Tere perestroika



maatuska
Kuva lainattu osoitteesta klisee.idbbn.fi

Lappeenrannasta ei voi puhua mainitsematta rajan läheisyyttä. Viipuriin oli ja on edelleen 60 kilometriä, rajalta vaivaiset 40. Ennen sotia matka oli helpompi taittaa, kun oltiin vielä saman valtakunnan osasia. Minun lapsuudessani muualta Suomesta kotoisin olevia peloteltiin Parikkalassa kutostielle näkyvillä vartiotorneilla: siellä se Neuvostoliitto on.

Omien vanhempieni ikäluokka kävi rajan toisella puolen lähinnä halvan viinan perässä. Kosteita matkoja ei tarvinnut tehdä edes Viipuriin, saati Leningradiin saakka, lähempänä rajan pinnassa sijaitsi pahamaineinen Rättijärvi. Juomingit rahoitettiin myymällä YYA-hengessä purukumia ja sukkahousuja. Purkkaa ja nailonia kylmän sodan mahtivaltion asukkaille?!

Neuvostoliitto piti kansalaisensa niin tiukassa otteessa, ettei liikennettä juuri lännen suuntaan ollut. Niinpä pienessä rajakaupungissa ei opiskeltu venäjän kieltä vielä 80-luvulla. Omaan lukiooni, nyt jo kuopattuun Armilaan, venäjän ryhmä sentään saatiin niukinnaukin perustettua. Osaan edelleen kyrilliset kirjaimet ja numerot viiteen saakka.

Glasnost ja perestroika taapersivat ensimetrejään siinä vaiheessa, kun pakkasin kassini ja lähdin ns. maailmalle.

Ei Lappeenranta vieläkään ole täysin venäläistynyt. Kun tulin kaupunkiin elokuun alussa, kaikui kaduilla suomen kielen rinnalla italia, englanti ja somali ennen venäjää. Turistireissujen lisäksi osa naapureista on kotiutunut kaupunkiin. Jo nyt meillä on huippu-urheilijoina, misseinä ja opinnoissaan mainetta niittävinä nuorina Natalioita ja Alekseita. Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa, jota nykyisin yliopistoksi kutsutaan, on kolmasosa opiskelijoista ulkomaalaistaustaisia.

Venäläisen ostovoiman vaikutusta kaupungin liike-elämään ei kukaan yritäkään kieltää – kunhan eivät kaikkia mökkitontteja ostaisi.

Enemmän kuin kaupunkikuvassa, näkyy venäläisyys liikenteessä. Venäläisin rekisterikilvin varustettuja autoja on jokaisella parkkipaikalla, ja kutostien täyttävät rajaa kohti ajavat rekat. 2000-luvun alun pulskina vuosina olisi autonkuljetusrekoista voinut helposti muodostaa yhtenäisen letkan Lappeenrannasta Viipuriin – sen 60 kilometriä.

Kommentit

Suositut tekstit