Matkailuvinkit Brysseliin

Koska ehdin tutustua kaupunkiin hieman paremmin kuin siellä pikaisesti piipahtava työmatkailija tai turisti (kuka ihme menisi lomalle Brysseliin…), ajattelin, että velvollisuuteni on kertoa, mitä erityistä ja hienoa Brysselistä löytyy. Tosin en itse ole matkailuvinkkien ystävä; kukaan ei koskaan koe asioita täsmälleen samoin kuin joku toinen.

Mutta voihan asian ajatella niinkin päin, että jos haluatte tutustua minuun paremmin, tsekatkaa Brysselistä nämä.

Minähän en edes ole mitenkään erityisesti kiinnostunut Afrikasta.

1. Afrikka-museo

Viralliselta nimeltään The Royal Museum for Central Africa sijaitsee Tervueren puiston laidalla  ratikkamatkan päässä Brysselin keskustasta. Alun perin tarkoitukseni oli mennä vain puistoon lukemaan aurinkoisena sunnuntaipäivänä. Jostain syystä museo kuitenkin veti puoleensa, kun se matkan varrella sattui. Menin sisään, ja maksoin sisäänpääsymaksun (4 euroa), koska pressikortti oli jäänyt toiseen kassiin. Ensimmäinen ajatus oli: hohhoijaa. Vitriini toisensa perään perusteluita, miksi valkoisen miehen piti rampata menneinä vuosikymmeninä Afrikkaa riistämässä.

Sitten jotain naksahti, ja museon kolonialistinen tunnelma huumasi minut. 

Se ei todellakaan ollut täytettyjen eläinten tai afrikkalaisen romutaiteen ansiota. Toisin kuin museoissa yleensä, ei museokauppakaan ollut kummoinen. Syypäinä olivat jättiläismäisen uinuvan palatsin hillitty charmi, viileääkin viileämmät kiviseinät ja lähes autioina kaikuvat käytävät. Olin astunut aika- ja paikkakoneeseen; pystyin helposti kuvittelemaan, miltä tuntui käyskennellä plantaasillani sata vuotta sitten.

Kaiken kaikkiaan kävin kevään aikana Afrikka-museossa kolme kertaa. Yritin tallentaa sen ainutlaatuisen ilmapiirin myös valokuviin, mutta eihän siitä mitään tullut. Olisi pitänyt vain keskittyä juomaan teetä museon kahvilan sisäpihalla, jossa ruoho rehotti ja vanhat kahviokalusteet saivat rauhassa rapistua.

Museoon menijöillä alkaa olla kiire. Se menee remonttiin marraskuussa 2013 avautuakseen uudelleen keväällä 2016. Matka kolonialistiseen maailmaan ratikalla 44 Montgomeryn metroasemalta.
EDIT Lopun kaiken remontti taisi päättyä vasta loppuvuodesta 2018, mutta nyt museo tiettävästi on auki.

Ruokakuvia ei tullut hirveästi otettua, tässä kuvataan ravintolan lamppua Luxemburgissa.

2. Iltatorit

Bryssel on kuulemma uskomaton kulinaristinen kokemus. Minä en päässyt siitä kokemuksesta kiinni. Kävin joissakin ihan ok ravintoloissa syömässä, mutta suurimmaksi osaksi söin keskinkertaista ruokaa ja sain huonoa palvelua – osaksi toki jälkimmäiseen syynä oma kehno kielitaitoni.

Mutta hienoja ruokaelämyksiä, lähestulkoon -seikkailuita sain kokea iltatoreilla, joissa myydään tuoreita hedelmiä ja muita ruokatarpeita kotiin viemisiksi sekä valmiita ruoka-annoksia ja viiniä laseittain paikan päällä nautittavaksi. Maistettua tuli niin italialaishenkisiä tapaksia kuin kongolaista pähkinäistä kukkoakin. Toreilta saa myös tuttuja ja turvallisia herkkuja, kuten vohveleita, crepsejä ja quiche lorraineja.

Huono puoli iltatoreissa on, että niistä on kiva nauttia porukalla, yksin siellä on melko orpo olo.

Uskalsin mennä torille, koska Mondon mainio matkaopas sellaista suositteli. Chatelainin iltatori järjestetään keskiviikkoisin. Sen lisäksi löysin vähän kauempaa saman ratikkareitin varrelta iltatorin, joka on avoinna maanantaisin, se oli ilmeisesti Place Van Meenen. Kerran kuukaudessa perjantaisin sellainen tuli myös omille kotinurkilleni Place des Chasseus Ardennais’illa.

