Hei, ryhdy kuntavaaliehdokkaaksi!

Kuva on SDP:n kuvapankista.

En aio houkutella kavereitani, sukulaisiani tai naapureitani ehdokkaaksi syksyn kuntavaaleihin. Mutta voin kertoa, miksi itse päätin tarttua ehdokkuuteen – vaikka olin pyhästi vannonut, ettei enää koskaan niin tee.

Ehdokkaana oleminen, siis äänien saaminen on oikeasti kivaa. Tai ei se ole kivaa, se on outoa. On tosi hämmentävää, että jotkut ihan vieraat ihmiset uskovat, että minä olen oikea ihminen edustamaan heitä kunnallisessa päätöksenteossa. Olenko oikeasti ansainnut äänet, vai onko se vain onnistuneen markkinointiviestinnän tulosta?

Mielestäni olen ansainnut saamani äänet, koska en ole yrittänyt esittää mainoksissa mitään, mitä en ole. Enkä ole antanut lupauksia, joita en pystyisi pitämään. Sitä kutsutaan varmaankin rehellisyydeksi. Mutta samaa kauppatavaraa kauhovat kaikki ehdokkaat.

Miksi sitten en aikonut lähteä ehdokkaaksi, vaikka olen niin kirkasotsainen ja omien äänien laskeminen vaali-iltana netissä on kivaa?

Siihen on kaksi syytä: Tahdon säilyttää päätäntävallan oman vapaa-aikani käyttöön, ja en halua sotkeutua oman puolueen sisäiseen tai koko paikkakunnan yhteiseen poliittiseen kärhämöintiin. Valtuustossa istuminen ei näennäisesti vie kuin yhden illan kuukaudessa, mutta asioihin perehtyminen, lautakunnissa ja muissa luottamuselimissä istuminen sekä oman kunnallisjärjestön sisäinen tiedonsiirto haukkaavat ison osan kalenterista. Mitä kärhämöintiin tulee, uskon ja toivon, että se on tältä erää ohi, ja seuraava valtuustokausi käydään jo sopuisammissa merkeissä – tosin epäilen Nurmijärven kylien välisen kädenväännön voimistuvan vielä entisestään lähivuosina.

Miksi siis lähdin ehdokkaaksi armon vuonna 2012?

Siihenkin on kaksi syytä: Puoluesihteeri Reijo Paananen onnistui kesällä pitämässään puheessa synnyttämään minulle huonon omatunnon, koska en aikonut kantaa kuntapoliittista vastuuta omalta pieneltä sosialidemokraattiselta osaltani. Toinen syy kuulostaa – jos mahdollista – vielä koomisemmalta. Mietin niitä 68 ihmistä, jotka neljä vuotta sitten antoivat minulle äänensä (sain 69 ääntä, mutta äänestin tietenkin myös itse itseäni). Ketä he nyt äänestävät, jos eivät minua? Etteivät äänet vain mene naapurin taksikuskille, sille perussuomalaiselle.

On vielä kolmaskin, melko narsistinen syy. En ole ollut mukana yksissäkään vaaleissa, joissa olisin ollut voittajien puolella – jollei lasketa Tarja Halosen nippanappa-voittoa 2006 ja Osku Pajamäen valtuustopaikkaa 1996. Tällä kertaa olen täysin vakuuttunut, että vaalivoitto koittaa 28. lokakuuta.