Uinu uinu lemmikkini

Tiedättehän sen vanhan viisauden, että ihminen osaa arvostaa hyviä asioita elämässään vasta kun menettää ne? Onneksi oma menetykseni oli vain väliaikainen, joten nyt on rispektit kohdillaan. Kysehän on tietysti siitä, että sain vuodenvaihteessa karmivan muistutuksen siitä, miten arvokasta uni ihmiselle on.

Maailma aukeaa ihan uudella tavalla – sumuisena, kakofonisena, yliviritteisenä ja täydellisen keskittymiskyvyttömänä – kun herää viikon verran joka yö kello 2, eikä nuku sen jälkeen silmäystäkään ennen kuin väsy iskee käpälään alkuillasta. Silloin käynnistyy uusi taistelu, jotta pysyisi tajuissaan säälliseen nukkumaanmenoaikaan asti. 10 tunnin aikaerosta toipuminen oli elämäni pahin jetlag, varsinainen kylmä kalkkuna. Tai sitten se vain sotki elimistön niin pahasti, koska ikää on enempi mittarissa.

Toki olen ymmärtänyt ilman jetlagiakin, miten onnekas olen, kun nukahdan ja herään helposti. Siinä välissä näen huikeita seikkailu-unia, mutta häiriinnyn pienimmästäkin risahduksesta tai valon väläyksestä. Optimaalisissa olosuhteissa nukun nätisti 7–7,5 tuntia ja herään virkeänä. Uniongelmista kuitenkin kärsii niin moni, ettei hyväunisuudella oikein kehtaa edes kehuskella.

Aika pitkälle kyse lienee siitä, että elämässäni on kaikki balanssissa. Muistan etäisesti ajat, jolloin oli enempi murheita. Se näkyi heti yöelämässäni. Nukahdin kyllä illalla, vaikka päässä mylläsi työstressi tai kotihuolet, mutta heräsin neljältä ja murehdin aamuun asti. Ja seuraavana yönä sama uudestaan kuin C-kasetilta kelaten.

Ihan viime aikoina olen havahtunut alkoholiongelmaan: keskisuuri määrä aikuisten sihijuomia katkaisee unet ikävästi. Ilmeisesti joku keski-ikäjuttu. Viiniä pitää juoda vain lasillinen tai sitten koko leka, ettei uni häiriinny.

Jossain vaiheessa aikuisikää havahduin siihen, että olen aamuvirkku. Herääminen varhain ei siis ole mikään ongelma, ja olen aamuaikaan välkyimmilläni. Tosin virkkuus myös edellyttää sitä, että käyn nukkumaan suht ajoissa. Tai nukahdan, vaikken kävisikään. Meidän aamuvirkkujen iloihin kuuluu mm. se, että emme koskaan näe elokuvia loppuun ja kirjojen lukeminen on piinaavan hidasta, koska uni tulee jo kahden sivun jälkeen.

Aina aika ajoin mediassa – sosiaalisessa ja perinteisessä – leimahtaa valitusvirsi aiheesta Maailma on aamuvirkkujen. Ei muuten ole. Jos yhteiskuntamme olisi kellotettu aamuvirkkujen rytmiin, saisi kahviloista aamiaista ennen kello 8 ja kaupat avaisivat ovensa ennen kello 9. Kaikkein naurettavimpia ovat viikonloppujen brunssit, jotka alkavat kello 11 tai 12, hei haloo, se on lounasaika! Kaikki palvelut, joita saa kello 6 ovat loistavia.

Jetlag-öinäni huomasin myös, että kahden–kolmen aikaan tulee hyvää hömppää vaikka miten monelta telkkarikanavalta. Sellaisesta on turha haaveilla niiden, jotka tarvitsisivat viihdykettä Aamuteeveen alkua odotellessa.