Parkettipainajainen
Vihaan parkettilattioita! Miksi ihmeessä ihmiset valitsevat sisutusmateriaaliksi jotain niin herkkää ja haurasta, että kaikki käytettävissä oleva aika kuluu sen palvomiseen ja vaalimiseen? Tai eihän parketti oikeasti herkkää ja haurasta ole – kuka sellaisen lattian haluaisi?
Suhteeni parkettiin alkoi 1970-luvun loppupuolella, kun sukulaisperheet aikansa aravatilille säästettyään tarrasivat unelmaansa ja alkoivat rakentaa omakotitalojaan. Lopun kaiken hartiapankki-hanke ja ärhäkkä korkojen nousu 1990-luvun taitteessa hajottivat perheet, mutta sitä ennen upouusiin tiilitaloihin oli ehditty hankkia parketit.
Ukkoporukka teki viikkotolkulla kökkätöitä, jotta sedät ja enot perheineen saivat katon päänsä päälle ja välipohjan tilkkeeksi tuon viheliäisen puupinnoitteen.
Ennen vanhaan maalla, kun miehet olivat rautaa ja lattiat lankkuja, oli puulattia luonnollinen ratkaisu. Omin käsin höylätty puupinta tuntui ja tuoksui elämälle. Tosin sen ajanjakson, jolloin lattialankut maalattiin mielipuolisen oranssiksi tai tappavan ruskeiksi, voisi poistaa historiasta.
Monen parketinostajan sisustusmaku on jumiutunut jonnekin maalaisromanttiseen kehitysvaiheeseen. Englantilaisen teeruusun väristen lasien läpi ei ilmeisesti näe, ettei parkettimateriaali ole sama asia kuin maalaistalon idyllinen lankkulattia. Edes valkokuullotettuna.
Ei hammastikullakaan saa nuotiota sytytettyä, vaikka se etäisesti muistuttaakin rikkipäistä kaveriaan tulitikkua.
***
Parkettilattiaa ei saa naarmuttaa, kastella eikä nuhjata. Se vaatii arjen ankeudesta selviytyäkseen loputtomat lakkakerrokset, erilliset huolto- ja hoitotarvikkeet sekä kemikaalit. Todella fiksu valinta kansalle, joka vaeltaa puolet vuodesta loskassa ja sen toisen puolikkaan kurassa.
Jos auton hyvinvoinnista huolehtiminen on monen miehen elämäntarkoitus, vaatii parkettilattia samanveroisen huomion perheenpäältä.
Parkettilattia syrjäyttää monessa perheessä niin rakkaudenhedelmät kuin ne vähän karvaisemmatkin kaverit. ”Me ollaan lykätty lastentekoa, kun on nämä parketit.” ”Odotetaan, että Mustista aika jättää, pistetään sitten nuo lattiat uuteen uskoon.”
Kun se parketinperkele on vielä niin liukaskin. Yrittäkääpä kävellä villasukkasillaan 30-neliöisen olohuoneen poikki läikyttämättä glögitarjotinta.
Viha-suhteeni on poikkeuksellisen kouriintuntuva, sillä sen lisäksi, että kotejani on koristanut pari hehtaaria sademetsää, olen ollut töissä parkettitehtaalla. Palikka koneeseen ja toisesta päästä ulos. Ne pari päivää olivatkin elämäni ainoa kokemus ruumiillisesta työstä.
***
Jos parketti edes olisi rehellistä puuta, voisin elää tämän asian kanssa. Aikojen saatossa parkettilattian käsite on kuitenkin päässyt laventumaan ensin puuviilutetuksi lautaparketiksi ja lopulta jopa umpimuoviseksi laminaatiksi. Parkettilattian näköistä laminaattia rehellisempää olisi käyttää muovimattoa, jossa on parkettikuviot.
Mistä materiaalista minä haluaisin lattiani? Korkista tietysti!
Suhteeni parkettiin alkoi 1970-luvun loppupuolella, kun sukulaisperheet aikansa aravatilille säästettyään tarrasivat unelmaansa ja alkoivat rakentaa omakotitalojaan. Lopun kaiken hartiapankki-hanke ja ärhäkkä korkojen nousu 1990-luvun taitteessa hajottivat perheet, mutta sitä ennen upouusiin tiilitaloihin oli ehditty hankkia parketit.
Ukkoporukka teki viikkotolkulla kökkätöitä, jotta sedät ja enot perheineen saivat katon päänsä päälle ja välipohjan tilkkeeksi tuon viheliäisen puupinnoitteen.
Ennen vanhaan maalla, kun miehet olivat rautaa ja lattiat lankkuja, oli puulattia luonnollinen ratkaisu. Omin käsin höylätty puupinta tuntui ja tuoksui elämälle. Tosin sen ajanjakson, jolloin lattialankut maalattiin mielipuolisen oranssiksi tai tappavan ruskeiksi, voisi poistaa historiasta.
Monen parketinostajan sisustusmaku on jumiutunut jonnekin maalaisromanttiseen kehitysvaiheeseen. Englantilaisen teeruusun väristen lasien läpi ei ilmeisesti näe, ettei parkettimateriaali ole sama asia kuin maalaistalon idyllinen lankkulattia. Edes valkokuullotettuna.
Ei hammastikullakaan saa nuotiota sytytettyä, vaikka se etäisesti muistuttaakin rikkipäistä kaveriaan tulitikkua.
***
Parkettilattiaa ei saa naarmuttaa, kastella eikä nuhjata. Se vaatii arjen ankeudesta selviytyäkseen loputtomat lakkakerrokset, erilliset huolto- ja hoitotarvikkeet sekä kemikaalit. Todella fiksu valinta kansalle, joka vaeltaa puolet vuodesta loskassa ja sen toisen puolikkaan kurassa.
Jos auton hyvinvoinnista huolehtiminen on monen miehen elämäntarkoitus, vaatii parkettilattia samanveroisen huomion perheenpäältä.
Parkettilattia syrjäyttää monessa perheessä niin rakkaudenhedelmät kuin ne vähän karvaisemmatkin kaverit. ”Me ollaan lykätty lastentekoa, kun on nämä parketit.” ”Odotetaan, että Mustista aika jättää, pistetään sitten nuo lattiat uuteen uskoon.”
Kun se parketinperkele on vielä niin liukaskin. Yrittäkääpä kävellä villasukkasillaan 30-neliöisen olohuoneen poikki läikyttämättä glögitarjotinta.
Viha-suhteeni on poikkeuksellisen kouriintuntuva, sillä sen lisäksi, että kotejani on koristanut pari hehtaaria sademetsää, olen ollut töissä parkettitehtaalla. Palikka koneeseen ja toisesta päästä ulos. Ne pari päivää olivatkin elämäni ainoa kokemus ruumiillisesta työstä.
***
Jos parketti edes olisi rehellistä puuta, voisin elää tämän asian kanssa. Aikojen saatossa parkettilattian käsite on kuitenkin päässyt laventumaan ensin puuviilutetuksi lautaparketiksi ja lopulta jopa umpimuoviseksi laminaatiksi. Parkettilattian näköistä laminaattia rehellisempää olisi käyttää muovimattoa, jossa on parkettikuviot.
Mistä materiaalista minä haluaisin lattiani? Korkista tietysti!
Kommentit