Vierähtävät vuodet

Ensi jouluna uusi yritys.

Rajamäki on ollut kotikyläni 10 vuotta. Vuosikymmenen aikana minulla on ollut 3 eri kotia. Olen pendelöinyt töihin yli 200 000 kilometriä ja meiltä on varastettu 5 polkupyörää. Näiden vuosien varrella olen käynyt Rajamäen uimahallin kuntosalilla ainakin 500 kertaa ja hölkytellyt, kävellyt, pyöräillyt ja hiihtänyt maastossa ja teiden varsilla satoja taas satoja kilometrejä.

Kun muutimme paikkakunnalle, täällä oli 3 baaria ja 2 pankkia. Nyt baareja on 1 ja pankkeja 0. Kahvilatarjonta sentään on pysynyt vakaana, ja kesällä on suorastaan valinnanvaikeus, mistä jäätelönsä hakee. Terassilla olen käynyt 2 kertaa, baarissa sisällä kerran (ja sekin kaduttaa). Pitsaa ja kebapia on toki tullut haettua useamminkin, ja nykyisinhän meillä on myös 1 fine dining ravintola.

Kotikylän merkitystä ei tietenkään pysty kuvailemaan vain numeroin. Tosin ei siihen riitä sanatkaan – tämä paikka tuntuu omalta ja sillä siisti.

Joku väestötieteilijä varmaan osaisi sanoa, kuinka paljon Rajamäessä asuu muualta tulleita, kuinka paljon paljasjalkaisia. Paluumuuttajia tuntuu olevan paljon, mikä sekin on hyvä kehu asuinpaikalle. On varmaan tosi mageeta, kun omat jälkeläiset astelevat saman koulun käytäviä kuin isä ja äiti, parhaassa tapauksessa mummit ja ukitkin.

Ei kaikki tietenkään ole täydellistä. Julkisen liikenteen yhteydet ovat kalliit, hitaat ja harvat. Tänne rakennetaan koirapuistoa, vaikka suurin piirtein kaikilla on piha koirien juoksennella, ja metsää riittää joka suuntaan.

Kotikyläni on samaan aikaan kaunis ja ruma. Alkon vanhat asuintalot ovat ainutlaatuisen kauniita, kylän yleisilme puistomaisen idyllinen. Kirkkomme on ihana, ja vaikken ole uskonnollinen, olen iloinen siitä, että se näkyy keittiöni ikkunasta. Mutta kun ajelee Rajamäkeen pohjoisen suunnasta tietä 1311, se näyttää murheellisen likaiselta teollisuusalueelta.

Oli miten oli, Rajamäessä on enemmän luonnetta kuin Kirkonkylällä ja Klaukkalassa yhteensä.