Parempaa Seppälää

Tässä kuvassa Seppälää edustaa Pia-Marin (oik.) kaulaliina, jollaista myös himoitsin. Siinä oli muistaakseni ihana neon-ominaisuus, eli se hohti mustassa valossa. Omassa (kesk.) pukeutumisessani erityishuomio itse valkaistuihin pilvihousuihin (tunnettu myös jugurttihousuina). Kuvassa myös Makku (vas.), jonka kanssa käytiin ostamassa Lähetyksen Kehityksen kirppikseltä isot, valkoiset miestenpaidat (kuvassa).

Käytettyjen vaatteiden liikkeessä vaaterekkejä selaillessa käsiini osui S-Styleä, edesmenneen Seppälä-ketjun labelia. Mietin, kuinka kauan S-Stylen vaatteet pysyvät kierrossa. Milloin viimeinenkin todistusaineisto, että sen niminen vaatekauppaketju on ollut Suomessa, muuttuu lumpuksi?

80-luvun Lappeenrannassa Seppälä oli muotibisneksen ydin. Kaksi kertaa vuodessa ilmestyneitä paksuja vaatekuvastoja selattiin ja säästeltiin kuin Vogue’a ikään. Seppälä oli silmissämme tarpeeksi trendikäs ollakseen houkutteleva, mutta se oli myös niin edullinen, että sen valikoima oli saavutettavissa.

Olihan Lappeenrannan kokoisessa (>50 000) kaupungissa toki muitakin tekstiilien tarjoajia, mutta ne olivat ihan liian kalliita duunariperheiden muksuille. Nilla, Halonen ja Kekäle tulevat ensimmäisinä mieleen. Meidän kukkaroillemme sopi Asu-Valinta, josta sai ihan kelpoa kudetta ja palaa, ehkä jotain merkkikamaakin (liikkeen oikea kirjoitusasu on valitettavasti jäänyt historian hämäriin).

Nuorempana ompelin itse vaatteitani, kankaiden hinnat olivat silloin niin kohtuulliset, että se kannatti. Halpatyöhyöky ei ollut vielä mullistanut Suomen vaatetusmarkkinoita.

Jeans City oli nuorisovaatteiden ykköspaikka, haaveilin sieltä Dallas-merkkisiä mustia stretchfarkkuja. En koskaan saanut niitä farkkuja, mutta Acceptin bändipaidan sentään.

Prismaa, Tokmannia tai Citymarketia ei nuoruuteni pikkukaupungissa vielä ollut. Nyt niistä on tullut suomalaisten suosikkivaatettajia. Olihan viime vuosituhannellakin tavarataloja, mutta Sokoksen ja sittemmin edesmenneen Centrumin liikeidea oli kovin erilainen. Samaan aikaan kun hypermarketit isojen teiden risteyksissä hallitsevat vaatemarkkinoita, tavaratalojen tavaratalo, Stockmann on henkitoreissaan, edes shop in shop -toiminta ei tunnu pelastavan sitä.

Maailmalla Suomea ylistetään muotimarkkinoiden nousevana tähtenä. Aalto-yliopiston kasvatit niittävät mainetta nimekkäissä muotitaloissa ja perustavat omia leibeleitään. Ekologisuus, kestävyys ja omaperäisyys ovat valttia. Vaan kohtaavatko muotigurut koskaan Tokmanni-kansaa? Onko railo ympäristöystävällisen ja bulkkiajattelun välillä kasvanut liian suureksi? Missä luuraa maksukykyinen, laatutietoinen keskiluokka?

Pohjimmiltaan kaikki meistä haluavat pukeutua kivan näköisiin vaatteisiin, jotka ovat tarkoituksenmukaisia ja tuntuvat mukavalta päältä. Vai haluavatko?

ps: En maininnut Anttilaa, koska se saapui Lappeenrantaan niin myöhään, ettei sillä ollut vaikutusta herkkiin nuoruusvuosiini.