Chatelain ja Place Van Meenen ratikalla 81 Montgomerylta, keskustammasta esim. ratikalla 92. Place des Chasseus Ardennais on bussireitin 61 varrella.

Tätä rakennusta katselin aina aamuisin bussipysäkillä.

3. Rakennukset

Minulle oli iloinen yllätys, että Bryssel on art nouveaun kehto. Tyylisuuntaa on ihailtavissa korttelikaupalla, kun vähän katselee ympärilleen. Tietenkin juoksin läpi Hortan talon ja muutaman muun must-seen. Omaan makuuni kuitenkin sopivat parhaiten autenttiset, ei-niin-museoidut kohteet. Esimerkiksi jaloittelemalla Cinquantenaire-puiston lähistöllä saa hyvän katsauksen tyylisuuntaan. Ja vaikkei kaikki aina olisi niin tyylipuhdasta, ovat rakennukset ja niiden yksityiskohdat todella kauniita ja erityisiä.

Tiedän toki, että vastaavanlainen tyyli Suomeen siirrettynä tai 2000-luvulla rakennettuna näyttäisi hyvinkin pöljältä, vaan eipä se estä sydämen läpättämästä. Sain karvaasti kokea myös belgialaisen rakennustaidon miinuspuolet; useimmat rakennukset ovat enempi tai vähempi homeessa. Ehkä sanonta Moni kakku päältä kaunis on siis vallonialaista alkuperää?

Ties vaikka saisimme kotiinkin koristuksia Brysselin innoittamana.

Brysselissä kannattaa suunnata katseensa alaspäin. Monet kaupunkilaiset ovat koristelleet talonsa ohi kulkevan jalkakäytävän mosaiikkikuvioin. Brysseliläiset ovat innokkaita kaupunkipuutarhureita, ja vähäinenkin vihreä pläntti on siististi laitettu – siihen lempeä keskieurooppalainen ilmasto tarjoaa paremmat mahdollisuudet kuin meidän leveyksillämme.

Toki ihmisiä voi tarkkailla myös turistikohteissa, tässä Grande Placella privaatti-opaskierroksemme aikana.

4. Ihmiset

Turistit tapaavat yleensä pääasiassa ravintoloiden, hotellien ja matkamuistomyymälöiden myyjiä sekä toisia turisteja. Millä ihmeen keinolla pääsisi käsiksi oikeisiin ihmisiin, natiiveihin? Brysselissä tilanne on vielä tavallista suurkaupunkia haasteellisempi, onhan ihmissopassa mukana poikkeuksellisen paljon työperäisiä maahanmuuttajia, eli EU-väkeä.

Katuvilinässä liikkuessa mietin, kuka näistä ihmisistä on oikea belgialainen. Suurimmat panokset olisin asettanut niihin mummukoihin ja papparaisiin, jotka kokoontuivat sunnuntaisin korttelikapakkamme terassille. Minulle oli yllätys, miten monikulttuurinen, suorastaan värikäs, kaupunki Bryssel on. Turkkilainen kaupunginosa Schaerbeek ja kongolaisten Matongo ovat kuin hyppy toiseen maailmaan.

Suorittamani ihmisten tarkkailuni tapahtui pääasiassa julkisissa liikennevälineissä. Google maps tunnistaa Brysselin aikataulut, joten matkanteko pisteestä A pisteeseen B on helppoa. Toki myös päämäärätön haahuilu – etenkin loma-aikaan – tekee hyvää. 10 matkan lippuja saa kaikilta metroasemilta ja jopa joiltain bussipysäkeiltä. Myös englantia ymmärtävä automaatti on helppokäyttöinen ja visa toimii. Myöskään lipun leimaaminen ei ole mitään rakettitiedettä. Ratikoihin saa nousta myös keski- ja takaovista, busseihin ei niinkään. Jotkut ratikanovet aukeavat ei-niin-helposti-tunnistettavista vihreistä pitkulaisista heijastinnauhoista. Lähes kaikissa busseissa toimii satelliittipaikanteinen pysåkkikartta, joten eksyminen on lähes mahdotonta. Bussit ja ratikat pysähtyvät painamalla sinistä nappia, punainen nappi on hätänappula.