Lost in Nummela

Aamulla luin lehdestä, että Nummela sorsii Anssi Kelan Nummela-konserttia, ja iltapäivällä pääsen käymään siellä ensimmäistä kertaa elämässäni. Tai ehkä olen joskus käynyt Nummelan futiskentällä, mutta se ei ole sama asia.

Lapsukaisen jalkapallopeliin oli vielä reilu puoli tuntia aikaa, joten oli mahdollisuus nautiskella ihanasta aurinkoisesta syyssäästä ja tutustua samalla tuohon Vihdin helmeen. Jalkinepulmakin ratkesi, kun lainasin esikoisen lenkkarit omien farkkujen kannalta optimaalisten kenkieni tilalle. Ei lapsikaan jalkineettomaksi jäänyt, hänellä oli nappikset.

Viehättävä kentänvieruspusikko muuttui melko nopeasti asuinalueeksi ja asvalttiteiksi. Paikalliset teinit aloittelivat lauantai-iltaa koulunkulmilla pöristen. Tai ne olivat mopot, jotka pörisivät. Nuoriso savusi.

Ihan yhtä yllättäen kuin syksyn värjäämä ei-kenenkään-maa muuttui lähiömaisemaksi, muuttui lähiömaisema Nummelan ydinkeskustaksi. Iso paikka! Prisma, Citymarket ja halpaliiteli oktoberfestin maasta. Oma Pentikkikin! Tosin Pentik löytyy myös Nurmijärveltä, mutta sijainti Myllykukossa ei ole järin ihmisystävällinen.

Nummelalaisilla on yhteinen murhe rajamäkeläisten kanssa; kylän halki kulkee rautatie. Itse asiassa se on sama Hanko-Hyvinkää-rata, joka meidänkin nurkillamme koululaisten vanhempia huolettaa. Myös Nummelassa risteilee pieniä, laittomia polkuja radan yli. Minä kuitenkin halusin pysyä kaidalla tiellä, joten hetken aikaa olin lost in Nummela, kun polkuni päättyi junarataan.

Aurinkoinen syyspäivä oli juuri niin hurmaava kuin kuvitella saattaa. Ruska jaksoi värittää puiden lehdet, vaikkei pikapakkasia olekaan vielä tänä syksynä saatu. Alavilla mailla on ollut hallan vaaraa vain satunnaisesti. Auringon, raikkaan ilman ja syysasuisten puiden yhteisvaikutelma sai sielussani romanttisia sävyjä. Miksi ihmeessä ihmiset suosivat kesähäitä, kun syyspäivät ovat näin kauniita?

Kotimatkalla iltapäivä oli muuttunut illaksi. Koko maailma oli kullanvärinen.