Kesä ei ole lyhyt
Joka kesä se tapahtuu. Tuttu biisi tulee radiosta ja heittää minut menneille vuosikymmenille. Tuntuu, että radioasemat suorastaan kilpailevat, mikä niistä ehtii ensimmäisenä soittaa Tomas Ledinin Sommaren är kort -kappaleen. Skandinaavisen lyhyen kesän sijaan kappale tuo minulle mieleen brittiläiset maalaiskylät, arsenikin ja aristokratian.
Tilasin elämäni ensimmäisen lp-levyn 12-vuotiaana Suosikista. Se maksoi muistaakseni 28 markkaa, eli alle viisi euroa. Levy oli tietenkin Tomas Ledinin Gränslös, joka oli saatava, koska se sisälsi hitin Sensuella Isabella. Sellainenhan minä olin, ainakin omasta mielestäni. Kaupan päälle sain tämän toisen hitin, jossa väitetään kesän olevan lyhyt, kohta poissa. Voi tietysti olla, että olen ymmärtänyt viisun ihan väärin, paljonko sitä pelkän pakkoruotsin lukenut ymmärtää naapurikansan laululyriikasta.
Samana kesänä luin yli 40 Agatha Christien romaania, kaikki mitkä löysin. Siksi Tomas Ledin on minulle yhtä kuin terävä neiti Marple käsilaukkuineen tai Hercule Poirotin epätodelliset viikset. En uskaltanut käydä nukkumaan sinä yönä, kun luin Kuolemaa Niilillä. Hiirenloukku oli minusta hieman outo ja ylidramaattinen. Mutta kaikista karmivin oli Eikä yksikään pelastunut, joka 80-luvulla tunnettiin toisella ei-niin-korrektilla-nimellä. Ja koko ajan levylautasella lauloi Ledin.
***
Vielä siinä iässä en tiennyt, että on lähes maan tapa ottaa dekkarit kesälukemisikseen. Minullakin on sittemmin ollut sateisen surkea Marklund-loma ja tappavan kuuma Cornwell-kesä. Joku antropologi osaisi varmaan kertoa, miksi dekkarit ja laiturinnokka kuuluvat yhteen. Ehkä ihmisillä on loma-aikana ikävä juurilleen, alkukantaisuuteen. Grillataan lihaa ulkona ja luetaan kirjoja, joissa otetaan muutakin kuin senkka nenästä naapuriluolan asukilta.
***
Vaikka mökki on jo vuokrattu, en ole vielä päättänyt tämän kesän lukuteemaa. Kauan odotettu uusi Harry Potterkin ilmestyy vasta heinäkuun loppupuolella. Tosin olen katsellut työnantajani historiaa sillä silmällä. Voisi sitä lomansa huonomminkin viettää kuin teollistuvan nuoren Suomen parissa.
Aikaisemmin ilmestyneet Harry Potterit on meillä kahlattu antaumuksella läpi. Aikuiset edeltä, lapset perässä. Seuraavaksi jännitämme, pääseekö edes vanhempi lapsi leffateatteriin katsomaan viidettä Potter-elokuvaa.
Pottereiden jälkeen otimme lasten kanssa lukuprojektiksi Sormusten herra -trilogian. Mikä helpotus se olikaan ääneen lukijalle! Tolkien kirjoittaa paljon lyhyempiä lukuja kuin maannaisensa Rowling, joten iltasatuihin ei enää mene täyttä tuntia. Sormusten herrassa ei myöskään ole Potterin tapaan kielikukkasia ihmisten ja paikkojen nimissä – niiden leikillisyyteen kun ei aina äiti-paran kieli taivu. Miten ihmeessä Potter-kuuntelukirjoille äänensä antanut Vesa Vierikko selviää posityyhtysistä, hämäkäkeistä ja kalmanhanaukioista?
Vanha kunnon mustan kissan paksut posket olisi aika päivittää Tylypahkan henkeen: Dumbledoren magiikkaliigan megalikka-Granger dumppaa tuhdit taiat Gupraithin tuleen.
Tilasin elämäni ensimmäisen lp-levyn 12-vuotiaana Suosikista. Se maksoi muistaakseni 28 markkaa, eli alle viisi euroa. Levy oli tietenkin Tomas Ledinin Gränslös, joka oli saatava, koska se sisälsi hitin Sensuella Isabella. Sellainenhan minä olin, ainakin omasta mielestäni. Kaupan päälle sain tämän toisen hitin, jossa väitetään kesän olevan lyhyt, kohta poissa. Voi tietysti olla, että olen ymmärtänyt viisun ihan väärin, paljonko sitä pelkän pakkoruotsin lukenut ymmärtää naapurikansan laululyriikasta.
Samana kesänä luin yli 40 Agatha Christien romaania, kaikki mitkä löysin. Siksi Tomas Ledin on minulle yhtä kuin terävä neiti Marple käsilaukkuineen tai Hercule Poirotin epätodelliset viikset. En uskaltanut käydä nukkumaan sinä yönä, kun luin Kuolemaa Niilillä. Hiirenloukku oli minusta hieman outo ja ylidramaattinen. Mutta kaikista karmivin oli Eikä yksikään pelastunut, joka 80-luvulla tunnettiin toisella ei-niin-korrektilla-nimellä. Ja koko ajan levylautasella lauloi Ledin.
***
Vielä siinä iässä en tiennyt, että on lähes maan tapa ottaa dekkarit kesälukemisikseen. Minullakin on sittemmin ollut sateisen surkea Marklund-loma ja tappavan kuuma Cornwell-kesä. Joku antropologi osaisi varmaan kertoa, miksi dekkarit ja laiturinnokka kuuluvat yhteen. Ehkä ihmisillä on loma-aikana ikävä juurilleen, alkukantaisuuteen. Grillataan lihaa ulkona ja luetaan kirjoja, joissa otetaan muutakin kuin senkka nenästä naapuriluolan asukilta.
***
Vaikka mökki on jo vuokrattu, en ole vielä päättänyt tämän kesän lukuteemaa. Kauan odotettu uusi Harry Potterkin ilmestyy vasta heinäkuun loppupuolella. Tosin olen katsellut työnantajani historiaa sillä silmällä. Voisi sitä lomansa huonomminkin viettää kuin teollistuvan nuoren Suomen parissa.
Aikaisemmin ilmestyneet Harry Potterit on meillä kahlattu antaumuksella läpi. Aikuiset edeltä, lapset perässä. Seuraavaksi jännitämme, pääseekö edes vanhempi lapsi leffateatteriin katsomaan viidettä Potter-elokuvaa.
Pottereiden jälkeen otimme lasten kanssa lukuprojektiksi Sormusten herra -trilogian. Mikä helpotus se olikaan ääneen lukijalle! Tolkien kirjoittaa paljon lyhyempiä lukuja kuin maannaisensa Rowling, joten iltasatuihin ei enää mene täyttä tuntia. Sormusten herrassa ei myöskään ole Potterin tapaan kielikukkasia ihmisten ja paikkojen nimissä – niiden leikillisyyteen kun ei aina äiti-paran kieli taivu. Miten ihmeessä Potter-kuuntelukirjoille äänensä antanut Vesa Vierikko selviää posityyhtysistä, hämäkäkeistä ja kalmanhanaukioista?
Vanha kunnon mustan kissan paksut posket olisi aika päivittää Tylypahkan henkeen: Dumbledoren magiikkaliigan megalikka-Granger dumppaa tuhdit taiat Gupraithin tuleen.
Kommentit