Uinu uinu lemmikkini
Tiedättehän
sen vanhan viisauden, että ihminen osaa arvostaa hyviä asioita elämässään vasta
kun menettää ne? Onneksi oma menetykseni oli vain väliaikainen, joten nyt on
rispektit kohdillaan. Kysehän on tietysti siitä, että sain vuodenvaihteessa karmivan muistutuksen siitä, miten arvokasta uni ihmiselle on.
Maailma aukeaa ihan uudella tavalla – sumuisena, kakofonisena, yliviritteisenä ja täydellisen keskittymiskyvyttömänä – kun herää viikon verran joka yö kello 2, eikä nuku sen jälkeen silmäystäkään ennen kuin väsy iskee käpälään alkuillasta. Silloin käynnistyy uusi taistelu, jotta pysyisi tajuissaan säälliseen nukkumaanmenoaikaan asti. 10 tunnin aikaerosta toipuminen oli elämäni pahin jetlag, varsinainen kylmä kalkkuna. Tai sitten se vain sotki elimistön niin pahasti, koska ikää on enempi mittarissa.
Maailma aukeaa ihan uudella tavalla – sumuisena, kakofonisena, yliviritteisenä ja täydellisen keskittymiskyvyttömänä – kun herää viikon verran joka yö kello 2, eikä nuku sen jälkeen silmäystäkään ennen kuin väsy iskee käpälään alkuillasta. Silloin käynnistyy uusi taistelu, jotta pysyisi tajuissaan säälliseen nukkumaanmenoaikaan asti. 10 tunnin aikaerosta toipuminen oli elämäni pahin jetlag, varsinainen kylmä kalkkuna. Tai sitten se vain sotki elimistön niin pahasti, koska ikää on enempi mittarissa.
Toki olen ymmärtänyt
ilman jetlagiakin, miten onnekas olen, kun nukahdan ja herään helposti. Siinä
välissä näen huikeita seikkailu-unia, mutta häiriinnyn pienimmästäkin
risahduksesta tai valon väläyksestä. Optimaalisissa olosuhteissa nukun
nätisti 7–7,5 tuntia ja herään virkeänä. Uniongelmista kuitenkin kärsii niin
moni, ettei hyväunisuudella oikein kehtaa edes kehuskella.
Aika
pitkälle kyse lienee siitä, että elämässäni on kaikki balanssissa. Muistan etäisesti ajat, jolloin oli enempi murheita. Se näkyi heti yöelämässäni. Nukahdin kyllä illalla, vaikka päässä
mylläsi työstressi tai kotihuolet, mutta heräsin neljältä ja murehdin aamuun asti. Ja seuraavana yönä sama uudestaan kuin C-kasetilta kelaten.
Ihan viime aikoina olen havahtunut alkoholiongelmaan: keskisuuri määrä aikuisten sihijuomia katkaisee unet ikävästi. Ilmeisesti joku keski-ikäjuttu. Viiniä pitää juoda vain lasillinen tai sitten koko leka, ettei uni häiriinny.
Ihan viime aikoina olen havahtunut alkoholiongelmaan: keskisuuri määrä aikuisten sihijuomia katkaisee unet ikävästi. Ilmeisesti joku keski-ikäjuttu. Viiniä pitää juoda vain lasillinen tai sitten koko leka, ettei uni häiriinny.
Jossain
vaiheessa aikuisikää havahduin siihen, että olen aamuvirkku. Herääminen varhain ei siis
ole mikään ongelma, ja olen aamuaikaan välkyimmilläni. Tosin virkkuus myös
edellyttää sitä, että käyn nukkumaan suht ajoissa. Tai nukahdan, vaikken
kävisikään. Meidän aamuvirkkujen iloihin kuuluu mm. se, että emme koskaan näe
elokuvia loppuun ja kirjojen lukeminen on piinaavan hidasta, koska uni tulee jo
kahden sivun jälkeen.
Aina aika
ajoin mediassa – sosiaalisessa ja perinteisessä – leimahtaa valitusvirsi
aiheesta Maailma on aamuvirkkujen. Ei muuten ole. Jos yhteiskuntamme olisi
kellotettu aamuvirkkujen rytmiin, saisi kahviloista aamiaista ennen kello 8 ja
kaupat avaisivat ovensa ennen kello 9. Kaikkein naurettavimpia ovat
viikonloppujen brunssit, jotka alkavat kello 11 tai 12, hei haloo, se on
lounasaika! Kaikki palvelut, joita saa kello 6 ovat loistavia.
Jetlag-öinäni
huomasin myös, että kahden–kolmen aikaan tulee hyvää hömppää vaikka miten
monelta telkkarikanavalta. Sellaisesta on turha haaveilla niiden, jotka tarvitsisivat viihdykettä Aamuteeveen alkua odotellessa.
Kommentit