Rakas päiväkirja
En ole koskaan ajatellut blogia päiväkirjanani, mutta koska tämä on ollut niin poikkeuksellinen työviikko, ajattelin jakaa sen kanssanne. Poikkeuksellinen siksi, että päivät ovat olleet keskenään niin erilaisia, vaikka päällepäin kyseessä on ollut ihan tavallinen viikko ilman matkoja tai erityisempiä kohokohtia.
Maanantai oli kamala päivä. Ihan hirveä. Olin torjunut perjantaina saadut huonot työuutiset mielestäni viikonlopun ajaksi, mutta ne täyttivät pään ja ajatuksen kulun koko maanantaipäiväksi. Lisäksi sähköpostin kautta tuli muutama muistutus siitä, että työni ei ole aina pelkkää auvoa. Kriisin kruunasi neljättä päivää jatkuva päänsärky. Lohdutin itseäni mäkkiruualla ja valittamalla facebookissa. Illalla puuhastelin tietokoneella kuntavaalisivujani. Meinasin tulla hulluksi, koska en pärjännyt bittejä vastaan.
Tiistai oli maanantain täydellinen vastakohta. Paria odotettua palaveria täydensi kevyesti sujuneet jonossa olleet työt. Kokonaisuus toimi, ja olin hyvällä tuulella, vaikka päivä venähtikin liian pitkäksi, mistä seurasi kiirettä iltaohjelmaan, eli lapsitaksitoimintaan. Hyväntuulisuus kumuloitui vielä illalla tehtyäni hyviä hankintoja kirppiksellä sillä aikaa, kun yksi lapsi potki palloa ja toinen oli treffeillä. On käsittämätöntä, miten halvalla ihmiset myyvät ilmeisesti lahjaksi saamiaan kirjoja, joista eivät itse pidä, eivätkä siksi osaa arvostaa. Good for me.
Keskiviikko oli tehopäivä. Sen täytti iso kirjoitus- ja tiedonkeruutyö. Siinä sivussa piti hoitaa yksi palaveri ja kaikenlaista sähköpostin kautta tietoisuuteeni saatettua pikatyötä. Taaskaan ei työpäivä riittänyt, mutta tunsin itseni tehokkaaksi ja aikaansaavaksi. Kävin ylikierroksilla vielä, kun pakkasin lapsia autoon harrastusreissua varten. Olin haaveillut ehtiväni salille purkamaan energiaani, mutta kun pääsimme harrastereissulta kotiin kello 20, en todellakaan olisi enää jaksanut. Kävin sentään kävelylenkillä Klaukkalassa. En ehtinyt vaihtaa vaatteita, kun hain lapset kotoa, joten lenkkeilin työmekossa. Kyllä Klaukkalan raitilla paikallisten tuulipukujen päät kääntyilivät.
Torstain arvioiminen on hankalaa, koska olin jo aloittanut päivieni päivittelyn. Vähän sama juttu, kun päättää alkaa kirjoittaa uniaan ylös: Aamulla ei muista sekuntiakaan edellisen yön seikkailuista. Torstaista muodostui liukuhihnapäivä. Huomasin, että töitä on ihan liikaa, ja harjoittelin asioista vaikeinta: delegointia. Torstai oli myös etätyöpäivä. Ne ovat tehokkuudessaan aivan omaa luokkaansa. Tehokkuus ei kuitenkaan tunnu stressaavalta kotiympäristössä. Jostain syystä myös ruuansulatus on kotona verkkaisempaa, ja tajusin syödä lounasta vasta puolilta päivin. Konttorilla olen yleensä nälkäkuoleman partaalla jo 10.30.
Nyt on perjantaiaamu, enkä osaa edes arvata, millainen työpäivä on edessä.
Maanantai oli kamala päivä. Ihan hirveä. Olin torjunut perjantaina saadut huonot työuutiset mielestäni viikonlopun ajaksi, mutta ne täyttivät pään ja ajatuksen kulun koko maanantaipäiväksi. Lisäksi sähköpostin kautta tuli muutama muistutus siitä, että työni ei ole aina pelkkää auvoa. Kriisin kruunasi neljättä päivää jatkuva päänsärky. Lohdutin itseäni mäkkiruualla ja valittamalla facebookissa. Illalla puuhastelin tietokoneella kuntavaalisivujani. Meinasin tulla hulluksi, koska en pärjännyt bittejä vastaan.
Tiistai oli maanantain täydellinen vastakohta. Paria odotettua palaveria täydensi kevyesti sujuneet jonossa olleet työt. Kokonaisuus toimi, ja olin hyvällä tuulella, vaikka päivä venähtikin liian pitkäksi, mistä seurasi kiirettä iltaohjelmaan, eli lapsitaksitoimintaan. Hyväntuulisuus kumuloitui vielä illalla tehtyäni hyviä hankintoja kirppiksellä sillä aikaa, kun yksi lapsi potki palloa ja toinen oli treffeillä. On käsittämätöntä, miten halvalla ihmiset myyvät ilmeisesti lahjaksi saamiaan kirjoja, joista eivät itse pidä, eivätkä siksi osaa arvostaa. Good for me.
Keskiviikko oli tehopäivä. Sen täytti iso kirjoitus- ja tiedonkeruutyö. Siinä sivussa piti hoitaa yksi palaveri ja kaikenlaista sähköpostin kautta tietoisuuteeni saatettua pikatyötä. Taaskaan ei työpäivä riittänyt, mutta tunsin itseni tehokkaaksi ja aikaansaavaksi. Kävin ylikierroksilla vielä, kun pakkasin lapsia autoon harrastusreissua varten. Olin haaveillut ehtiväni salille purkamaan energiaani, mutta kun pääsimme harrastereissulta kotiin kello 20, en todellakaan olisi enää jaksanut. Kävin sentään kävelylenkillä Klaukkalassa. En ehtinyt vaihtaa vaatteita, kun hain lapset kotoa, joten lenkkeilin työmekossa. Kyllä Klaukkalan raitilla paikallisten tuulipukujen päät kääntyilivät.
Torstain arvioiminen on hankalaa, koska olin jo aloittanut päivieni päivittelyn. Vähän sama juttu, kun päättää alkaa kirjoittaa uniaan ylös: Aamulla ei muista sekuntiakaan edellisen yön seikkailuista. Torstaista muodostui liukuhihnapäivä. Huomasin, että töitä on ihan liikaa, ja harjoittelin asioista vaikeinta: delegointia. Torstai oli myös etätyöpäivä. Ne ovat tehokkuudessaan aivan omaa luokkaansa. Tehokkuus ei kuitenkaan tunnu stressaavalta kotiympäristössä. Jostain syystä myös ruuansulatus on kotona verkkaisempaa, ja tajusin syödä lounasta vasta puolilta päivin. Konttorilla olen yleensä nälkäkuoleman partaalla jo 10.30.
Nyt on perjantaiaamu, enkä osaa edes arvata, millainen työpäivä on edessä.
Kommentit