Sinä poljet, minä ajan metsään

Nollatyösopimukset on saatu ujutettua yleiseen keskusteluun, hyvä. Olen aina pitänyt itseäni hyväonnisena työmarkkinoilla. Kun aloin miettiä asioita tarkemmin, ei se ihan niin mennyt.

Ensimmäinen työpaikkani oli klassikko: nakkikioski. Kioskin toimintaa pyöritti neljä tyttöä, ja meille luvattiin palkkaa 20 markkaa tunnilta. Parin viikon työskentelyn jälkeen työnantaja ilmoitti, että koska te opiskelijat ette joudu maksamaan veroja palkastanne, teille riittää 18 markkaa tunnilta.

Nakkikioskilla kävi kyllä terveystarkastaja kertomassa, mitä kaikkea olimme tehneet väärin elintarvikehygienian näkökulmasta, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut työturvallisuustekijöistä rasvakeitintä käytettäessä, sosiaalitilojen täydellisestä puuttumisesta (onhan siinä vieressä kusiputka) tai aamuviiteen jatkuvien yötöiden teettämisestä alaikäisillä. Yö-, ylityö- ja pyhälisiä tai lomarahoja ei myöskään mainittu. Yksi tytöistä kieltäytyi yötöistä, hänen tilalleen tuli uusi tyttö.

Äitini yritti patistaa minua nostamaan metelin työpaikkani ongelmista. Kävinkin jonkun viranomaisen puheilla, mutta ei riittänyt roti 16-vuotiaalla lähteä taistelemaan paikkakunnalla tunnettua, monta yritystä omistavaa työnantajaa vastaan. Ehkä liittoon kuuluminen olisi auttanut asiaa?

Myöhemmin kuuluin kyllä liittoon, mutten kuitenkaan osannut pyytää virka-apua, kun yhteistyö työnantajatahon kanssa päättyi työkeikan kanssa päällekkäin osuneisiin lähiomaisen hautajaisiin. Ilmoitin asiasta niin hyvissä ajoin kuin mahdollista, mutta hautajaisten jälkeen työtarjouksia ei enää tullut. Lopetin jossain vaiheessa puhelimen kytistämisen, onhan tapauksesta jo 19 vuotta.

Valtakunnallinen mediatalo lopetti yhteistyön heti sen alkumetreillä, kun mainitsin, että opiskelu on tällä hetkellä etusijalla elämässäni. Sen ainukaisen työkeikan takia meni jo yksi tärkeä kouluhomma ohi. Ehkä syynä ei kuitenkaan ollut työnantajapuolen ylenkatse koulutusta kohtaan. Palkkioni ei jostain syystä suostunut siirtymään tililleni ekalla yrittämällä, ja yhteyshenkilö joutui soittamaan ja tarkistamaan minulta, oliko tilinumeroni oikein. Olihan se, joku muu oli naputellut väärin. Kyllähän moisesta harmista voi yhden irtolaisen heivata.

Freelance-työläisenä jouduin hyvän ja pitkäaikaisen työnantajani mustalle listalle, koska en ollut heidän asiakasyritykselleen tarpeeksi mielinkielin. Toisaalta olin saanut heiltä paljon töitä siksi, että samainen yritys oli vaatinut myös edeltäjäni siirtämistä kilometritehtaalle, joten en ottanut sitä hirveän henkilökohtaisesti. Korvaus tehdystä työstä oli ollut hyvä ja eläkkeet maksettiin. Tosin en kokenut hirveän suurta journalistista riemua naputtelemalla juttuja, joiden keskeisin laatukriteeri oli oikea merkkimäärä.

Varsinaista nollasopimusta en voi siis väittää tehneeni, mutta olen sentään kartuttanut työelämäaiheisten anekdoottien kokoelmaa ns. oma selkänahka -tekniikalla.