitkä ovat sosialidemokraattien omaisuutta, joten samalla punertavalla tiellä käy myös Evitan askel.

Paavo V:tä ei ehkä ihan ensisilmäyksellä duunariksi dunnista, lann – siis mullan haju on sen verran sitkeässä. Mutta viimeisimmät paljastukset siitä, miten hän on vihdoin toipunut 30 vuoden takaisista sinipunanöyryytyksistä osoittavat Paven vielä vanhoilla päivillään olevan kehityskelpoinen yksilö, jonka sisältä saattaa sittenkin hehkua myös pieni punaiseksi tulkittava valo. Tai ehkä se on jonkin apulaitteen merkkivalo?

Paavo A on kaikkea sitä, mitä puolueen johtotähdeltä halutaan; aatteellinen ja peloton. Supliikki sujuu ja taustalta löytyy uskolliset ja asiansa osaavat airueet. Myös suhteet ay-liikkeeseen on olemassa. Jäämme odottamaan vasemmistopuolueiden yhdistymistä, silloin Pavekin voidaan kirjata samaan lauseeseen sosialidemokratian kanssa.

Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, on Pekka, jonka yhteydessä muistetaan usein todeta, että hän ei ole tarpeeksi vihreä omaan puolueeseensa. Keskusteluun nousevat myös kansainväliset tehtävät ja ihmisyys. Mistä siis vielä kiikastaa? Punavihreä jäsenkirjan vaihto on onnistunut ainakin meillä Nurmijärven leveyksillä toiseen suuntaan, joten miksei saataisi Pekestä pioneeri punaiseen päin?

Nyt kun sosialidemokratian vaalivoitto on jälleen kerran varmistunut, voisi ”valtakunnan ykköslehti” sisällyttää tulevaan uudistukseensa puolueiden nimen oikein kirjoittamisen.