Parempi oma pyy pivossa kuin kymmenen vuokrapyytä oksalla

Helsinginniemen ykköslehdessä on herätelty toiveita yhteisistä ajopeleistä, sosialiautoista. Tiiviin kaupunkirakenteen asujamistolla autosta on pääasiassa haittaa, joten yhä harvempi sellaisen omistaa. Mutta aina silloin tällöin pitää päästä maalle, viedä matot pesuun tai käydä Ikeassa. Niinä hetkinä vakaumuksellinenkin hipsteri haaveilee nelipyöräisestä kulkuneuvosta, jossa on katto ja peräluukku.

Ne, jotka pitävät kimppa-autoja hyvänä ideana eivät muista verisiä taisteluita, joita syntyi, kun heidän vanhempansa perivät omien vanhempiensa kesäpaikan tai mummonmökin. Perunkirjoituksissa pyhästi luvattiin, että mökillä käydään vuoroviikoin ja kulut ja työt jaetaan. Juhlapyhät vietetään yhdessä tahi vuorovuosin.

Vaan kuinkas sitten kävikään.

Ensin Erkki-eno erosi, eikä uusi tyttöystävä ollutkaan niin innostunut tyhjentämään ulkohuussia kuin Erkin ex-vaimo Pirjo. Sitten Masa-enon jälkikasvu järjesti mökillä murkkubileet. Jälkiä siivottiin ja naapureita lepyteltiin seuraavat puoli vuotta. Kaiken huipuksi Mauri-eno ostaa pamautti lomaosakkeen Alanyasta, eikä ollut enää senkään vertaa kiinnostunut osallistumaan yhteiseen savottaan.

Eikä aikaakaan, kun koko katras oli tukkanuottasilla keskenään.

Nämä nuoret aikuiset eivät ilmeisesti ole myöskään joutuneet asumaan opiskeluasuntoloissa ja kommuuneissa, kuten me heitä puolitoista kertaa vanhemmat. Kun kukaan ei ole vienyt roskia kahteen viikkoon, joku on paistanut teflonpannusi rullalle ja puhelinlaskusta puuttuu taas 14 markkaa, alkaa kaikki yhteinen ja jaettu haista huonolle idealle.

Onneksi luin korttelisauto-jutun loppuun saakka. Kirjoittaja haaveilee, että joku yritys ottaa ohjat käsiin ja organisoi vähällä käytöllä olevien autojen kierrätystä. Hyvä niin, koska yhteisomistus on huono omistamisen muoto. Vastuunkanto on löyhä ja ongelmia syntyy joka käänteessä.

Tosin en minä myöskään vuokraisi Pököttiäni yhdellekään autonrattiin viimeksi autokoulussa koskeneelle citykanille.