Käet taskussa



Reilun vuoden mittainen sijaisuus vanhassa kotikaupungissa? Totta ihmeessä sellaiseen pitää tarttua! On jännittävää ja innostavaa hypätä kokonaan uuteen yhteisöön, vaikka tuttu ja turvallinen työnantaja säilyykin samana.

Lähestulkoon neuvottelematta läheisteni kanssa suostuin vaihtamaan maisemaa ja työtehtäviä. Tuskaa ei ainakaan helpottanut se, että Lappeenrannan aluetoimitsijan pestissä sopiessani olin vielä asiantuntijavaihdossa Brysselissä. Perheeni ja työkaverini ovat joutuneet joustamaan maailmanmatkailujeni tähden jo koko kevään, ja nyt samaan putkeen karkaan Karjalan laulumaille. Onneksi välissä oli hulppeat puolitoista viikkoa laatuaikaa, eli kesälomaa perheen kanssa.

Paikkakunnan lisäksi vaihtuvat siis myös työtehtäväni. Lukuun ottamatta paria nuoruusvuosien kioskimyyjän pestiä olen koko ikäni tehnyt erilaisia viestintäalan töitä. Järjestöpuolelle siirtyminen ei kuitenkaan ole iso loikka, sillä mielestäni järjestötyö on mitä suurimmissa määrin viestintää. Olen myös kaikki SAK-vuoteni tehnyt sen verran tiivistä yhteistyötä järjestölinjan kanssa, että tunnen oloni kotoisaksi siinä seurassa. Uskoa synnynnäiseen taipumukseeni järjestötoimitsijaksi vaimensi hiukan aluetoimitsijan noin kuuden aanelosen mittainen toimenkuva. Aikamoisia supernaisia ja -miehiä heidän – eli meidän – odotetaan olevan.

Olen myös vilpittömästi sitä mieltä, että juuri järjestöosaajat ovat ammattiyhdistysliikkeen tärkein työnyrkki.

Ensitöikseni yritän pikaomaksua kaikki uudet ihmiset, jotka kuuluvat aluetoimitsijan lähipiiriin. Viitekehyksen muodostavat aktiivit ja liittojen kollegat sekä erilaiset yhteistyötahot kunnallisessa, maakunnallisessa ja alueellisessa päätöksenteossa. Joukkoon kuuluu epäilemättä myös jokunen alihankkija ja naapurikin. Tehtävä ei ole ihan helppo, onneksi olen muutamaan ihmiseen ehtinyt tutustua vanhoissa töissäni. Ja minähän puhun jo valmiiksi samaa kieltä kuin natiivit!

Karjala-juna starttasi elokuun alussa, ja syyskuusta lähtien olen omillani, eli ihan yksin SAK:n Lappeenrannan toimistossa. Emännöinti jatkuu reilun vuoden, palaan entisiin töihini ensi vuoden lokakuussa.

Kommentit

Suositut tekstit