Ja äitiäs kans

Kiitokset Disneylle ajatukseni visualisoinnista.

Pohjanmaalla tiedetään, että kaikki viisaus asuu vanhoissa naisissa. En kiistä perimätietoa, mutta haluaisin päivittää sitä: Kaikki viisaus kasvaa teini-ikäisten tyttöjen äideissä. Sillä teini-ikäisen tai sellaiseksi juuri tulossa olevan tyttölapsen vanhemmuus, erityisesti äitiys, vaatii mitä suurinta viisautta ja varmuutta.

En tarkoita tällä sitä, että teinitytöt olisivat jotenkin erityisen vaikeita tapauksia, en ihan aikuisten oikeasti. En suurin surminkaan suostu dissaamaan aikuisuuden ensiaskeleita hapuilevia nuoria naisia. Herkempää ja hauraampaa elämänvaihetta ei olekaan kuin nuoruus, ja erityisen altis kaikenlaiselle ulkopuoliselle arvostelulle, ohjeistukselle ja luottamuspulalle se on tytöillä.

Teinitytöt keräävät itsevarmuutta käyttäytymällä huonosti, pilkuttamalla puheensa v-sanalla, pukeutumalla pornosti jne. Tätä aikuistumisriittiä läpikäyville on keksitty oma sanakin: pissis. Puheet siistiytyvät ja materiaalin määrä kasvaa vaatteissa, kun siirrytään seuraaviin kehitysvaiheisiin. Vaikeampaa on niillä, jotka eivät löydä itselleen sopivaa riittiä ja keinoa kapinoida aikaisempien sukupolvien rakentamaa maailmaa ja sen sääntöjä vastaan. Tyhmät aikuiset. Tyhmä elämä. Vittu.

En itse ole vielä viisas vanhempi, mutta pyrin sellaiseksi. Matkalle täydelliseen äitiyteen minulla on hyvät pohjat; reilu äiti ja ihan kamalat omat nuoruusvuodet. En usko, että oma lapsi tai bonustyttäret yhdessäkään pystyvät töpeksimään niin paljon, kun itse ehdin 14–17 ikävuoden välillä. Olisin ehdottomasti tarvinnut kuria, mutta sainkin niin paljon ymmärrystä, että tajusin itse hävetä tyhmyyksiä. Puhevälit äitiin eivät katkenneet missään vaiheessa, eikä kotoa tarvinnut karata.

On iso ilo ja luojan lykky, kun on ystäviä, joilla on samanikäiset lapset. Vaikka jokainen lapsukainen on oma yksilö iloineen ja suruineen, tekee kasvattajalle hyvää testata näkemyksiään toisen sellaisen kanssa, joka on niin sanotusti samassa veneessä. Siellä missä kaksi teinitytön äitiä kohtaa, käynnistyy välittömästi pop up -kehityskeskustelu. Hetki hengenheimolaisen kanssa auttaa jaksamaan sillä hetkellä, kun riittämättömyyden tunne ylittää oman kestokyvyn. Tarve huutaa naama punaisena saattaa siirtyä parilla nanosekunnilla. Ja jälleen olen hitusen parempi mami. Ihana vanhemmuus. Upeat lapset. Perkele.

Olen jo alkanut miettiä, millaista on olla vanha, viisas nainen. Maltanko sitten olla neuvomatta jälkikasvua kasvatusasioissa? Ehkä se onkin se elämän suurin viisaus.