Musta aurinko nousee

Hyvät, arvokkaat lukijani. Osa teistä ymmärsi taannoisen tekstini ”Pressanvaalien voittaja on sosialidemokratia” aivan väärin. Pakinan tarkoitus ei ollut todistaa, että demari saa äänestää tästä katraasta ketä vaan. Sanomani oli, että sosialidemokratia on peruspoliittinen arvo ja katsantakanta, joka sisältyy lähes jokaisen poliittisen eläimen dna:han.

Tänä aamuna herätessä hävettää olla demari. Hävettää elää maassa, jossa vain joka 15. äänestäjä antoi äänensä sosialidemokraattiselle ehdokkaalle.

Jäsenkirjaa ottaessa ei luvata käsi raamatulla, Forssan julistuksella tai tupovihkolla, että jatkossa kaikissa vaalitilaisuuksissa vedetään punainen viiva vihreän tahi sinisen sijaan. Syytä ilmeisesti olisi. Tuoreen vaalituloksen perusteella käytäntöä voisi uudistaa jonkinlaisen verivalariitin suuntaan.

Pohjimmiltaanhan monipuoluejärjestelmässä on kyse kauhun tasapainosta. Jos et ole meidän puolella, olet meitä vastaan. Sata vuotta sitten asia osattiin kiteyttää käytännönläheisesti: Olet joko sortaja tai sorrettu. Silloin oli helppo valita puolensa, se tuli suorastaan annettuna, syntymälahjana. Nykyisin poliittisen kartan värikirjo hämmentää arvolöyhän äänestäjän.

Edelleenkään en pysty ymmärtämään niitä Tiimarin kassoja jotka kuvittelevat, että kokoomus pitää heidän puoliaan. Hahaa, nauraa paha porvari matkalla presidentinlinnaan.

Monipuoluejärjestelmää keikuttaa vaaleista toiseen saamattomien ihmisten puolue, eli ne, jotka eivät tunne palavaa tarvetta käyttää äänivaltaansa. Nyt selkärangattomien puolue on saanut rinnalleen uuden lajitoverin; taktikoijat.

Näin aamutuimaan pääni ympärillä pyörii kärpäsparven lailla kysymys: Miten nukkui yönsä se sosialidemokraattisesti ajatteleva väki, joka taktikoi äänensä?