Peppi Pitkätossun maailmanmatka

Siinä se nyt on. Viisi viikkoa. 5 000 km junassa. 

Jos Peppi Pitkätossu lähtisi maailmanmatkalle, mitä hän tekisi? Pakkaisi matkalaukun, vähän evästäkin, laulaisi jäähyväislaulun, kävelisi ulos Huvikummusta – ja palaisi pimeän tullen takaisin kotiinsa, lukitsisi oven, sulkisi ikkunaluukut ja aloittaisi omintakeisen matkansa. Peppi Pitkätossun sisärakenteinen anarkia ohjaa hänet tekemään asiat päinvastoin kuin koko muu ympäröivä maailma tekisi.

Minulle kävi samoin. Ei niinkään naapurimaan punapään jalanjäljissä, vaan maailmanlaajuisen pandemian pakottamana. Yksin matkustaminen Euroopan junissa, vaihtuvissa majapaikoissa, jatkuvassa epävarmuudessa olisi mennyt vahvasti epämukavuusalueelle. Kotiin jääminen omien ajatusten kanssa se vasta menikin.

Once in a life time -kiertue vaihtui kolmeen kotiviikkoon. Alkusokin jälkeen minua ei oikeastaan edes harmittanut. Vaikka kaikki suunnitelmat, tuntien työ ja aika paljon rahaakin valui hukkaan, sain melko nopeaan päätettyä, etten pilaa pakkolomaani marttyyrin elkein. Miten mahtava päätös se olikaan, ja miten hyvän loman sain siitä huolimatta, että jouduin viettämään sen neljän seinän sisällä viruksen vallatessa alkuperäisistä matkakohteistani yhden toisensa perään.

Kaiken peruuntuminen ei ollut suurin ongelmani. Pahinta oli se, että henkilökohtainen kauhuskenarioni on minä itse makoilemassa kotona tekemättä mitään. Velttoilu ei ole ookoo, ainakaan itselleni. Pitäähän sitä jotain puuhaa olla. Lenkkeillä joka aamu kukonlaulun aikaan, siivota vinttikomero, lukea kirjahyllyt tyhjiksi, kirjoittaa sukupolviromaani, maalata listat, kasvattaa orkideoita, opiskella uusi kieli, soittaa sukulaiset läpi ja seurustella, valmistaa päivittäin kuuden ruokalajin gurmeeillallinen.

Ei.

Suurin ja viisain päätökseni oli, että elämästäni poistuu ”pitäisi” kokonaan. Ei pidä yhtään mitään. Ei täydy, ei tartte. En moralisoi itseäni – enhän anna muidenkaan niin tehdä.

Yleensä lomilla kuluu melko pitkä aika, että pääsen työasioista eroon. Peppi Pitkätossu -lomani myötä opin, että syypää tähän on sisäänrakennettu elämänhallintamallini. Asioilla on aikataulu ja järjestys, ja niitä pitää hoitaa, tehdä, ajatella. Henkilökohtainen laissez-faireni vapautti minut. Nukuin hyvin, näin mukavia unia, heräsin aamuisin virkeänä ja porskuttelin päivät pitkät hyväntuulisena. Kaikki tämä sen ansiosta, että päätin niin.

Tommy Hellsten tiesi tämän jo valmiiksi: Saat sen mistä luovut.