Mitä ottaisit mukaan autiolle saarelle?

En osaa suhtautua elämään kuin retkeen. Tykkään olla vähän aikaa pois, mutta haluan aina palata kotipesään. Väliaikaisuuden tunne ei sovi minulle. Saatan käydä rautatieasemalla haistelemassa lähdön tunnelmaa, mutta nautin siitä vain silloin, kun tiedän, että voin palata sen jälkeen tuttuun ja turvalliseen.

Lentokentillä viihtyy jokin toinen ihmisrotu, joka kuvittelee, että vapauden tunne syntyy vieraasta ympäristöstä.

Ihmiset, jotka ovat kokeneita matkustajia, ovat todennäköisesti myös kokeneita pakkaajia. Minä en ole sellainen. Suhtaudun materiaan tunnepitoisesti, ja pukeutumiseni on enemmän ekstemporeen kuin rationaalisen suunnittelun sanelema.

Olen kaiken varalta -ihminen. Kassin pohjalta löytyy aina nenäliinoja, purkkaa, särkylääkkeitä, kyniä ja niin edelleen. Kaiken varalta. Tietysti se, mitä ihminen säilöö kassiinsa, kertoo hänestä todella paljon. Toisilla on tarve huolehtia koko maailma kohdilleen. Toiset heittäytyvät ja antavat elämän viedä, eikä heillä ole ikinä kynsilakkaa tai teippirullaa mukanaan – kaiken varalta.

Mitä siis ottaisin mukaan autiolle saarelle? Tai vaikka kolmen kuukauden reissulle Brysseliin? Mukavia, mutta myös järkeviä vaatteita sopivassa suhteessa sekoittaen. Lääkkeitä kaiken mahdollisen varalle. Lukemista. Jotain kaunista ja hassua, etten unohtaisi, kuka olen. Läppäri, kamera, laturit. Kartta olisi kiva, muistiinpanovälineet myös. Sen sijaan kaikki sampoot ja hiuslakat ehtii hankkia paikan päältä. Autiolla saarella niitä ei edes välttis tarvita.

Matkalle pakataan mukaan turvaa. Suojaa sääilmiöitä, sairauksia ja tylsistymistä vastaan. Mutta myös ennalta ehkäisemään yksinäisyyttä, eristyneisyyden tunnetta ja oman minän hukkaamista.

Niin ja tietenkin eväät. Jos on tarpeeksi hyvät eväät, ei voi eksyä. Mikään ei lohduta vieraassa paikassa niin kuin tutut ja turvalliset eväät.