Jonottamisen parhautta



Viime kesänä Porkkalassa saatiin kuin saatiinkin grilli syttymään.
Aurinko paistoi tänään kaikkialla maassa, mutta parhaiten se paistoi meille nurmijärveläisille. Meillä oli erityissyy aurinkoon, sillä tänään oli kunnan kesämökin varauspäivä. Nurmijärven kunnalla on Porkkalanniemen nokassa sijaitseva mökki saunoineen ja veneineen. Muutaman kympin päivävuokralla jokaisella kuntalaisella on mahdollisuus buukata möksä kahdeksi kesäpäiväksi käyttöönsä. Tai mahdollisuus on niillä, jotka onnistuvat varaamaan mökin itselleen.

Mökkivarauksen voi tehdä joko puhelimitse tai paikan päällä kunnanviraston sivutoimipisteessä Klaukkalassa. Puhelimitse läpipääsyn mahdollisuudet ovat vähän fifty-sixty, joten laukkasin Klaukkalaan jonottamaan. Koska arvioin ajoajan vähän väärin, olin paikalla puoli tuntia ennen mökkijaon alkua. Ei penkkejä, ei lukemista, jippii!

Vahinkoajoitukseni osoittautui kuitenkin erinomaiseksi, sillä jonossa oli siinä vaiheessa vain kaksi ihmistä ennen minua. Varttia myöhemmin, eli silloin kun olin suunnitellut purjehtivani paikalle, vyöryi koko muu jono paikalle.

Mökin saamisen lisäksi iloni nousi ylimmilleen jonotuksen ilosta. Oli oikeasti mukavaa puhella löysiä. Kertailla edelliskesien mökkikokemuksia. Päivitellä päivän uutisia. Mikä sosiaalinen kansannainen minusta kuoriutuikaan! Kaikkein aurinkoisinta jonotusseuraa oli jonottaja numero kakkonen, poikansa perheen puolesta jonottanut vanhempi rouva, joka kaiken muun hyvän lisäksi antoi minulle paikkansa jonossa, kun mainitsin, että minulla on kiire kokoukseen heti varauksen tekemisen jälkeen.

Sain haluamani mökkiajan, ehdin palaveriin, joka sekin sujui positiivisemmassa hengessä kuin olin uskaltanut odottaa. Ja aurinko paistoi koko ajan!

Kommentit

Suositut tekstit