Jahdattu pää

Ystävä houkuteltiin uuteen työpaikkaan, eli headhuntattiin. Ei vanhassakaan työssä mitään vikaa ollut, mutta hän halusi hetken epäröityään tarttua tilaisuuteen. Toisen intoa kuunnellessani muistui väistämättä mieleen, kun tulin itse muutama vuosi sitten headhuntatuksi. Hetken aikaa tunsin itseni halutuksi ja osaavaksi. Vähän jännittikin. Tai oikeastaan melko paljon. Mitähän olin tehnyt oikein, keneen verkottunut, jotta minut oli huomattu?

Erinomaisuuden tunne lässähti pahemman kerran, kun huomasin facebookista, että myös kollegani oli tullut headhuntatuksi. Varmistin häneltä, että samasta paikasta oli todellakin lähestytty. Kyse ei ollutkaan minun kyvyistäni tai osaamisestani, vaan konsulttifirma oli arvioinut, että meillä kasvaa potentiaalisia ammattilaisia tarjolla oleviin hommiin.

Minun ja kollegani koulutus, työkokemus ja osaaminen olivat ja ovat edelleen täysin erilaiset. Rekrytointifirma ei siis tehnyt pätkääkään taustatyötä, vaan tienasi roposensa selailemalla netistä muutaman sopivan järjestön ihmiset. Sieltähän löytyy kuvat ja kaikki.

Olen sitä oikeaa etsiessä käynyt monet työhönsoveltuvuustestit ja -haastattelut. Pärjään testeissä hyvin ja tunnistan tuloksista itseni. Tosin niin tunnistan myös horoskoopeista. Rekrytointifirmoilla on todella iso vastuu kummankin osapuolen, työn tarjoajan ja -tekijän näkövinkkelistä. Jos ja kun virherekrytointeja tulee, ei vika tietenkään ole automaattisesti ulkopuolisessa konsultissa. Ihan yhtä suuri syypää – suurempikin – on tilauksen tekijä, joka ei välttämättä osaa määrittää, millaista osaamista taloon tarvitaan.

Oikeastaan tulin headhuntatuksi aikoinaan SAK:hon. Silloin asialla eivät olleen hr-alan ammattilaiset, pohjatyö tehtiin oman väen voimin. Onneksi se väki muisti nimeni. Suositukset antoi ihminen, jolle olin tehnyt töitä vuosien ajan. Aika hyvin nämä rekrynoviisit selvisivät. Sen verran omalta työ tuntui, että pysyin siinä onnekkaat 13 vuotta.